Ylen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen kertoo Twitterissä, että on eronnut tehtävästään.
Jussi Eronen perustelee omaa eroamistaan sillä, että näkemyserot sananvapaudesta päätoimittaja Atte Jääskeläisen kanssa ovat liian suuret.
– Lopetan työni ajankohtaistoimituksen esimiehenä, sillä sananvapauttani on rajoitettu, Eronen kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
Erosen mukaan häntä ja hänen tiimiään on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä.
– Tähän en voi suostua. Journalistin ohjeiden ykköskohdan mukaan yleisöllä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Sipilä-kohun keskiössä ollut toimittaja erosi myös
Ylen toimittaja Salla Vuorikoski kertoo myös Facebookissa irtisanoutuneensa tehtävästään. Hän kirjoittaa, että Ylessä on perustavanlaatuisia ongelmia, jotka koskevat muun muassa journalismin riippumattomuutta.
Vuorikosken mukaan ongelmat koskevat journalismin riippumattomuutta ja yleisön oikeuksien toteutumista.
– Talon johto on viestittänyt toistuvasti viime viikkojen aikana työntekijöille, että jos he eivät pysty hyväksymään johdon linjauksia, pitää miettiä, voiko talossa olla töissä.
Vuorikoski kertoo kuunnelleensa tätä miettiessään tulevaisuuttaan Ylessä.
– Oma polkuni vie nyt toiseen suuntaan, hän kirjoittaa.
Vuorikoski lisää, ettei häntä ole painostettu lähtemään.
– En myöskään lähde vihaisena, vaan toiveikkaana.
Vuorikoski oli pääministeri Juha Sipilän tiiviin viestittelyn kohteena sen jälkeen kun Yle uutisoi Sipilän sidonnaisuuksista Terrafameen liittyen.
Jussi Eronen kirjoittaa, että vallanpitäjien kriittisen tarkastelun pitäisi olla keskeisempiä tehtäviä Ylessä.
– Päätoimittajan tiiviissä käsiohjauksessa toimitus kohtelee juuri poliitikkoja – etenkin pääministeriä – kaikkein varovaisimmin.
Eronen harmittelee myös uutis- ja ajankohtaistoimituksen ilmapiiriä.
– Osa toimittajista on lannistettu tekemään omasta mielestään merkityksetöntä, vallanpitäjien kannalta harmitonta journalismia. Monet ovat hiljaa ja pelkäävät työpaikkojensa puolesta.
Yle ei kommentoi tarkemmin
STT tavoitteli erouutiseen kommenttia Ylen toimitusjohtaja Lauri Kiviseltä sekä uutispäätoimittaja Atte Jääskeläiseltä. Yhtiön viestintäjohtaja Reija Hyvärinen totesi, ettei yhtiöllä ole mitään sanottavaa yksittäisten ihmisten irtisanoutumisista.
Jääskeläinen kommentoi Erosen irtisanoutumista Ylen uutisessa sanomalla, että se oli Erosen oma ratkaisu.
– Näyttää siltä, että hän ei voi hyväksyä Ylen journalistisia periaatteita ja arvoja, Jääskeläinen kommentoi.
– Yle on tehnyt vuosia laadukasta tutkivaa journalismia, ja tulee tekemään sitä jatkossakin. Kun tutkivaa journalismia tehdään, olennaista on huolellisuus ja se, että väitteet pitävät. Tällainen huolellisuus ei ole sananvapauden rajoittamista.
Jussi Eronen on arvostellut kovasanaisesti yhtiön toimintakulttuuria. Hän arvosteli Twitterissä Ylen toimintaa myös eilisen hallintoneuvoston kokouksen jälkeen: