Pe­rus­suo­ma­lai­sil­le hulp­peat tilat, "tur­val­li­suu­del­taan puo­lus­tus­mi­nis­te­riö"

Uudet tilat vastaavat turvallisuustasoltaan puolustusministeriötä, mutta ovet ovat avoimet kuin Kampin kauppakeskuksessa. Näin kuvailevat perussuomalaiset uutta puoluetoimistoaan.

Uudet tilat vastaavat turvallisuustasoltaan puolustusministeriötä, mutta ovet ovat avoimet kuin Kampin kauppakeskuksessa. Näin kuvailevat perussuomalaiset uutta puoluetoimistoaan.

 Kuka tahansa pääsee sisälle, kun vain painaa Helsingissä Yrjönkadulla alaoven summeria.

– Kahvitkin tarjotaan, lupaa puolueen työmieheksi itseään tituleeraava Matti Putkonen.

Vertauksesta huolimatta liikkumista seurataan tarkasti kulunvalvonnalla, automaattisesti sulkeutuvilla ovilla, sensoreilla ja lukuisilla kameroilla. Lisäksi toimistolla on oma varavoimajärjestelmä. Putkosella on asiaan selitys valmiina.

– Vaikka sähköt menisivät, voivat perussuomalaiset jatkaa Suomen puolustamista.

– Todellisuudessa tarvitsemme tilat, joissa voimme käydä strategisia neuvotteluita ja hoitaa asioita, jotka liittyvät ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuuteen.

Puoluetoimiston voi sanoa olevan lattiasta kattoon käyttäjänsä mukainen. Remontti on tehty suomalaisella työvoimalla, ja kaikki mahdolliset materiaalit ja kalusteet on Suomesta hankittu. Muita vaihtoehtoja ei edes harkittu.

– Halusimme tarjota töitä suomalaiselle urakoitsijalle edes joksikin aikaa, selventää Putkonen.

Tilat kuusinkertaistuvat

Uudet tilat ovat hulppeat verrattuna aikaisempiin ja sijaitsevat aivan Erottajan liepeillä. Kun aikaisemmissa 74,5 neliön tiloissa työskenteli kymmenkunta ihmistä, on tilaa nyt kuusi kertaa enemmän.

Kaikkineen 500 neliön tilojen hankintaan, remontoitiin ja kalustukseen kului rahaa 2,7 miljoonaa euroa. Tiloja ei kuitenkaan omista puolue itse, vaan sen tukisäätiö, jolta perussuomalaiset lainasi niitä varten noin 1,5 miljoonaa euroa. Summa on sama kuin huoneiston kauppahinta.

Tilat valikoituivat perussuomalaisten mukaan poikkeuksellisen edullisen hintansa vuoksi. Tinkiminen kesti kuukausia ennen kuin kaupoista lyötiin kättä päälle.

Toistaiseksi aulaa koristaa lähinnä televisio, josta voi seurata esimerkiksi perussuomalaisten puheita. Eikä seinille kuulemma ole tulossa sen kummempaa. Puolueen mukaan selvitään aivan hyvin ilman taistelevia metsoja tai kuvia Timo Soinin ihailemasta SMP:n perustajasta Veikko Vennamosta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä