Keskusrikospoliisi (KRP) kertoo yhteistyössä Pohjanmaan poliisin kanssa pidättäneensä varhain tänään Vaasan seudulla irakilaismiehen, jota epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta sekä törkeästä sotarikoksesta. Epäily sijoittuu Irakiin ja toissa vuoteen.
Epäilty on 24-vuotias ja tullut Suomeen viime syksynä. Poliisi pidätti miehen sisätiloista, mutta ei paljasta paikkaa tarkemmin.
Keskusrikospoliisin mukaan epäilty teko on tehty osana toissa vuoden Camp Speicherin joukkomurhaa Irakin Tikritissä. Siinä poliisin mukaan äärijärjestö Isisin joukot liittolaisineen surmasivat eri arvioiden mukaan 1 000-1 700 Irakin armeijan sotilaskoulutuksessa ollutta.
Tutkinnanjohtaja, KRP:n rikoskomisario Jari Räty kertoo, että 24-vuotiaan epäillään taistelleen Isisin puolella, joko sen osana tai sen liittolaisten joukoissa. Poliisi pääsi epäillyn jäljille oman tiedonhankintansa ja viranomaisyhteistyön avulla. KRP tekee yhteistyötä muun muassa suojelupoliisin kanssa. Merkityksensä on Rädyn mukaan ollut myös sillä, että poliisilla on aiemman tutkinnan vuoksi jo yhteistyötä Irakin viranomaisten kanssa.
Epäiltyä ei ollut vielä aamupäivällä kuultu. Mahdollinen vangitsemisvaatimus poliisin on esitettävä viimeistään viikonloppuna.
Kaksosten jutussa lisäaikaa
KRP tutkii parhaillaan samaan joukkomurhaan liittyvää toista kokonaisuutta. Siinä kahta veljestä epäillään 11:stä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta.
Syyttäjä on jättänyt heidän osaltaan tuomioistuimelle vaatimuksen syytteennoston määräajan pidentämisestä, poliisi kertoo. Asia puidaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella huomenna kello 10.
Jutun esitutkinta on kesken. KRP:n tutkijat ovat käyneet Irakissa kahdesti tutkinnan aikana. Tutkinnanjohtaja Rädyn mukaan Irakin Bagdadissa suomalaiset ovat tavanneet Camp Speicherin joukkomurhan tutkijoita. Lisäksi poliisi on ollut paikalla kuulusteluissa ja saanut muuta asiaan liittyvää aineistoa.
Jutussa on vielä kuulusteluja tekemättä sekä Suomessa että Irakissa. Räty arvelee, että todennäköisesti on vielä tarvetta lähteä Irakiin. Tutkinnanjohtaja itse oli mukana ensimmäisellä matkalla.
Parikymppiset irakilaiskaksoset vangittiin Pirkanmaalla viime joulukuussa. Heitä pidetään erillään toisistaan.
Mahdollisena näyttönä kaksosveljesten syyllisyydestä on ollut Isisin netissä levittämä propagandavideo, jossa maassa sidottuina makaavia irakilaiskadetteja tapetaan ampumalla. Poliisi kertoi talvella aikovansa selvittää videon aitoutta ja sitä, esiintyvätkö veljekset videolla. Räty sanoo, ettei voi tässä vaiheessa kommentoida, onko miesten esiintymiselle videolla saatu vahvistusta.