Senaattori Kyösti Kallio piti kuuluisan sovinnonpuheensa Nivalan kirkossa 5. toukokuuta 1918. Juuri itsenäistyneessä Suomessa oli tuolloin menossa kansaa kahtia repinyt sota, jossa osapuolina olivat Saksan tukemat valkoiset ja Venäjän tukemat punaiset joukot.
– Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä, Kallio tuolloin Nivalassa totesi.
Nyt Kallion vaikuttavasta puheesta on tullut kuluneeksi sata vuotta.
Sovinnonpuheen juhla käynnistyi Nivalan kirkon kirkkomaalla, jossa laskettiin seppeleet tasavallan presidentti Kyösti Kallion haudalle sekä vuoden 1918 muistomerkille.
Tilaisuudessa puhunut eduskunnan entinen puhemies, ministeri Matti Ahde muistutti, että Kyösti Kallio halusi esiintyä voimakkaana sovinnon johtajana, vaikka tiesi, etteivät kaikki pidä asiasta.
Ahteen mukaan Kallio ei myöhemminkään halunnut nujertaa sosialisteja.
– Kallio määrätietoisesti rakensi yhteistyötä maltillisten sosialistien kanssa, Ahde totesi.
Seppeleiden laskun jälkeen Kyösti Kallion koululla pidettävässä juhlassa kunniavieraina puhuvat tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä, piispa Samuel Salmi.
Paikalla oli paljon kansalaisia.
Seppeleenlaskun jälkeen päivä jatkui juhlatilaisuudella, jossa puhui presidentti Niinistö.
Juhlan järjestävät Kyösti ja Kalervo Kallion museosäätiö, Nivalan seurakunta, Maaseudun sivistysliitto ja Keskipohjanmaa-säätiö.
Kuvatekstiä korjattu 5.5. kello 15.01.