Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jättää välikysymyksen varuskuntien lakkautuksista. Puolueen eduskuntaryhmän päätös oli odotettu, sillä ryhmä keskusteli asiasta jo eilen.
Perussuomalaisten kansanedustajan, puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön mukaan eduskunnan on päästävä keskustelemaan armeijauudistuksesta jo nyt eikä vasta syksyllä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini uhkasi aiemmin puolueensa lähtevän puolustusselonteon valmistelua seuraavasta parlamentaarisesta ryhmästä, kertoo Ilta-Sanomat.
Soinin mielestä ei voi olla niin, että "kontaktiryhmä saa tiedon armeijan leikkauksista Suomen Tietotoimistolta".
Perussuomalaisilla on kaksi edustajaa Ilkka Kanervan (kok.) johtamassa puolustusselonteon kontaktiryhmässä.
Keskusta on väläyttänyt puolestaan välikysymystä kuntauudistuksesta.