Kotimaa

Mainos

Ra­ta­sil­ta­re­mont­ti on vaativa urakka – pohjoisen alikulun pitäisi olla valmis lokakuussa

Ajokaistat eivät mene enää ahtaammiksi pohjoisen alikulun sillan kohdalla. Katutyöt hankaloittavat kuitenkin tilannetta toukokuusta lähtien. KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 13.4.2017 6:11 | Päivitetty 13.4.2017 6:42
Pasi Klemettilä

Pohjoisen alikulun remontti etenee Oulussa aikataulussa.

– Ihan hyvin homma etenee. Hiukan työnaikaista mietintää on ollut paalutuksen suhteen. Mutta ihan aikataulussa toistaiseksi menee koko urakka. Mitään suurempia yllätyksiä ei ole ainakaan toistaiseksi tullut, sanoo rakennuttajakonsultti Kalle Moilanen.

Töiden pitäisi valmistua lokakuussa. Ratasillan uusiminen on haasteellinen urakka.

– Ratasillan paikka on vaikea. Kadulla on kevyttä liikennettä ja ajoneuvoliikennettä. Lisäksi on koko ajan myös raideliikenne päällä. Toinen raide pidetään koko ajan junaliikenteelle auki, Moilanen sanoo.

– Siinä saa olla joka hetki teerevänä ja tarkkana. Totta kai käytämme töihin ne raot hyväksi, kun junaliikennettä ei ole. Mutta täydellistä katkoa ei junaliikenteessä ole missään vaiheessa.

Nykyään tehdään usein ratasillat kohteen vieressä valmiiksi, ja ne tunkataan paikalleen yhden pidemmän liikennekatkon aikana.

Tässä tapauksessa rakenneteknisten syiden, rakennuspaikan ahtauden ja alla menevän ajoneuvoliikenteen takia on katsottu, että silta on syytä rakentaa lohkoissa paikalleen. Näin myös rataliikenne voi olla koko ajan päällä.

Lue lisää 13.04.2017 Kalevasta.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Muuta sinne minne ei eksy taivaan lintukaan.. Pistä kalenteriin jotakin positiivisuutta kerran päivässä,ihan kaunis pyyntö vain. Kyllä täällä Oulussa asiat rullaa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitähän valtuustossa esitettiin että rata menisi maanalla Jolloin poistumistiet saataisiin leveemmäksi ja helpottamaan ruuhkia. Kes ja kok oli sitä mieltä että oulussa ei ole liikenneruuhkia eikä tule.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä jos tehtäisiin matkakeskus ja aseman-ympäristö ensin 50 vuoden jahkailun jälkeen ja rakennettaisiin kalliita tunneleita sitten kun taas joskus 50 vuoden päästä on siihen budjettia ja jahkailtu tarpeeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän armeijan vahvuus

78 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mikä oikeastaan on elämän tarkoitus maalla asuessa?

Jos sinä olet niin sivistynyt, että sinulla ei ole sijaa maalaismoukkien joukossa, niin minä ihmettelen suuresti, miksi ... Lue lisää...
helppo ratkaisu

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.9.

Naapurit

25.9.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image