Po­lii­si: Ori­ve­den ampuja käytti met­säs­tys­aset­ta

Poliisi kertoo, että epäilty Oriveden ampuja käytti metsästysasetta.

Poliiseja ja pelastuslaitoksen henkilökuntaa ampumavälikohtauksen jälkeen Oriveden yhteiskoulun läheisyydessä.
Poliiseja ja pelastuslaitoksen henkilökuntaa ampumavälikohtauksen jälkeen Oriveden yhteiskoulun läheisyydessä.
Kuva: Mika Kanerva

Poliisi kertoo, että epäilty Oriveden ampuja käytti metsästysasetta. Hänellä on määräaikainen lupa kivääriin, haulikkoon ja pienoiskivääriin. Lupa on voimassa vuoteen 2015 saakka.

Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan luokan oven läpi olisi mennyt kuusi laukausta. Epäilty ampui useita laukauksia koulun käytävältä luokan oven läpi puoli kymmenen jälkeen aamupäivällä. 

Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut.

Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä ja vaaran aiheuttamisena.

Poliisi otti muutaman minuutin kuluttua kiinni ammuskelusta epäillyn. Kiinniotto tapahtui koulun alueella. Pirkanmaan poliisi on aloittanut rikosteknisen tutkinnan koululla.

Oriveden yhteiskoulun ampujaksi epäilty mies ei ole koulun oppilas. Vuonna 1989 syntynyt mies on poliisin huostassa.

Välikohtaus sattui koulun kolmannessa kerroksesta.

Poliisi ei vahvista Aamulehden ja Keskisuomalaisen tietoa, että epäilty olisi sama mies, jota etsittiin viikkoja sitten. Aamulehden mukaan poliisi haki tuolloin vuonna 1989 syntynyttä miestä samalla kun se etsi Orivedeltä kadonnutta 16-vuotiasta tyttöä.

Tyttö löytyi myöhemmin vahingoittumattomana Posiolta. Tytön vanhemmat olivat hakeneet miehelle Aamulehden mukaan lähestymiskieltoa.

Aamulehti kertoo saaneensa tietonsa ampujaepäillystä useista lähteistä.

Helsingin Sanomien mukaan Oriveden ampujaksi epäilty mies ampui isäänsä käteen ennen kuin meni Oriveden yhteiskoululle. Iltalehden mukaan mies oli 16-vuotiaan tytön isä.

Aamulehti

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä