Kotimaa

Mainos

Oulun valtuuston seminaarin alkuun kutsuttiin poliisi – valtuutettu viritteli lähetystä

Oulun kaupungintalon valtuustosali. Kuvituskuva. KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 13.6.2017 16:17
Kaleva

Oulun kaupunginvaltuusto piti tiistaina aamusta iltapäivään kestäneen seminaarin, jossa pohdittiin toiminnan painopisteitä ensi vuoden talousarvioon.

Ennen seminaarin alkua valtuustoon jouduttiin yllättäen kutsumaan poliisi.

Aito suomalainen yhteislistan valtuutettu Junes Lokka aikoi lähettää seminaarin suorana youtubeen, mutta tilaisuuden yksityinen luonne ei sallinut lähetystä.

Lokka ei suostunut purkamaan omia lähetysvirityksiään. Niinpä valtuustoon soitettiin poliisi ohjeistamaan Lokkaa.

Poliisin tulo paikalle kesti puolisen tuntia.

Lopulta Lokka joutui kokomaan kameransa ja muun laitteistonsa ja viemään ne pois istuntosalista.

Episodi venytti valtuutettujen seminaaripäivää runsaalla puolella tunnilla.

Seminaarissa tuotiin asioita valtuutettujen tietoon, mitä päätöksentekoon on tulossa.

Poliittisia päätöksiä ei seminaarissa tehty, vaan seminaari oli normaalia valmistelutyötä, johon ei kutsuta yleisöä.

Päätöskokouksista esimerkiksi lautakuntien ja kaupunginhallituksen kokoukset ovat suljettuja. Ainoastaan valtuuston varsinaiset kokoukset ovat avoimia.

Oulun kaupunki on järjestänyt jopa valtuuston kokousten televisioinnin verkkoon.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (90)

Lokan valtuuston kokouksia seuraa moninkertainen määrä ihmisiä kuin näitä kaupungin tubea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poliisin suljetussa ryhmäsä on kokemusta sometuksesta. Kannattaa kutsua suoraan suljettu somepoliisi seuraavalla kerralla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä mies tulee vielä kalliiksi Oululaisille. Samainen herra aiheutti veronmaksajille 20 000 euron lisälaskun vaatimalla ylimääräisiä äänestyksiä ja ehdottamalla ehdokkaita jotka eivät olleet edes käytettävissä. Valtuuston istunto piteni noin 4:llä tunnilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lokka on toki häirikkö ja rikkaruoho konsensuksen yrttitarhassa, joutuu kuitenkin kysymään, miksi nuo kokoukset eivät ole julkisia, halutaanko tässä avoimuuttaan korostavassa maassa sittenkin salailla päätäjien toimia ja puheita?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä tapauksessa on tunnistettavissa samoja piirteitä, mitä tapahtuu tällä hetkellä paljon esimerkiksi perussuomalaisten leirissä. Myös muissa puoluissa tätä tapahtuu, eli trauma triggeröintiä.
Ihmiset, joiden tehtävänä olisi ajaa asioita eteenpäin ajautuvatkin omien toimintamallien uhreiksi.
Trauma triggeröinnissä se tarkoittaa sitä, että ihminen hakeutuu niin sanotusti keikuttamaan venettä ja aiheuttamaan
hässäkkää, koska alitajuntaisesti ja ehkä myös tietoisesti haluaa sitä.
Tämä on psykologisesti tuttu ilmiö. Jokainen voi miettiä tunteeko tällaisia ihmisiä ja sitä, että miksi jotkut ihmiset
lähes aina hakeutuvat aiheuttamaan epäjärjestystä ja kinaa, jolloin asiat ei etene juuri ollenkaan.
Itse tällaiseen toimintaan syyllistyvän henkilön on vaikea asiaa huomata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvähän se on kun avoimuutta lisätään korruptoituneessa Oulussa, mutta mene Junes omalla ajallasi virittelemään laitteet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demokratiaan kuuluu myös oppositio joka paljastaa väärinkäytöksiltä paitsi diktaatorimaissa jossa se vaiennetaan.Tähänkö on tultu Oulussa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kakaramaista käyttäytymistä aikuisenikäiseltä ukolta. Voisi opetella olemaan kokouksissa asiaankuuluvalla tavalla ja jättämään somepelleilyt omalle ajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kyllä on salaista kun ei saa kuvata mitähän ilotaloa siellä pidetään eikö asiat kuulu kansalaisille jotka maksaa heidän olemisensa kokouksissa vai onko niin salasta ettei voi kuvata mahtaa olla liikaa vapaata ja suuret kokouspalkkiot..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuule, mitäpä jos tulen kuvaamaan sinun työntekoasi aamusta iltaan. Eihän sulla mitään salaista ole niin se lienee ok?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Junes, ihmisiä kiinnostaa tämä...verorahoilla pyörii ja kaikki pitäisi kyllä kestää päivän valon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ketä kiinnostaa joku valmistelu kokous? Seuraavaksi varmaan alat maalailemaan kuvia illuminatin läsnäolosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Säästövinkki kaupungille: Hoitakoon Lokka valtuuston kokousten videoinnit. Ei tarvi maksaa ulkopuolisille eikä mitään kun Lokka ei ota vastaan palkkioita. Lisäksi on sama kuvaako vai istuuko pulpetissaan, päätöksiinvaikuttamiseen ja aloitemahdollisuuksin se on jo polttanut kaikki siltansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän sitä voi, kun siellä keksitään sinunkin verorahoille suhmurointikäyttöä. Saattaisi vaikka silmät aueta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toimillaan aiheuttaa haittaa muille valtuutetuille ja kaupungille turhia kuluja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varma tuomio kunnianloukkauksesta, jos ja kun loukattu virkamies vie asian oikeuteen. Toivon hänen vievän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis mitä, kenen kunniaa on loukattu ja millä tavoin? Ehkä kannattaisi perusasiat opetella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (90)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumipyryn vuoksi. Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi iltayöstä alkaen Lapin länsiosassa lumipyryn vuoksi. Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Lapin itäosassa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sopeutumiseläkkeet

Minuakin ihmetyttää todella suuresti, että miksei Susanna Koski esimerkiksi anna mitään vinkkiä Suvi Lindeenille noista ... Lue lisää...
Älli

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image