Rovaniemellä ilmestyvän Lapin Kansan uudeksi päätoimittajaksi valittu Johanna Korhonen on kotoisin Oulun Ranta-Kastellista. Toimittajan ura alkoi oikeastaan jo yhdeksänneltä luokalta, kun Korhonen pääsi harjoittelijaksi Suomenmaata edeltäneeseen Liittoon. Liitosta löytyi kesätoimittajapesti useina kesinä. Kastellin lukiossa Korhonen toimitti oppilaiden lehteä.
Alkuvaikutelma uudesta Lapin äänestä saattaa olla etäinen, vaikka Korhonen on sosiaalisesti sulavaliikkeinen. Korhosen sanotaan olevan esiintymiskykyinen, asiantuntevan oloinen, älykäs, kova, suora ja rohkea, ei kuitenkaan narsisti. Johtajana Korhonen on taitava, sillä hän on hyvä myymään ideoitaan muille. Yhteenotoissa Korhonen on enemmän lähitaistelija kuin selkäänpuukottaja.
Miesten mielestä Korhonen saattaa olla räpätäti, sillä hän on kova puhumaan. Onneksi hän antaa suunvuoron muillekin.
Puhuessaan Korhonen käyttää hauskaa kieltä, muttei ole mikään humoristi tai tarinaniskijä. Korhosen suomen kieli on kunnossa, hänen jutuissaan pilkkuvirheitä ei ole. Etelässä Korhonen ei ole arastellut Oulun murretta.
Ikuisena optimistina Korhonen ei vaivu epätoivoon tiukoissakaan tilanteissa, hän uskoo asioiden selviävän aina puhumalla. Korhonen on parhaimmillaan ideoijana. Asioiden järjestelmällinen loppuun saattaminen on vähän heikompaa. Kielteisen palautteen antaminen on hänelle vaikeaa, samoin ein sanominen. Turhasta herrastelusta Korhosta ei pääse syyttämään, sillä hän tekee hanttihommia johtajanakin. Todennäköisesti Lapin Kansan tilaajat pääsevät lukemaan päätoimittajan kirjoittamia pikku-uutisia.
Rapiat kaksi vuotta sitten toimittajien ammattijärjestön Journalistiliiton kustantaman Journalistin päätoimittajana aloittanut Korhonen uudisti lehteä voimakkaasti. Korhonen linjasi lehden ammattilehdeksi eikä ammattiyhdistyslehdeksi. Sisällön lisäksi ulkoasu uudistui. Se sai aikaan voimakasta ihastusta ja vähintäänkin yhtä voimakasta vihastusta lukijakunnassa.
Muutenkaan Korhosen ura Journalistissa ei ollut auvoisa. Ongelmien sanotaan johtuvan siitä, että Korhonen tuli lehteen ay-liikkeen ulkopuolelta ja vieläpä entisenä yrittäjänä.
Kesäkuussa yksi lehden numero jäi ilmestymättä. Toimituksessa oli useita päällekkäisiä sairastumisia, ja terveenä olleet työntekijät kieltäytyivät ylitöistä. Päätoimittajalle ehdittiin ehdottaa jo potkujakin. Syksyllä edessä on vielä käräjöintiä Helsingissä. Journalisti-lehden toimittaja haastoi Journalistiliiton oikeuteen tasa-arvolain palkkasyrjintäpykälän rikkomisesta.
Määrätietoisesti eteenpäin pyrkivän Korhosen lähtö Journalistista ei ollut yllättävää, mutta siirtyminen Lapin Kansaan oli sitäkin yllättävämpi ratkaisu. Pääkaupunkilaistunutta Korhosta kun ei pidetä luontoihmisenä, eikä hänellä ole kokemusta maakuntalehden tekemisestä. Varmana pidetään, että Lapin Kansa ei ole nettiosaajana tunnetulle Korhoselle eläkevirka, vaan yksi välietappi Alma-Median sisällä.
Korhonen ei ole vihkiytynyt politiikkaan, mutta yleisfiksuna hän pärjää silläkin saralla. Laman jälkeisenä aikana hän oli tiukasti talouden tervehdyttämistoimia vastaan. Nyt entinen kapitalismin vastustaja siirtyy pörssiyhtiön omistamaan lehteen työnantajan edustajaksi.
Korhosen valinta kuvastaa nykyistä suuntausta: sanomalehtien päätoimittajiksi valitaan yleisjohtajia, joiden osaaminen painottuu politiikan sijaan nettilehtien ja muiden uusien tuotteiden kehittämiseen.
Lempinimen Pyhimys saanut Johanna Korhonen on laulanut Vox Silentii -lauluyhtyeessä vuodesta 1992 lähtien. Kahteen laulajaan kutistunut yhtye esittää keskiaikaista rukouslaulua ja konsertoi ahkerasti. Vaikka Korhonen muuttaakin Rovaniemelle, lauluyhtye jatkaa toimintaansa.
Toisena harrastuksena on lenkillä käymisen yrittäminen. Kehitys on ollut valtava, sillä vielä kouluaikoina Korhonen vihasi liikuntaa, eikä suostunut liikuntatunneilla tekemään mitään.
Korhonen kuuluu Tiedonjulkistamisen neuvottelukuntaan, ja luettavaksi tulevat kaikki Suomessa vuosittain julkaistavat tietokirjat. Hän on valveutunut etenkin organisaatioihin ja ihmisen kehittymiseen liittyvissä asioissa.
Toisin kuin usein väitetään, oululainen, jo eläkkeellä oleva Helsingin Sanomien toimittaja Jorma Korhonen ei ole Johanna Korhoselle sukua. Sen sijaan entinen keskustapoliitikko Keijo Korhonen on Johannan isän veli.