Pään ja kaulan syövät le­vi­si­vät nuo­rem­piin

Pään ja kaulan alueen syövät ovat levinneet myös alle 45-vuotiaisiin ihmisiin.

Pään ja kaulan alueen syövät ovat levinneet viime aikoina iäkkäistä alkoholin suurkuluttajista alle 45-vuotiaisiin, jotka käyttävät alkoholia kohtuudella.

Myös papilloomavirus on alkanut 2000-luvulla aiheuttaa syöpiä niin, että se aiheuttaa kymmeniä prosentteja nielun alueen syövistä, sanoo korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, dosentti Petri Koivunen Oysista. Niiden ennuste on kuitenkin hieman parempi.

Papilloomaviruksen saa yleensä suuseksissä, mutta se voi olla myös synnynnäinen tai sen voi saada sylkikontaktissa.
Pään ja kaulan alueen syöpiä on vähän, mutta ne ovat potilaalle ikäviä, koska ne ovat ärhäköitä ja johtavat usein kasvojen leikkauksiin, kertoo syöpäbiologian dosentti Merja Auvinen kansainvälisestä lääkeyhtiöstä.

Toissa vuonna pään ja kaulan alueen syövän sai yli 700 suomalaista, joista kaksi kolmannesta oli miehiä. Oulussa sairastuneita oli vuosina 2006–2010 kahdeksankymmentä, joista joka kolmas oli nainen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä