Kotimaa

Poliisi etsii edelleen Kalajoen huol­ta­mo­ryös­tä­jiä – kotietsinnät käynnissä, virkavallalla runsaasti vihjeitä

Kotimaa 13.2.2018 11:07
STT, Kaleva

Poliisi etsii edelleen Kalajoella huoltamon aseella ja puukolla uhaten ryöstänyttä kaksikkoa. Oulun poliisin rikosylikomisario Ilkka Piispasen mukaan poliisi on saanut runsaasti vihjeitä tekijöistä ja tekee parhaillaan kotietsintöjä. 

Huoltamo ryöstettiin eilen noin kello 20.50 juuri ennen huoltamon sulkeutumista. Tekijät saivat saaliikseen rahaa, tupakkaa ja olutta.

Epäillyt poistuivat poliisin mukaan paikalta valkoisella Volkswagen-merkkisellä henkilöautolla, jonka oikea ajovalo oli palanut. Poliisi on julkistanut kuvan autosta, jolla ryöstäjien epäillään liikkuneen.

Samojen tekijöiden epäillään syyllistyneen ryöstöön aikaisemmin illalla Kannuksessa, kertoo poliisi.

Poliisi pyytää edelleen mahdollisia silminnäkijöitä tai asiasta tietäviä olemaan yhteydessä viranomaisiin.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari, Pelkosenniemi ja Savukoski. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä ja Sodankylä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

178 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Sehän oli kaikkien kuunneltavissa ja on vieläkin. Rinne ei pärjännyt ja heitti asiaan kuulumattoman kommentin peruskoulu... Lue lisää...
Huono häviäjä tämä R...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image