Kotimaa

Oppositio iski hallitusta tuloeroilla - Pääministeri kiisti tuloerojen kasvaneen

Valtiopäivien avauskeskustelussa hallitusta syytettiin tuloerojen kasvattamisesta. Myös perhevapaauudistuksen kaatuminen kirvoitti kommentteja.
Kotimaa 14.2.2018 20:08
Aki Taponen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja vasemmisto-oppositio ottivat eduskunnassa valtiopäivien avauskeskustelussa voimakkaasti yhteen eriarvoistumisesta.

Vasemmisto-oppositio sai pontta sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön Soste ry:n selvityksestä, jonka mukaan tuloerot ovat Suomessa kääntyneet kasvuun vuoden 2015 jälkeen.

– Kärsijöinä ovat olleet työttömät, eläkeläiset, köyhät lapsiperheet ja opiskelijat, useat vasemmisto-opposition edustajat perustelivat ja vaativat hallitukselta suunnanmuutosta.

Sipilä ei väitteitä niellyt. Hän viittasi Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilastoon, jonka mukaan vuonna 2016 tuloerot pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna.

– Kyllä täällä pitäisi perustua faktoihin, mitä tässä salissa puhutaan, Sipilä sanoi kolmituntisen keskustelun päätteeksi.

Työllisyysaste voidaan tavoittaa etuajassa

Hallituspuolueiden edustajat kehuivat työllisyysasteen nousseen paremmaksi kuin 27 vuoteen.

Sipilän mukaan tavoitteena ollut 72 prosentin työllisyysaste voidaan saavuttaa jopa etuajassa, jos kehitys jatkuu tällaisena. Sen jälkeen tavoitteeksi pitää pääministerin mielestä ottaa 75 prosentin työllisyysaste.

Sipilä lupasi hallituksen paneutuvan loppukaudellaan erityisesti rakenteelliseen työttömyyteen.

– Esimerkiksi kolmannen sektorin roolia kuntouttavassa työssä pitää arvioida uudelleen, Sipilä sanoi.

– Ihmisiä täytyy laittaa oikeisiin toimenpiteisiin, ja pitää selvittää, ovatko ne sitten enemmän sosiaalipoliittisia, lupasi työministeri Jari Lindström (sin.).

Keskustelu perhevapaista ei laannu

Oppositio kävi kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisia lukuun ottamatta hallituksen kimppuun toteuttamatta jäävästä perhevapaiden uudistuksesta.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan Suomessa on pohjoismaisesti verrattuna tasoltaan alhaisin ja jäykin perhevapaajärjestelmä.

– Tällä hallituspohjalla perhevapaita ei pystytä uudistamaan 2000-luvulle. Siihen tarvitaan toisia päättäjiä, Lindtman päätteli.

Vasemmistoliiton Hanna Sarkkisen mukaan kunnollinen perhevapaauudistus maksaa, ja se saa maksaa.

– Tämä hallitus on lähinnä tehnyt tulonsiirtoja hyvätuloisille ja nimittänyt vähävaraisiin kohdistuvia leikkauksia uudistuksiksi. Todelliset uudistukset jäävät seuraavan hallituksen tehtäväksi.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan nyt valmisteltu perhevapaauudistus olisi ollut isolle osalle perheistä, etenkin pienituloisille, leikkaus toimeentuloon. Sitä keskusta ei hyväksynyt.

– Haluamme myös jatkossa puolustaa vaihtoehtoa hoitaa lapset kotona, mutta valinta on perheiden, Kaikkonen sanoi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mukaan taaksepäin on perhevapaauudistuksessa turha katsoa.

Sofia Vikman (kok.) kysyi voitaisiinko asiaa vielä edistää parlamentaarisesti, jotta uudistus saadaan vaalien jälkeen sujuvasti toteutettua.

– Olisiko mahdollista asettaa parlamentaarinen työryhmä, joka jatkaisi uudistustyötä, myös Sari Sarkomaa (kok) kysyi ja toivoi pääministeriltä vastausta. Sitä ei kuitenkaan saatu.

Päivi Räsänen (kd.) kiitti hallitusta siitä, että julkisen talouden kustannuksia lisäävä perhevapaauudistus haudattiin.

– Oli ristiriitaista, että tasa-arvon edistämiseksi tehtiin malli, joka tosiasiallisesti olisi leikannut juuri naisten tuloja ja naisten oikeutta perhevapaisiin.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren mukaan sille linjalle ei ole lähdetty, että yhteiskunta päättäisi perheiden puolesta, kuka saa olla kotona.

– Se olisi kommunismia, Huhtasaari kärjisti.

Rkp:n puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin mukaan moni perhe odotti perhevapauden uudistusta.

– Sen sijaan maakuntauudistusta pitää runnata läpi, vaikka sitä ei halua kukaan, paitsi keskusta.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan hallitus ei onnistunut yritystukienkaan uudistuksessa, josta se siirsi vastuun eduskunnalle ja silitä luultavasti seuraavalle hallitukselle.

– Työttömyysturvan byrokratiaa on lisätty. Sotesta on tulossa uudistus, joka vähentää palvelujen integraatiota ja lisää kustannuksia. Näyttää valitettavasti siltä, että tämä hallitus jää mieleen lähinnä parkkikiekkojen norminpurusta ja neloskaljan saamisesta ruokakauppoihin.

Vihreiden Ville Niinistön mukaan hallitus tekee lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaa, jossa todelliset uudistukset jäävät tekemättä, mutta perusturvasta leikataan.

– Kaikkein räikeimmin se näkyy koulutusleikkauksissa. Näyttä siltä, että hallitus tavoittelee banaanivaltion strategiaa, jossa koulutuksen tasoa lasketaan.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (47)

Sipilähän tunnetusti kiistää kaiken, mistä hänen tekemisiään on vähänkään arvosteltu, luurangot ei vaan meinaa pysyä kaapissa. Hän pyrkii raivaamaan kaiken negatiivisen pois tieltään, nyt siitä hyvä esimerkki Väyrysen blokkaaminen puheenjohtajavaalista, antaa julkisuuteen kuvaa reilusta kilpailusta, mutta tekee myyrän työtä taustalla. Hän on kyllä uhkarohkea, ja varomaton, eikä välitä kokonaisuuden seurauksista, minkä seuraukset omatkin ovat huomanneet, kepu on pahasti hajalla, ja kannatuksen suunta jyrkästi alaspäin. Hänen johtama hallitus on saanut aikaan epäluottamusta yhteiskunnan rehellisyyteen, joka nähdään nyt työmarkkinoilla, kukaan ei varmaksi tiedä rajaa kuinka pitkälle nykytyylillä voi mennä. Seuraukset voi olla sellaiset, että mitkään saavutetut säästöt eivät riitä niitä kattamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paras lääke tuloerojen pienentämiseen on hyvä työllisyys, jota Sipilän hallitus parantaa nyt ennätystahtia. Työllisyysaste on Suomessa noussut ylimmälle tasolle lähes 30 vuoteen ja paraneminen jatkuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilän hallitus ei ole parantanut yhtään mitään, vaan on keskittynyt tilastoilla kikkailemiseen.

Koko ajan EK ja vastaavat tahot ruikuttavat, että olisi niin kovasti töitä, mutta kun kukaan ei niitä halua tehdä. Tuohon on helppo vastaus: maksakaa niistä töistä kunnon palkkaa, niin varmasti tekijöitä löytyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Sipilän hallitus nosta työllisten määrää vaan maailman noususuhdanne,Sipilä vain sattu nyt olemaa pääministeri kun noususuhdanne alkoi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ville räksyttää samasta asiasta.Touko ei lähde hallitukseen jos ei leikata 2/3 osaa perheiden tuloista.Näinhän Touko sanoi.Tässä nähdään kok,vihervasemmiston politiikan tulos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei pidä sekoittaa tukia ja tuloja keskenään. Aidan seipäät ovat tukia ja tulot kulkevat niiden välissä.
Jos tukia madalletaan, joudutaan aitoja sähköistämään ja vahvistamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä vingutaan perheuudistusta joka olusi vienyt 2/3perheiltä tuloja pois.Tasa-arvon nimissä yritettiin ujutusta.Vihervasemmuston ujutus johon kok poloiset ajoivat itsensä.Säälittävää politiikkaa kok suunnalta.Hävetkää ja lopettakaa rahojen repiminen perheiltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

”Vasemmistoliiton Hanna Sarkkisen mukaan kunnollinen perhevapaauudistus maksaa, ja se saa maksaa.”

Vasemmisto ei välitä tippaakaan valtion velkaantumisesta! Otetaan velkaa ja maksatetaan se lapsillamme. Vasemmisto on aina ollut innokas menemään toisten kukkaroille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuohon Soste ry:n tekemään titkimukseen ei kannata usko. Se on sosiaalidemokraattien järjestö. Johan sen nimikin sanoo. Tilastokeskus on puolueeton valtion omistama laitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä rahalla saa minkälaisen tilaston haluaa. Tilastokeskus ole sen kummempi pulju kuin muutkaan .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylä tuo HAPEN mainitseva lääkekorvaus on suuri tekijä pienituloiselle eläkeläiselle,samoin niille nuoremmillekkin, jotka työttömänä tarvitsevat lääkehoitoa. Olen samaa mieltä että mitä pikemmin sen parempi hallitus vaihtoon tai uudet vaalit. En enää äänestä Sipilää, tein edellisellä kerralla virheen , joka kaduttaa ja ketuttaa, samoin lestat menettivät silmissäni täysin luottamuksensa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luin tuossa M-Vehkaperän kirjoitusta Kalevasta ja pisti kyllä silmään pahasti, kun hän lateli keskustan/hallituksen saavutuksia, joista hän nimesi erityisesti työnantajille annettuja kevennyksiä. mitä?
Aktiivimallia ko. rouva tiukasti puolustanut eli osoittaa keskustalaiseen tapaan millä puolella istutaan ja kenen asioita ajetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vuoden 2018 alussa tullut 50 €:n apteekki vero ?? oli se hyvä veto saada apteekkareille heti vuoden alusta "apteekkaribonus" etukäteen, mutta kylläpä lääkkeitten hinnat myös ovat nousseet vieläkin nopeammin !!, vaikka ollaan vasta Helmikuussa 2018 menossa.
Tuloeot vain kasvavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos eduskunnassa pitäisi puhua totta, niin aika hiljaista olisi.
Tuloerot eivät sinänsä haittaa, mutta se että alimmilla tuloilla ei elä on ongelma.
Siksipä leipäjonot kasvaa.

Työllisyyden kasvusta ei ole mitään iloa, jos "palkka" saadaan tuista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahdollisimman sievästi ilmaistuna Sipilä esittää törkeitä vaihtoehtoisia faktoja aivan kuin ei joko osaisi erottaa keskiarvoja ääripäiden eroista tai sitten aliarvioi vieläkin tökerömmin meitä äänestäjiä, jotka osaamme kyllä sekä laskea että tulkita tilastoja sekä tiedämme tosiasiat mm. kaikkein köyhimpien tulojen jatkuvasta pienentymisestä mm. indeksien leikkauksina, useina suorina leikkauksina ja pakollisten menojen kasvuna.

Leipäjonot kasvavat - maassa on luokkaa miljoona köyhää, puoli miljoonaa vailla töitä, joita ei anneta tehtäväksi.
Uskomattoman röyhkeää jopa Sipilältä väittää jotain tuollaista täyttä roskaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lääkekorvauksiin 50e omavastuu ja esim. monien lääkkeiden omavastuun nostaminen tuntuu juuri pienituloisilla. Lisäksi työttömiä kyykytetään. Rikkaille on annettu verohelpotusia, kyllä tää on hyväosaisten hallitus. Kyllähän sen tietää kun miljönäärit pääsee päättään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meidän on saatava tuo porukka pois ihmisten elämästä. Hallinnolla ei nähtävästi ole mitään rajaa siinä mihin asioihin se keskittyy. Hallinnon ainoa tehtävä on pitää huolta meidän turvallisuudesta ja että me saamme elää ja olla ilman että meitä häiritään.

Tuo tuloerojen tasaaminen tarkoittaa sitä, että me ajamme Suomesta kaikkein rikkaimmat pois ja se mikä on varmaa, niin kukaan varakas ihminen ei Suomeen koskaan tule. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että me tavalliset tallaajat emme pääse koskaan osingoille rikkaiden rahoista. Rikkaat nimittäin ostavat kansalta palveluita hyvään hintaan. Ja kun tarpeeksi on rikkaita yrityksineen, niin me voimme kilpailuttaa, että kuka rikkaista maksaa meille parhaan palkan.

Tällä hetkellä tässä verojen pahoinpitelemässä yhteiskunnassa saa kymmenet ihmiset kilpailla yhdestä ainoasta ankeasta työpaikasta. Siinä on sitten tasaiset tulot kaikilla kun vaihtoehtona on työttömyyskorvaus + sossu tai sitten surkea palkka. Verotus on kerrassaan lopetettava ja me tarvitsemme lisää rikkaita Suomeen ja mielellään todella paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että me tavalliset tallaajat emme pääse koskaan osingoille rikkaiden rahoista."

Emme me tavalliset tallaajat niistä pääse osingoille missään tapauksessa, koska ei rikkaita haluta luopua rahoistaan. Kuvitelma siitä, että rikkaiden rahat muka jotenkin itsestään valuisivat markkinoiden kautta köyhemmille on uusliberalistista hölynpölyä, joka alkoi jo 80-luvun alkupuolella Reaganin ja Thatcherin valtakausina. Eipä ole paljoa näitä valumia näkynyt.

"Rikkaat nimittäin ostavat kansalta palveluita hyvään hintaan."

Pötypuhetta, rikkaat ostavat sieltä mistä halvimmalla saavat.

"Ja kun tarpeeksi on rikkaita yrityksineen, niin me voimme kilpailuttaa, että kuka rikkaista maksaa meille parhaan palkan."

Nämä rikkaat yrityksineenhän haluavat nimen omaan kilpailuttaa työntekijöitä, että kuka tulee halvimmalla töihin.

Sulla on kyllä joko mennyt asiat mahtavasti sekaisin, tai sitten olet jonkin sortin wannabe-rikas joka oikeasti uskoo tuohon puppaan. Joka tapauksessa: täyttä pötyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tosiasia vaan on että etuuksia on leikattu niiltä, joilla kaikki raha menee elämisen ylläpitämiseen. Samalla kunnat yms instanssit keksivät uusia maksuja paikatakseen omia leikkauksiaan. Se miten ostovoima tai palkkaero lasketaan ei siis kerro edes koko totuutta, jos joutuu elämään ihan kädestä suuhun. Erityisesti pienituloiset lapsiperheet, joissa on vaikka lukioikäisiä, ovat varmasti huomanneet viime vuosien muutoksen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on maailman pienimmät tuloerot. Tulot ja menot pitää laittaa tasapainoon. Suurin mätäpaise on asumistuki, jota seuraava hallitus joutuu leikkaamaan puoluekannasta riippumatta. Tietenkään joku epäsikiö sixpack ei säästäisi yhtään mistään ja veisi maan uudelleen perikatoon. Seuraava hallitus voitaisiin rakentaa viiden vastuullisen porvaripuolueen ja vihreiden varaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (47)

Uutisvirta

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

116 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Yh-äippien mollaus

Joo, se on todella omituista. Minut kasvatti yh-äiti ja olen menestynyt elämässäni erittäin hyvin. Tärkeintä ei ole se m... Lue lisää...
Typykkä!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image