Poliisi aikoo ryhtyä tallentamaan rikoksesta epäiltyjen kuulustelutilanteita. Poliisihallituksen rikostorjuntayksikön päällikkö, poliisijohtaja Robin Lardot kertoo, että poliisi aikoo jatkossa nauhoittaa sekä itse kuulustelun että sitä edeltävän vaiheen, jossa rikoksesta epäillylle kerrotaan hänen oikeutensa eli muun muassa se, ettei hänellä ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen.
Ääni- tai videotallenteella varmistetaan, että kuulustelukertomusta voidaan tarvittaessa käyttää näyttönä oikeudenkäynnissä epäiltyä vastaan.
Korkein oikeus (KKO) linjasi vastikään, ettei rikoksesta epäillyn kertomusta voi käyttää hänen syyllisyyttään tukevana näyttönä oikeudenkäynnissä, jos kertomus on saatu loukkaamalla epäillyn itsekriminointisuojaa.
Itsekriminointisuojalla tarkoitetaan jokaisen oikeutta olla joutumatta pakotetuksi myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen eli sitä, ettei kenenkään tarvitse todistaa itseään vastaan.
KKO:n käsittelyssä olleessa, niin sanottuun Glo-hotellin huumejuttuun liittyvässä rikosjutussa epäilty ja myöhemmin tuomittu mies ei KKO:n mielestä ollut yksiselitteisesti luopunut oikeudestaan avustajaan esitutkinnassa.
Hänen ei myöskään katsottu olleen tietoinen oikeuksista, jotka hänelle rikoksesta epäiltynä kuuluvat. Niinpä KKO kumosi miehen saaman yhdeksän vuoden vankeustuomion ja palautti jutun hovioikeuteen.