Kotimaa

Mainos

Oulun yliopisto vetää tutkimusta: Omakotitalot syr­jä­seu­duil­la halutaan ener­giao­ma­va­rai­sik­si

Tarkoitus on tarjota ratkaisu sähkön saannille rakennuksissa, joiden lämmitykseen käytetään jo nyt omavaraisesti saatavilla olevia biopolttoaineita kuten puuta. KUVA: Aimo Kajava
Kotimaa 13.9.2017 8:11
Kaleva

Oulun yliopisto ryhtyy vetämään kansainvälistä mikroenergia-projektia, jonka tavoitteena on kehittää bioenergiapohjainen sähkö- ja lämpöjärjestelmä syrjäseuduilla sijaitsevien omakotitalouksien tarpeisiin.

Tarkoitus on tarjota ratkaisu sähkön saannille pienen mittakaavan rakennuksissa, joiden lämmitykseen käytetään jo nyt omavaraisesti saatavilla olevia biopolttoaineita kuten puuta, pellettiä, turvetta tai haketta.

Kolmevuotinen Micro Combined Heat and Power System for Households (H-CHP) -projekti on saanut kahden miljoonan euron rahoituksen Euroopan aluekehitysrahastolta. Hankeen vetäjänä on Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa toimiva Tulevaisuuden tuotantoteknologiat (FMT) -tutkimusryhmä.

Suomesta hankeen toteuttamiseen osallistuu myös Oulun ammattikorkeakoulu, joka tuo hankkeeseen bioenergia- ja testausosaamista. Näiden lisäksi tutkimuskonsortioon kuuluu energia-alan tutkimus ja kehitysorganisaatioita sekä pk-yrityksiä Skotlannista, Irlannista, Ruotsista ja Islannista.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (45)

Kannattaneeko tieto jakaa muillekin vai tehdä täällä valmiit tuotteet ja myydä ne muualle valmiina paketteina.
Vaikka valmiiksi (pienniin) kontteihin pakattuina suoraan käyttöön otettaviksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti asunnoissa pärjätään kun sähkö, vesi, viemärit, lämpö, tietolikkenne ym lamautuu / lamautetaan totaalisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän näitä asioita ole jo vuosia sitten tutkittu tarpeeksi esim. Itävallassa ja meillä Suomessakin LUT:ssa. Olisi tekojen aika. Taitaa vain verkkosähkön hinta olla vielä niin alhaalla, ettei yksinkertaisesti kannata viritellä mitään uutta huoltoineen. Hiilidioksidi ei ole edelleenkään minkään sortin ongelma, päin vastoin kasvit tykkäävät siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös leivinuuni tai kakluuni käytä biopolttoaineita, pikku savu piipusta ei ole mitään verrattuna saasteeseen joka tulee näitten energiapäättäjien suusta. Toki ymmärrän että tuo tyhjänpäiväinen vatulointi luo työpaikkoja mutta eikö tuonkin rahan voisi käyttää ennemmin vaikka vanhusten huoltoon tai nuorten kerhotoimintaan tai vastaavaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyseessähän on sähköntuotannon kehittämisestä, kamina ei tiettävästi sitä kattokruunun valoa vielä sytytä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tehkööt vaikka häkäpönttö agrigaatin tai ostakoon sellaisen. Maksaa varmasti enemmän tuommoonen joka pojan ydinmiilu maaseudulle joka mummonmökkiin. Haisee koko homma taas rahastukselta jotta saadaan viimeiset villit ja vapaat asumaan lähiöiden betoni laatikoihin päällekkäin ja syömään masennulääkkeitä hautaan asti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse käytän puuta leivinuunin ja kiertovesikattilan lämmitykseen. Sähkö lasku on läpi vuoden 25-30€ /kk.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä pelkkä siirto maksaa omakotitaloon tuon verran ja sähköä n.16€/kk. Myös puu lämmitys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oletkos huomannut, että nyt eletään 2000-lukua? Sen ymmärrän, että aiemmin käytettiin puuta lämmitykseen, ethän käytä syömiseen puulusikkaa ja autoiluun häkäpönttöä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itselläni ei ole mahdollista lämmittää puulla vaikka haluaisinki. Mutta en ymmärrä mitä 2000 -luku siihen vaikuttaa! Parempihan se puulla tai pelletillä ynm on lämmittää ku jos siihen on mahdollisuus isoissa taloissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella hyvä tutkimusaihe. Toki uusien ratkaisujen käyttöönotto vaatii myös ylläpidon ja huollon organisoimista, mikä voi maaseudulla olla haastavaa. Joka tapauksessa hieno homma, pisteet Oulun yliopistolle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Stirlingmoottori on jo keksitty ja niitä on jo ihan kaupallisesti tarjollakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä Voltterin ja Kempeleen ekokylän tilanne on? Vieläkö talot saavat lämpönsä ja sähkönsä pihapiirin voimalasta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huhut kertovat homman kaatuneen omaan mahdottomuuteensa. Kai sillä joku lompakkonsa täytti kuitenkin? En tiedä, ei ole keneltä kysyisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti voimalan hinta on yhtenä tärkeänä kriteerinä suunnittelussa, muuten siitä ei tule syrjäseudun tuotetta, vaan suunnittelijoiden teknologia-näyte.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja montakohan propsenttia tuotosta olisi tuo "savuvero"? Noo, vitsit sikseen, sillä olen vähän samoilla linjoilla, nimittäin ihmettelen, jotta kuinka vähän ovat kehittynyt tämä maamme takkateollisuuden päästötavoitteen lasku. En nimittäin ole kuullut mitään, millä uuniteollisuus olisi kehittämisillään rajoittanut päästöjä; riittäisi jo aluksi laatia oppivideo, kuinka takkaa tai muuta tulisijaa tulisi oikeaoppisesti käyttää, polttopuiden kuivattamisesta lähtien. Useat uunin käyttäjät hakevat liiteristä halot suoraan kylmään uuniin, kun ne kannattaisi noutaa uuniin kuivamaan jo silloin, kun uuni on vielä jonkin verran lämpimänä edellisestä lämmityksestä, taikka sitten vain sisätiloihin päivää paria ennen uuniin panoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (45)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Avoin kirje sotepäättäjille

141 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Avoin kirje sotepäättäjille

Ei näytä ottavan tämä palveluseteli malli tuulta alleen. Olisiko tässä ideaa? Niitä pitäisi jonottaa ja 1000 ensimmäistä... Lue lisää...
Besserwisserpete

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

22.11.

Fingerpori

22.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image