Pää­mi­nis­te­ri Juha Sipilä esti Twit­ter-ti­lin­sä seu­raa­mi­sen pe­rus­suo­ma­lais­ten kan­san­edus­ta­jal­ta - "Tämä on jotain uutta"

Mäkelää hämmästyttää, että pääministeri on estänyt istuvaa kansanedustajaa seuraamasta häntä.

Perussuomalaisten lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä kertoi sunnuntaina vuoden viimeisenä päivänä Twitterissä joutuneensa blokatuksi eli estetyksi seuraamasta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Twitter-tiliä.

Blokki tarkoittaa, että Mäkelä ei enää voi nähdä Sipilän viestejä eikä kommentoida niitä.

Somessa estämistä pidetään yleensä vihamielisenä toimenpiteenä, sillä sitä käytetään yleensä häiriköiden, törkyviestejä jättävien tai sitten blokkaajan näkökulmasta ei-toivottujen henkilöiden poistamiseen.

Mäkelää hämmästyttää, että pääministeri on estänyt istuvaa kansanedustajaa seuraamasta häntä. Estämisen havaittuaan Mäkelä kertoi asiasta Twitter-tilillään. 

– Tämä on jotain aivan uutta ja ainutlaatuista suomalaisessa keskustelukulttuurissa, hän kommentoi viestissään.

– Sipilälle en ollut aikoihin sanonut mitään muuta kuin että aikooko tuomita (presidenttiehdokas Laura) Huhtasaaren ikkunoiden rikkojat, Mäkelä arveli syytä estolle yhdessä twiitissään.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä