Oulun yliopistossa on laadittu kolme vaihtoehtoista mallia Suomen uusista sotealueista. Mallit on tehty viiden, kymmenen ja viidentoista sote-alueen pohjalle.
Tutkimusryhmä selvitti sote-vaihtoehtoja Sitran toimeksiannosta.
Sote-alueiden muodostamisessa on käytetty niin sanottua sijaintiallokointia. Tavoitteena on, että väestön laskennallinen kokonaismatkustusaika sote-palveluiden pariin olisi mahdollisimman lyhyt.
Selvityksessä on painotettu terveysasemia ja niiden vastaanottopalveluita. Erikoistason palveluista on otettu huomioon erityisesti sairaalat, päivystyspisteet ja synnytysyksiköt. Lisäksi selvityksessä ovat mukana yksityiset sairaalat, lääkärivastaanotot ja apteekit.
Viiden sote-alueen malli rakentuisi yliopistosairaala-paikkakuntien ympärille.
Sekä viiden että kymmenen sote-alueen mallissa Kainuun pohjoisosat olisivat mukana Oulun kanssa samassa sote-alueessa, mutta kajaanilaiset kuuluisivat Kuopion kanssa samaan alueeseen.
Viidentoista sote-alueen mallissa Oulun, Rovaniemen ja Kajaanin ympärille muodostettaisiin omat sote-alueet.
Hallituksen on määrä linjata sote-rahoituksesta ja sote-itsehallintoalueiden määrästä lokakuun loppuun mennessä. Oulun yliopiston tekemiä sote-aluevaihtoehtoja käytetään päätöksenteon pohjana.
Selvitystä täydennetään lähiaikoina arvioinnilla, mikä vaikutus sote-alueisiin on vuoteen 2025 mennessä tapahtuneilla väestöpohjan muutoksilla sekä digitalisaation ja logistiikan kehityksellä.