Kymmenen tuhatta korkeakouluopiskelijaa saa pikapuoliin kyselylomakkeen, jolla selvitetään heidän terveydentilaansa ja jaksamistaan.
Tänä vuonna Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön valtakunnallisessa terveystutkimuksessa ovat erityisteemoina rahapelaaminen, oppimisvaikeudet sekä kiusaamis- ja väkivaltakokemukset. Myös seksuaalisuus ja liikunta opiskelijan elämässä kiinnostavat tutkijoita.
Aiempien kyselyjen pohjalta on laadittu opiskelukykymalli ja opiskelu-uupumusmittari, jotka ovat nykyisin tärkeitä työkaluja opiskelijaterveydenhuollossa.
Maanantaina eli samana päivänä, kun kyselyt lähtevät postiin, vietetään ensimmäistä Opiskelijan omppupäivää". Teemapäivä kannustaa opiskelijoita napostelemaan hedelmiä päivittäin, jotta nämä jaksaisivat paremmin opintojensa kanssa. Opiskelijoille jaetaan omenia kaikissa YTHS:n toimipisteissä ja samalla voi kysellä terveellisistä elämäntavoista.

Kommentoi
Testatkaa myös heidän maksan kestävyyttä. Ainakin yläkerran jatkuvista pippaloista päätellen opintotuella ei tosiaankaan omenoita ostella, vaan näyttäisi ja varsinkin kuulostaisi iso siivu tuesta menevän "huimausainepuolelle". Viime yönäkin yläkerta hiljeni vasta siinä viiden maissa aamuyöstä. Siihen saakka tässä rapussa ei monikaan nukkunut. Nyt on kyllä haudanhiljaista. Tekisi mieli laittaa stereot huutamaan täysillä ja hakea iskuporakone ja harjoitella kattoon poraamista, ihan vaan kylmäharjoitteluna, ilman terää, pienin väliajoin, puolille päiviin asti. Jos tämä on sitä paljon kaivattua yhteisöllisyyttä, tyyliiin: nukutaan ja valvotaan yhdessä, niin minä muutan korpeen.
yhteens? 470e/kk
Ei sitä opintotuella paljon omenia ostella...