Kotimaa

Mainos

Risikko: Tie­dus­te­lu­la­ki täytyy saada eteenpäin jo tällä hal­li­tus­kau­del­la

Kotimaa 1.3.2017 11:29 | Päivitetty 1.3.2017 12:08
STT

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mielestä uusi tiedustelulaki on saatava eteenpäin jo tällä hallituskaudella. Se tarkoittaa, että lain tueksi on saatava kansanedustajista viiden kuudesosan enemmistö, koska uudistus vaatii muutosta perustuslakiin.

Risikko kertoo vedonneensa lakia vastustaviin kansanedustajiin asiassa. Kriittisimmin perustuslain muuttamiseen on suhtautunut vihreät. Kyse on yksityisen viestin suojan rajoittamisesta, jos tietoliikenteen seulonta sallitaan.

Siviilitiedustelulakia ja sotilastiedustelulakia valmistellaan parhaillaan eri työryhmissä ja myös parlamentaarisessa ryhmässä. Työryhmien tuloksista kerrotaan maaliskuun lopussa.

Risikko sanoo luottavansa siihen, että työryhmät ovat miettineet vakavasti, miten valvonta varmistetaan niin, ettei kenenkään tarvitse pelätä, että hänen puheluitaan tai sähköpostejaan ryhdytään syyttä seuraamaan.

- Tällä hetkellä Suomessa on mahdollisuus tiedustella ja saada tietoa, jos on kysymys rikoksesta tai sen suunnittelusta, mutta nyt meidän pitää saada paljon aikaisemmin tietoa, esimerkiksi jos jostain on uhkaa kansakunnalle, Risikko perusteli kiireellistä tarvetta.

Sisäministerin mukaan turvallisuus on nostettu hallituksen kevään puoliväliriihen tärkeimpien teemojen listalle muun muassa työllisyyden rinnalle.

- Kaikille ministeriöille pitää saada yhteinen, selkeä tilannekuva turvallisuudesta. Lisäksi pitää arvioida se, mitä toimintavaltuuksia tarvitaan lisää ja se, mitä tehdään suorituskyvyn ja resurssien lisäämiseksi.

Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen pitää välttämättömänä, että Suomen viranomaisilla on mahdollisimman pian mahdollisuus sen kaltaiseen tiedonhankintaan, jonka tiedustelulainsäädäntö sallisi.

- Tässä ei ole viivyttelylle paikkaa nyt, Kaukanen sanoi.

- Rajavartiolaitos on lähinnä asiakkaan ominaisuudessa niiden viranomaisten suuntaan, kuten suojelupoliisin, että me saamme omaa toimintaamme vastaavan tiedon tarvittaessa. Se on sitten suojelupoliisin velvollisuus ja tehtävä meille se antaa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Kaikki merkit viittaavat siihen että tämä täytyy pysäyttää heti!

Kiirehtiminen tarkoittaa aina että on jotain sudenkuoppia mitä ei haluta löytyvän ennenkuin laki on voimassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo isoveli-kyttäys on kumottava heti ja kansanedustajien ei tule tähän suostua. Kansanedustajien on nyt tehtävä tehtävänsä ja suojeltava kansaa hallinnon läpitunkevalta kyttäykseltä. Vastaus kyttäyksen lisäämiseen on selkeä ei ja tuohon ei enää aleta, että nämä aina meille myydään jonkin terrorismin tai muun syyn varjolla. Poliisi ja viranomaiset nyt nostavat ammattitaitoaan ja ei tarvitse meidän syyttömien ihmisten oikeuksia tulla loukatuksi vaikka ketä terroristia jahdattaisiin. Puutteita osaamisessa ei aleta paikkaamaan kansan oikeuksien kaventamisella perustuslaissa. Perustuslaki on siellä just sitä varten, että se suojaa kansaa tämmöisiltä ylilyönneiltä eli perustuslaki toimii kuten se alunperin sovittiin että toimisi. Ja heti ollaan prustuslakia muuttamassa.. ehhei nyt tuo loppuu tähän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos
Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Teloituskolikko

179 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Gallup: pääministeri.

Rovaniemen puoluekokouksessa ensimmäiseksi epätotuuden esittäminen. Talvivaara käpelöinti. Toimittajien sanavapauden raj... Lue lisää...
kukahan tämä henkilö...

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image