Kaupunginjohtaja Matti Pennasen esitys Oulun kaupungin lähdöstä mukaan Fennovoiman Pyhäjoelle rakennettavaan ydinvoimalaan valmistui tiistaina.
Se löytyy perusteluineen Oulun kaupunginhallituksen esityslistalta.
Pennanen esittää, että Oulun kaupunki, Oulun Energia osallistuu Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen Voimaosakeyhtiö SF:n osakeomistuksen kautta 16–17 miljoonan euron sijoituksella.
Kaupunginhallitus käsittelee esitystä ensi maanantaina ja valtuustossa asian pitäisi olla maanantaina 16. kesäkuuta.
Oulun osallistumisen edellytyksenä on, että Fennovoimalla on myönteinen periaatepäätös valtioneuvostolta ja eduskunnalta ydinvoimalaansa varten.
Tuhat työpaikkaa Ouluun
Perusteluina kaupunginjohtaja toteaa, että Oulun kaupungin tavoitteena on hyödyntää ydinvoimalahankkeen tuomat mahdollisuudet ja saada Ouluun tuhat uutta työpaikkaa eri toimialoille ydinvoimalan edetessä.
Kaupungintalolla nähdään osallistumisen mahdollistavan Oulun seudun yritysten yhteistyön lisäämisen Venäjälle.
Ydinvoimalan tulo luo mahdollisuuksia myös lentoliikenteen ja satamatoimintojen kasvulle. Lisäksi hanke edistää alueen matkailun kehittymistä.
Kaupungintalolla ydinvoimainvestoinnin uskotaan tuovan uusia mahdollisuuksia myös Oulun yliopistolle ja muille oppilaitoksille.
”Oulu tarjoaa monipuolisen toimintaympäristön kehittää uusia tuotteita ja palveluja tukemaan ydinvoimatekniikkaa, logistiikkaa, kauppaa ja muita tukipalveluita.”
”Oulu, yhdessä alueen toimijoiden kanssa, haluaa edistää ydinvoimaklusterin syntyä, kehittämistä ja juurruttamista Pohjois-Suomeen.”
”Oulun kaupungin tavoitteena on, että osaaminen kertyy alueemme yhteiseksi hyväksi”, Pennanen päättää esityksensä perustelut.