Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan Suomi päättää kannastaan Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyyteen tämän kuun aikana.
EU-komissio julkisti tänään väliraporttinsa Romanian ja Bulgarian edistymisestä korruption torjunnassa ja oikeuslaitoksen kehittämisessä.
Suomen hallitus sanoi marraskuussa, että Schengen-kanta riippuu komission raporttien sisällöstä.
—? Näitä raportteja nyt tutkitaan parhaillaan sekä sisäministeriössä että ulkoministeriössä, Räsänen sanoi STT:lle.
EU-maiden on määrä käsitellä Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyyttä oikeus- ja sisäministerien kokouksessa maaliskuun alussa.
Alun perin Suomi torjui yhdessä Hollannin kanssa Romanian ja Bulgarian jäsenyyden viime syyskuussa. Marraskuussa hallitus ilmoitti kuitenkin, että kaksivaiheisesti toteutettava jäsenyys voidaan hyväksyä, jos korruption torjunnassa ja oikeuslaitoksen kehittämisessä tapahtuu riittävää edistymistä.
Kaksivaiheisessa mallissa lentokentät ja satamat tulisivat ensin matkustamista helpottavan Schengen-sopimuksen piiriin ja maarajat vasta myöhemmin.

Kommentoi
Toivottavasti Suomella on selkärankaa pysyä kannassaan. EU:n pelottelua maailmanlopulla ei kannata uskoa.
Onko niin että Räsänen puoltaa Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyyteen jotta ko.maiden kansalaiset saavat tulla Suomee sosiaaliturvan ja sosiaalitoimistojen asiakkaiksi? Räsänen voi kertoa ilman munkkilatinan koukeroita että asia on myönteinen ja ko,kansalaiset ovat tervetulleita Suomeen.Kun Suomessa ovat kaikki pakolaiset tervetuleita suomen sosiaaliturvan asiakkaiksi ja suomen veronmaksajat maksavat kaikki kulut.
Romanian kerjäläiset ei ole köyhiä jotka tänne tulee.Tv 1tai 2 näytti englantilaisen dokumentin heistä ovat rikkaita rosvoja.Komeat talot ja hienot autot,ei edes Niinistöllä ole sellaista taloa ja tonttia.Tosi köyhillä ei ole vara tulla tänne edes.Toivottavasti näyttä vät uudestaan näitten suojelijoille.Tai tekis suomi oman.