Poh­jan­tien raju ta­kaa-ajo kä­rä­jil­lä - syy­tet­ty­nä myös pa­ka­raan ampunut poliisi

Oulun käräjäoikeudessa on tiistaina käsitelty Oulussa ja Kempeleessä syksyllä 2011 tapahtunutta takaa-ajotilannetta, jossa loukkaantui yksi ihminen.

Oulun käräjäoikeudessa on tiistaina käsitelty Oulussa ja Kempeleessä syyskuussa 2011 tapahtunutta takaa-ajotilannetta, jossa loukkaantui yksi ihminen.

Syyttäjä vaatii rangaistusta miehelle, joka varasti auton Välivainiolta ja kaahasi sillä poliisia karkuun rajua ylinopeutta. Poliisi yritti pysäyttää hänet Pohjantiellä piikkimaton ja suluksi asetetun partioauton avulla.

Kuljettaja onnistui kuitenkin kiertämään sulun. Hän ajoi ruohikon kautta huoltoramppiin ja kääntyi vastaantulevien kaistalle, mitä pitkin hän ajoi useita kilometrejä muun muassa Ouluntullista Kaakkuriin. Hänellä oli kyydissään kaksi matkustajaa.

Syyttäjän mukaan kuljettaja ajoi Pohjantiellä 175 kilometrin tuntinopeusvauhtia. Hän kaahasi edelleen Oulunlahdentielle, missä syyttäjä väittää hänen ajaneen 60 kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella ainakin 160 kilometrin tuntinopeusvauhtia.

Kuljettajana toiminut mies myöntää anastaneensa auton. Hän kiistää syyllistyneensä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyttäjän väittämällä tavalla. Hän ei osaa sanoa, miten kovaa vauhtia hän ajoi mutta hän kiistää ajaneensa niin suurta ylinopeutta kuin syyttäjä väittää. Hän myöntää, ettei hänellä ollut oikeutta kuljettaa autoa lainkaan eli häneltä puutui ajokortti.

Syyttäjä vaatii myös kyydissä olleille miehille tuomiota lievästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. Hänen mukaansa he olivat kyydissä autossa, vaikka heidän täytyi pitää varsin todennäköisenä sitä, että auto on anastettu. He ovat kiistäneet syytteet.

Poliisi ampui 5 metrin päästä pakaraan

Vyyhdessä on syytettynä myös Oulun poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli. Hän yritti pysäyttää varastetun auton ampumalla sitä vasempaan takaoven alaosaan hänen partionsa pystyttämän sulun kohdalla. Noin viiden metrin päästä ammuttu laukaus lävisti auton ja osui takapenkillä ollutta miestä pakaraan.

Syyttäjä vaatii poliisille tuomiota vaaran aiheuttamisesta, varomattomasta käsittelystä, vammantuottamuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

”Hän käytti ankarinta voimakeinoa kulkuneuvon pysäyttämiseen, vaikka aseen käyttäminen ei noissa olosuhteissa ollut puolustettavaa. Sen käytön edellytykset eivät täyttyneet”, virkarikoksiin erikoistunut kihlakunnansyyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen väittää.

Poliisi kiistää kaikki syytteet. Hänen mukaansa hän ei käyttänyt asettaan varomattomasti saati annettujen määräysten vastaisesti vaan hän toimi hätävarjelutilanteessa yrittäen pysäyttää auton, joka oli suuntaamassa vastaantulevien kaistalle.

Poliisin mukaan hän ei nähnyt, että varastetun auton kyydissä olisi ollut kuljettajan lisäksi muita ihmisiä.

”Huomioiden tilanteen äkillinen muutos, takaa-ajon vaarallisuus muille tien käyttäjille, ajoneuvon nopeus ja suuntaaminen vastaan tulevien kaistalle sekä käytettyjen voimakeinojen toimimattomuus, voidaan käytettyä voimakeinoa pitää puolustettavana”, poliisia puolustava asianajaja Pasi Hagman selitti oikeudessa.

”Kyseessä oli konkreettisen, hengenvaarallisen tilanteen estäminen. Hänellä ei ollut enää käytettävissään lievempää voimakeinoa.”

Poliisi kiistää useiden tuhansien eurojen korvausvaatimukset, joita autoa ajanut mies ja kyydissä olleet miehet häneltä yhteensä vaativat. Poliisin mukaan he olivat vapaaehtoisesti mukana varastetussa autossa, jota poliisi yritti pysäyttää useilla eri voimakeinoilla.

Poliisi hävitti pakoauton lopulta näkyvistään. Se pysähtyi Maikkulaan Kainuuntien tuntumaan. Autoa ajanut mies ja etupenkillä istunut mies jatkoivat pakoaan jalkaisin. Pakaraansa luodin saanut mies ei pystynyt kävelemään, vaan hän soitti hätäkeskukseen ja pyysi apua.

Varastettu Subaru vaurioitui takaa-ajossa pahoin. Urheilulliseksi rakennellun auton korjaamiseen arvioitiin maksavan lähes 5000 euroa.

Oikeudenkäynti jatkuu kaksi päivää. Tuomio annetaan myöhemmin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä