Pen­tu­teh­tai­ta on yhä enemmän

Pentutehtailun kasvu 2000-luvulta lähtien on kärjistynyt viime vuosien aikana.

Kuvan koira hoitaa pentuetta, jonka emä kuoli jäätyään rekan alle.
Kuvan koira hoitaa pentuetta, jonka emä kuoli jäätyään rekan alle.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Pentutehtailun kasvu 2000-luvulta lähtien on kärjistynyt viime vuosien aikana.

Kennelliitto, Suomen Eläinlääkäriliitto ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry tarttuvat jälleen ongelmaan ja kampanjoivat pimeän koiran ostoa vastaan tulevana syksynä.

Aiemmat kampanjat ovat vuosilta 2008 ja 2005, jolloin ongelmat alkoivat ensi kerran näkyä myös Suomessa.

Pentutehtailuksi kutsutaan koirien teettämistä tehdasmaisissa oloissa, joissa likaiset ja ahtaat tilat heikentävät koirien terveyttä.

Rodulle ominaisia tarpeita ei tyydytetä ja emän roolina on olla jatkuvasti uusia jälkeläisiä poikiva kone ilman palautumisaikaa.

Pentuja myös siitetään tosilleen läheistä sukua olevien koirien kesken, jolloin sairaudet lisääntyvät.

Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola arvioi, että koiria on Suomessa noin 650 000. Niistä 80 prosenttia on rekisteröityjä.

Ilmoita asiavirheestä