Kotimaa

Mainos

Sadat surivat Turun kauppatorilla — mukana oli myös uhri ja sankari Hassan Zubier

Puukotuksen uhriksi joutunut turisti Hassan Zubier saapui sunnuntaina aamulla pyörätuolissa ja kyyneleet silmissä viettämään hiljaista hetkeä Turun kauppatorille. Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Tapio Huttunen kiitti Zubieria hänen toiminnastaan. KUVA: Jane Iltanen
Kotimaa 20.8.2017 12:18
Ossi Rajala

Perjantaina Turussa tapahtuneen puukotuksen uhriksi joutunut turisti Hassan Zubier saapui sunnuntaina aamulla pyörätuolissa ja kyyneleet silmissä viettämään hiljaista hetkeä Turun kauppatorille. Zubier oli myös yksi niistä sankareista, jotka yrittivät estää puukottajaa.

– Tein sen minkä voin. Minulla on koulutusta ensiavusta. Valitettavasti en pystynyt auttaamaani henkilöä pelastamaan. Olen saanut satoja kiitoksia suomalaisilta ja muiltakin toiminnastani. Haluan kiittää Suomen kansaa heidän rakkaudestaan. En tuntenut pelkoa tai ajatellut, mitä tein. Tein vain, Zubier kertoi hiljaisen hetken jälkeen.

Käsi kantositeessä ollut Zubier vietiin hiljaisen hetken jälkeen takaisin sairaalaan. Häntä halusivat muistopaikalla kiittää monet turkulaiset.

Kynttilöiden ja kukkien määrä on kasvanut koko ajan perjantain iskujen jälkeen Turun kauppatorilla.

Valtakunnallisesti vietettyyn hiljaiseen hetkeen osallistui Turun torilla satoja ihmisiä. Mukana oli niin nuoria kuin vanhoja turkulaisia, maahanmuuttajataustaisia, kaupungin virkamiesjohtoa sekä lukuisia kaupunginvaltuutettuja. Myös muutama FC Interin pelaaja oli tullut suremaan tapahtunutta muiden kaupunkilaisten kanssa.

- Kunnioitamme hiljaisella hetkellä uhreja ja suremme yhdessä. Kiitos kaikille, että tulitte paikalle, kaupunginjohtaja Aleksi Randell puhui väelle.

Kirkkojen, Turun kaupungin ja poliisin johtajat laskivat kynttilöitä ja kukkia muistopaikalle sunnuntaina aamupäivällä.

Hiljaista hetkeä ennen kaupungin, kirkon, poliisin ja islamilaisen yhdyskunnan johtajat laskivat kynttilöitä ja kukkia Kauppatorin muistopaikalle, jonka kynttilä- ja kukkameri on koko ajan kasvanut. Tunnelma hiljaisessa hetkessä oli koko ajan surullinen ja hiljainen. Pieni tuulenvire toi osallistujien iholle lämpöä ja tuoksua palavista kynttilöistä.

Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen (vihr.) kertoi kokevansa kotikaupunkinsa olevan nyt syvän surun vallassa.

- Suru on syvää, koska näin on tapahtunut kotikaupungissa. Samalla olen lukenut ja kuullut paljon viestejä, joissa korostuvat toisista välittäminen ja hieno yhteisöllisyys. Se on ollut suuri voimavara ainakin itselleni, Rantanen kertoi.

Valtuuston puheenjohtaja ei usko, että Turku muuttuu iskun takia ainakaan pidemmällä aikavälillä.

- Turku on selvinnyt kaikenlaisesta historiansa aikana. Toivon, että tämä hitsaa kaupunkilaisia enemmän yhteen. Pahuutta ei voi täysin estää, mutta sillä on aina vastavoimansa. Lähitulevaisuudessa maahanmuuttokeskustelu varmasti kovenee. Ihmiset kaipaavat turvallisuuden tunnetta, mikä on hyvin ymmärrettävää.

Myös paikalla ollut arkkipiispa Kari Mäkinen oli luottavainen sen suhteen, että surusta päästään yhtenäisempinä yli.

- Viime päivinä on selvästi herännyt yhteistä tahtoa rakentaa sellaista paikkaa, jossa kaikki voivat kulkea turvassa. Tällainen tahto on tullut esiin ja sen on tavattoman hyvä asia, Mäkinen mietti.

Turun islamilaisen yhdyskunnan imaami Zaid Esmail kertoo huomanneensa ihmisten olevan shokissa puukotuksesta.

- Ihmiset ovat hyvin surullisia ja miettivät, miten näin rauhallisessa kaupungissa voi tapahtua tällaista pahaa. Kyse on uhrien lisäksi meistä kaikista muistakin. Toivon, että perheissä huolehditaan lapsista ja nuorista entistä paremmin tämän jälkeen, Esmail kertoo.

Esmail haluaa, että nuorista huolehtimiseen kiinnitetään jatkossa entistä enemmän huomiota.

- Jos nuorilla ei ole riittävästi tekemistä, on riski, että he ajautuvat väärään suuntaan, Esmail sanoi.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Voi Arto Nyberg minkä teit

Katsoit sitten vissiin eri Arto Nybergiä, kuin minä? AN ei missään puolustellut TM:ää, sanoi esim.: onko hyökkäys paras ... Lue lisää...
hevoseton poika

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image