Kotimaa

Mainos

Pelastakaa Lapset -järjestöltä kan­sa­lais­aloi­te: Toisen asteen opinnot maksuttomiksi

Parturi-kampaajaksi opiskelevat harjoittelevat kampauspäillä. Peruskoulun jälkeisten opintojen oppimateriaalit ja työvälineet kuuluvat opiskelijan maksettavaksi. KUVA: Lennart Holmberg
Kotimaa 14.9.2017 10:08
Sari Miettunen

Pelastakaa Lapset -järjestö laittaa liikkeelle kansalaisaloitteen toisen asteen opintojen saamiseksi maksuttomiksi. Aloitteen taakse aletaan kerätä nimiä ensi viikosta alkaen kansalaisaloite.fi-verkkosivuilla.

– Uskomme, että vaaditut 50 000 kannatusilmoitusta saadaan kokoon vaaditussa kuudessa kuukaudessa, sanoo järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Neljännes toisen asteen tutkinnon keskeyttäneistä nuorista kertoo, että rahapula on ollut vaikuttamassa opintojen keskeyttämiseen.

– Lukion tuhansien eurojen kirjakulut ovat yleensä hyvin tiedossa. Monille vanhemmille ammattikoulun oppimateriaalien hinta sen sijaan tulee suurena yllätyksenä, Markkula-Kivisilta kertoo.

Summat koostuvat kokkiveitsistä, kampauspäistä, suojavarusteista, turvakengistä ja vastaavasta.

Esimerkiksi Vantaan ammattiopisto Varia ilmoittaa verkkosivuillaan parturi-kampaajatutkinnon opiskelijan "hankkivan itse opintojensa alussa työvälinepaketin, jonka hinta on noin 800-1000 euroa".

Oppilaitokset eivät kerro avoimesti

– Ammattiin opiskelevien Sakki ry:n mukaan on tutkintoja, joiden suorittaminen maksaa yli 2000 euroa. On ongelmallista, etteivät oppilaitokset kerro avoimesti, minkä hintaluokan hankintoja opiskelu edellyttää.

Hankinnat ovat tutkinto- ja oppilaitoskohtaisia. Kustannuksista todetaan yleensä vain, että opiskelu "edellyttää hankintoja".

– Opintojen kustannuksia on päivitelty joka vuosi, mutta aika on nyt kypsä aloitteen tekemiselle. Myös monet kansanedustajat ovat tehneet asiasta kyselyjä. Käynnistämämme kansalaisaloite varmistaisi, että eduskunta käsittelee asian.

Black Friday -tarjous vain tänään 😎

Kaleva Digi kahdeksi viikoksi kahdella eurolla!
MAINOS
Mainos

Kommentoi

Kävin Raahen lukion aikaan, jolloin kirjat muuttuivat jossain vaiheessa maksullisiksi. Aluksi ne olivat ilmaisia, mikä oli tärkeä apu meidänkin vähävaraiselle perheelle. Onneksi loppuaikanakin sain ostettua käytettyjä kirjoja vanhemmalta kaverilta. Lopputuloksena läjä älliä (toivottavasti vähän korvien välissäkin) ja jatkoopiskelupaikka. Kyllä kai opintolaina keskiasteen opintoihin on vihonviimeinen juttu. Sitä ehtii korkeakoulussa kertyä ihan riittävästi makseltavaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tottakai.
Kaikki koulutus ensimmäiseen yliopistotutkintoon saakka suorittajalle maksuttomaksi - siitä hyötyisvät kaikki osapuolet aina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toisen asteen opinnoissa ei ole tänä päivänäkään lukukausimaksuja, joten mitä tuolla aloitteella haetaan?

Kaikkien (tarvikkeiden, kirjojen, vuokrien, matkakulujen, muonituksen, vaatteiden?) kulujen kattamista verovaroista, kunnes opinnot on suoritettu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä ne voisivat olla maksuttomia, niin kuin ilmainen harrastus. Harrastuksena pysyykin, kun töitä ei löydy. Voisi kyllä miettiä, montako työtöntä kampaajaa on valmiina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan kuin kansalaisaloitteella asiat vain jotenkin maagisesti muuttuisi ilmaisiksi ja maksuttomiksi. Ehei, aina joku joutuu ne maksamaan. Onkohan tuon kansalaisaloitteen tekijät tehneet mitään laskelmia miten suuri lasku tuosta koituisi veromaksajille vuosittain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oppisopimuskoulutuksessa työvälineet ja -materiaalin tarjoaa työantaja.
Toimii kaikissa saksankielisissä maissa aivan loistavasti.
Otettaisiinko mallia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"tarjoaa". Aivan kuin ne olisivat sillä ilmaisia, edes sille työnantajalle eivät maksaisi mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse opiskelin 1990 luvulla hoitoalalla. Hankittavana itse oli työkengät. Työpuku tuli pääosin harjoittelupaikan puolesta. Muutoin oppikirjoista, ym. opiskelumateriaalista piti maksaa.
Muistan aikaa kun maaseudulta piti lähteä kaupunkiin opiskelemaan. Ensimmäiseksi alle vaatimaton vuokrakämppä (kimppakämppä 4 henkeä) vapailta markkinoilta. Seuraavaksi piti hävittää silloinen auto Toyota Corolla HB, koska opiskeluaikana ei ollut vara pitää yllä autoa, saatikka ajella sillä. Eli auto myyntiin, rahat tilille ja niillä sai maksettua linja-autokustannuksia kodin ja opiskelupaikkakunnan välillä, ostettua polkupyörän, sekä oli ihan hyvä keino rahoittaa opiskelua. Toki lainaa oli pakko ottaa pankista reilun 3 v opiskelun aikana.
Loma-ajat hanttihommia (hoitoapulainen) sairaaloissa. Jopa pesulassa tuli tehtyä keikkaa. Muutoin kesäloma-aikoina työn ohessa opiskelua jotta näin saisi opiskeltua hieman nopeammin kuin mitä opiskeluun liittyvä ns. laskennallinen aika oli. Valmistuinkin sitten puoli vuotta etuajassa. Niin ja se ruokapuoli. Koululla kerran päivässä ilmainen ruoka joka maistui. Ei ollut vara ylenkatsoa sitä. Muutoin opiskelukämpillä sitä perinteistä makaroni-tonnikala-ananas-hernemaissipaprikapakaste mössöä. Jos extraa halusi, syksyisin marjametsään ja olipa mukava talvella keitellä soppaa marjoista.
Niissä kapakoissa ei notkuttu kuin lukukauden avajaisissa sekä päättäjäisissä.
En tiedä mikä on mutta vaikuttaa että tänä päivänä oppilaitosten pihat täynnä toinen toistaan hienompia autoja, opiskeluasumista ajatellen kimppakämpät ei kelpaa kenellekään, saatikka että kämppää ei olisi varustettu nykyajan luxuksella. Muutoinkin eletään aika leveästi ja tämän vuoksi pakko käydä viikollakin töissä ja näin ollen opiskeluaika venyy ja paukkuu.
Mielestäni ongelma ei ole se että opiskelu olisi sen kalliimpaa kuin ennenkään. Ongelmana on se että nykyihminen, -nuori ei hallitse rahan käyttöä, eikä osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, eikä tyydy perusasumiseen tai -elämiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin on tehty myöskin 1970 luvulla ja joka ei "uskaltanut" lainan varaan rakentaa koulunkäyntiä hankkiakseen ammatin se meni baariin baariapulaiseksi tai ihan mihin tahansa töihin johon ikä riitti.Sitä kautta tienasi rahaa ja jos haluja vielä ammattikouluun riitti,haki sinne myöhemmin tai oli oppisopimiksella jossain firmassa ja sai siitä ammatin itselleen.En kannata mitään muuta kuin peruskoulua joka on ilmainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki pitää olla kaikille ilmaista, paitsi heille, jotka ansaitsevat yli 3000 euroa kuukaudessa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämäpä ne, nämä Demarimiehet ja -naiset kaikista pahimpia.
Kaikki kaikille ilmaista.
Jostain se raha vaan pitäisi tähän saada.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

3300e/kk on vasta keskituloinen. Jos keskituloisella on kaksi lasta niin se luokitellaan pienituloiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen sitä otettiin opintovelkaa jos oli tuommoisia kuluja opiskelujen suhteen. Nyt pitäis saada pilttien kaikki valmiina eikä jää mitään vastuuta. Kuka sit maksaa takaisin opintoihin menneet rahat jos opiskelija jättää opinnot kesken? Nythän maksamalla itse otetaan myös vastuuta opintojen jatkamisesta eikä vaan siipeillä "jos sattuu huvittamaan".
Tuomas Kyrö sanoi joskus että nykyihmiset valittaa siitä kun suihkuun mennessä kastuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsittääkseni järjestö tai yhdistys ei voi tehdä kansalaisaloitetta, vaan tekijöinä on aina yksityishenkilöt. Järjestö ja yhdistys voi tukea aloitetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osaon talonrakennuspuolella, kouluasteen tutkinto, annetaan ilmatteeksi suojakengät ja -vatetta. Miski jotku saa ko tavarat ja joissain opinahjoissa ostettava opintoon tarvittavia kamppeita esim nuo kampauspäät?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö tuon vertaa voi oikeasti sijoittaa omaan tulevaisuuteensa?

Sama juttu lukion kirjojen kanssa. Tietokonekin alkaa olla tarpeellinen.

Onko ihan kaiken pakko olla oikeasti ilmaista?

Ilmaista ei yleensä arvosteta pätkääkään, mutta omalla rahalla ostettuja välineitä arvostetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samoilla linjoilla kyllä. Jos opinnoissa ollaan tosissaan mukana, omat kamppeet kuvittelisi olevan kunnia-asia. Ilmaismentaliteetti paistaa joskus myös työelämässä, jossa tunnutaan kuvittelevan että työvälineet kasvavat puissa. Arvostusta ja panostusta omaan itseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Kainuun maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa sekä Simon kunnassa jalkakäytävät ovat aluksi erittäin liukkaita, koska niillä oleva lumi tamppautuu liukkaaksi.

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi. Ajokeli on huono Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi huomenna aamulla Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sopeutumiseläkkeet

Hyvin näyttää kelpaavan muillekin ja jos ei eläke niin sitten vaikka EU -pankkivirka! Lue lisää...
maistuis varmaan mul...

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

24.11.

Fingerpori

24.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image