Presidenttipari Sauli Niinistö ja Jenni Haukio odottavat lasta, kertoo presidentin kanslia. Laskettu aika on helmikuussa 2018.
Tasavallan presidentin kanslian tiedotteen mukaan lasta on odotettu ja toivottu jo vuosien ajan. Niinistö ja Haukio kertovat, että näihin vuosiin on lukeutunut monia vastoinkäymisiä.
– Siksi onnen ohella on raskauden alkuun sisältynyt herkkyyksiä, mutta nyt voimme asiasta kertoa, Haukio toteaa tiedotteessa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomen tasavallan presidentille syntyy lapsi presidenttikauden aikana tai sen jälkeen.
Lapsi on Haukiolle, 40, ensimmäinen. 69-vuotiaalla Niinistöllä on kaksi aikuista lasta. Niinistö ja Haukio ovat olleet naimisissa tammikuusta 2009.
Presidentin kanslia kertoo, että kyseessä on yksityinen perheasia eikä se vaikuta presidentin työn hoitoon. Niinistö on ehdolla presidenttivaaleissa, joiden ensimmäisen kierroksen vaalipäivä on 28. tammikuuta ja toisen kierroksen 11. helmikuuta.
Haukio osallistuu itsenäisyyspäivän vastaanottoon
Presidentin lehdistöpäällikkö Katri Makkonen kertoo, että presidenttipari ei kommentoi asiaa sen enempää tänään. Hän ei myöskään kertonut, aikooko presidentti pitää isyysvapaata ja kuinka paljon tai milloin Haukio on suunnitellut jäävänsä äitiysvapaalle.
- Milloin se äitiysloma ihmisillä yleensä alkaa? hän kysyy.
Kelan mukaan äitiysvapaalle voi jäädä noin 5–8 viikkoa ennen laskettua aikaa.
Itsenäisyyspäivän vastaanottoon Presidentinlinnassa Haukio osallistuu, Makkonen vahvistaa.
Kiinnostus vauvauutista kohtaan oli suurta, koska Presidentin kanslian internetsivut kaatuivat hieman uutisen julkitulon jälkeen.