Perussuomalaiset Nuoret vaatii Suomen vastarintaliikettä lakkautettavaksi. Puheenjohtaja Sebastian Tynkkysen mukaan sananvapauteen ei kuulu vapaus väkivaltaan, eikä aatteellinen väkivalta missään muodossa kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan.
Järjestö vaatii myös lisää määrärahoja poliittisen väkivallan kitkemiseen ja lisäksi sellaisten sivustojen sulkemista, joilla suunnitellaan henkilöihin, yhteisöihin tai rakennuksiin kohdistuvia hyökkäyksiä.
Perussuomalaiset Nuoret ovat myös huolissaan vasemmistolaisen ja muun poliittisen väkivallan lisääntymisestä. Sananvapautta ei järjestön mukaan ole se, että "äärivasemmisto ja anarkistit sopivat nettisivuilla yhteishyökkäyksiin kokoontumisista."
- Mielipiteen ilmaisua ei tule hyväksyä ritsoja, mailoja tai kiviä käyttämällä. Iskut puoluetoimistolle tai eläinaktivistien bussituhopoltto, eivät ole hyväksyttävää yhteiskunnallista vaikuttamista, toteaa pääsihteeri Tony Leppäkoski.
Järjestön kannanotossa vaaditaan myös lisää määrärahoja poliisille.
Keskustan Sirkka-Liisa Anttila vaati nollatoleranssia kaikkiin ääriliikkeisiin. Pitkän linjan keskustavaikuttaja muistuttaa, että Suomessa toimii uusnatsien lisäksi myös muita ääriliikkeitä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin.
Anttila mainitsee kannanotossaan viime kesän tapauksen, jossa kymmenkunta bussia poltettiin Vantaalla ja ihmisiä joutui hengenvaaraan. Palon sytyttäjäksi on ilmoittautunut radikaali eläinaktivistiryhmä.
Anttilan mielestä on tehtävä selväksi, ettei millään ääriliikkeellä - ei uusnatseilla, ei eläinaktivisteilla, vasemmisto- ja punavihreillä anarkisteilla eikä ääri-islamisteilla - ole minkäänlaista sijaa Suomessa.
Eduskuntaryhmät ehdottavat keskustelua
Eduskuntaryhmien puheenjohtajat esittävät, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun ääriliikkeistä ja väkivallasta Suomessa. Keskustelualoitteen ovat allekirjoittaneet kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat.
Ryhmänjohtajat toteavat aloitteessaan, että kun demokratianvastaiset järjestöt alkavat käyttää väkivaltaa ja edistävät tavoitteitaan rikoksen keinoin, poliitikkojen on aika herätä ja puolustaa demokratiaa.