Ydinvoimaa vastustavien protestileiriläisten kokoontuminen Pyhäjoelle on jo ensimmäisenä päivänä aiheuttanut selkkauksia poliisin kanssa.
Ylikomisario Veijo Alavaikko Oulun poliisista kertoi aamupäivällä, että alueella on ollut järjestyshäiriöitä, ja tilanne on yhä päällä.
Alavaikko ei ota vielä tässä vaiheessa kantaa tapauksen yksityiskohtiin.
– Mitään erityisen vaarallisesta tapahtumasta ei ole kysymys, hän sanoo.
Paikalla on useita poliisipartioita selvittelemässä tilannetta. Alkutietojen mukaan yksi henkilö on otettu kiinni.
Leiriläiset itse kertoivat paikalla olevalle Lännen Median toimittajalle, että poliisipartiot olivat olleet heitä vastassa aamupäivällä Hanhikiven yhdystiellä. Näin ollen alueelle suunniteltu toiminta oli epäonnistunut heti alkuunsa.
Leiriläisten mukaan poliisi olisi käyttänyt tilanteessa sumutetta. Alavaikko ei vahvista leiriläisten tietoja.
Ydinvoiman vastustajat kokoontuvat Pyhäjoelle viikon ajaksi. Poliisi on etukäteen kertonut puuttuvansa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tilanteisiin, joissa tehdään rikoksia tai aiheutetaan muuten häiriötä.