Punaisella puolella taisteli myös naissotilaita. He joutuivat erityisesti valkoisten silmätikuiksi. Jo huhtikuussa 1918 kirjailija Ilmari Kianto lausui kirjoituksessaan Keskisuomalaisessa karkeat mielipiteensä heistä.
"Sopii tässä yhteydessä kysyä, miksi sota säästää niitä naisia, joiden jokainen näkee ja tietää edustavan raainta elementtiä kansalaissodassa.
- Eikö olisi oikeaa tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta siten siveellisesti varoittaakseen näiden kurjien ammattisisaria.
- Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa ovat punakaartilaiset petoja, monet heidän naisistaan susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistelevat."
Varsinkin housupuvussa tavatut naiskaartilaiset herättivät valkoisten vihat. Voittajapuolen muistelmissa kerrotaankin, miten polkkatukkaisia ja housupukuisia punakaartilaisia varmistettiin naisiksi. Häpäisyyn viittaa myös Punakaartit 1918 -kirjassa oleva kuva, jossa ruumiskasassa ilmeisesti Tampereen Kalevankankaalla oli enemmän tai vähemmän alastomiksi riisuttuja naisia.
Naisvankien häirintä oli kiusallista myös Sotavankilaitokselle, ja aiheutti lukuisia yhteydenottoja armeijan ylemmille tahoille. Ylipäällikölle kirjoitettiin heinäkuussa 1918 saksalaisten ja suomalaisten merisotilaiden tunkeilevan "siveettömissä tarkoituksissa Santahaminan naisvankileireihin".
