Kotimaa

Opioi­di­re­sep­ti annetaan nykyään helposti – voi johtaa epidemiaan myös Suomessa

Vahvat kipulääkkeet aiheuttavat riippuvuutta. A-Klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoo, että usein reseptejä uusitaan ilman riittävää seurantaa. KUVA: Janina Tapani
Kotimaa 15.5.2016 5:00
Minna Akimo

Mietojen opioidipohjaisten kipulääkkeiden käyttö on kymmenkertaistunut viimeisten 25 vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi Fimean lääkekulutustilastoista, jotka perustuvat lääketukkukauppojen myyntiin apteekeille ja sairaaloille.

Opioidipohjaisten lääkkeiden käytön kasvu näkyy myös Kelan tilastoissa. Vuonna 2015 opioidilääkeistä Kela-korvauksen sai yli 406 000 ihmistä. Viisi vuotta aiemmin vastaava luku oli reilut 397 000.

– Yksi hypoteesi on se, että esimerkiksi syöpäpotilaiden tarve saada tehokasta kivunlievitystä tunnistetaan nykyään paremmin. Opioidien käyttö on kuitenkin kyseenalaista sellaisissa kiputiloissa, joissa niiden hyödyistä ei ole vastaavaa tutkimusnäyttöä, kliinisen farmakologian ja lääkehoidon erikoislääkäri Päivi Ruokoniemi Fimeasta sanoo.

A-Klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki toteaa, että suomalaisten kipua hoidetaan usein kodeiinilla, vaikka tavalliset särkylääkkeet tai särkylääkkeiden yhdistelmät riittäisivät kivun hoitamiseen.

Sekin tiedetään, että lääkeopioidiriippuvuus on muuttunut epidemiaksi Yhdysvalloissa ja Englannissa. Sama uhkakuva koskee myös Suomea.

– Euroopassa tämä on jo hiipivä ongelma, joten näkisin, että epidemia on todellinen riski myös Suomessa.

Riippuvuus voi syntyä nopeasti

Opioidit jaetaan kolmeen ryhmään: miedot, keskivahvat ja vahvat

Mietoja opioideja ovat muun muassa kodeiini, dextropropoksifeeni, tramadoli ja buprenorfiini.
Vahvoja opioideja ovat mm. morfiini, oksikodoni, fentanyyli ja metadoni.

Miedot ja vahvat opioidit voivat aiheuttaa fyysistä ja psyykkistä riippuvuutta, joka on aina huomioitava lääkehoitoa aloitettaessa.
Lääkeriippuvuus voi syntyä viikoissa tai muutamassa kuukaudessa.

Työikäisten lääkeriippuvaisten määrää ei tiedetä.

Lue lisää 15.05.2016 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (51)

Tuskinpa niitä liian helposti saa,suurin osa lääkäreistä on vastuullisia ja noudattaa käypähoito suosituksia. Tuollainen liian helppo saatavuus höpötys lisää vain pelkoa määrätä lääkkeitä niille jotka niitä oikeasti tarvitsevat, olisi hyvä huomata että inhimillisen kärsimyksen vähentäminen oikealla ja riittävällä lääkityksellä on perusteltua ja lääkärin velvollisuus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Äidilleni syötettiin oys:ssä opiaatteja vaikka nimenomaisedti kiellettiin. Myös potilas itse. Hän menee niistä aivan sekaisen ja on holtiton. Lopulta saatiin lääkärit ymmärtämään että pelkkä parasetamol riittää ja äiti oli taas oma itsensä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ah ja voi, ennemminkin pitäisi murtaa mietoihin opiaatteihin liittyviä ennakkoluuloja. Miksi kivusta kärsivän ja lääkkeitä syövän pitää hävetä kivunhoitoaan? Toki seurannan pitää toimia, eikä automaattisesti uusia reseptiä. Itseen kokenut kodeiinia ja oxynormia hyviksi. Kodeiini ei auta ja oxynorm laittaa kuupan sekaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entä ne jotka ei voi syödä ns tavallisia lääkkeitä kun ovat allergisia niille, eli silloin jää vaihtoehdoksi kovemmat lääkkeet

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lausunnonantajalääkärit saisivat lukea tämän ketjun ja kommentoida, ketkä syövät lääkkeitä turhaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kipulääkkeiden lisääntynyt käyttö johtuu siitä, että kipua aiheuttavaa vikaa ei kirurgisesti korjata kaikilta. Käytän siis ikäsyrjintäopiaatteja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Homma korjaantuu kun miedot opiaatit voidaan ostaa vapasti ilman reseptiä. Näin vähenee apteekkimurrot ja huumebuisines siinä samalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

itse olen syöny vuosia vahvoja kipulääkkeitä ja ollut pääpöhössä töissä tämä johtuu siitä että eläkettä ei myönnetä
viimeisin päätös eläkeyhtiöltä sydän ja verisuonitauti hallinnassa lääkkeillä selässä pitkittäis repeämiä ja kulumia niskoissa kulumia lääkkkeillä kivut hallinnassa no totta väliin suu mongertaa niin ettei sivullinen saa selvää
että näillä mennään tramal . panacod. norspan .laastari . arkoxia tenoksia . pamia .sirdaludia .verenpainelääkkeet . nitrot ja kolestrolilääkkeet . hyvin on telineillä raksalla pysytty :) vihellellään vaan
oma kai se vastuu on jos tippuu .....töitä pitää pystyä tekemään. et lääkkeet on turhia

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väittäisin että reseptillä määrättäviä kipulääkkeitä ei meinaa saada vaikka tarvitsee.
Näin työterveyslääkäri toimi. Ei burana enää auta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tunnen useammankin tramalia popsivan nuoren, joilla ei ole kipuja. Kerrankin kun asioista puhutaan oikeilla nimillä niin ihmiset eivät tahtovat ummistaa silmänsä. Toki on käyttökohteita, joissa vahva kipulääkitys tarvitaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö ihmiset käyttäisi vahvoja opioidi -pohjaisia kipulääkkeitä viihdekäyttöön. Itse ainakin näen suurena ongelmana ja vaarana lisääntyneen viihdekäytön nuorison parissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ylilääkärin kannattaisi vähän analysoida tätä asiaa: onko potilaan lääkkeiden käytöstä haittaa potilaalle. Fyysistä haittaa? , sosiaalista haittaa? , taloudellista haittaa?. Jos näitä haittoja ei ole, lääkkeiden käytölle ei ole estettä. Jos potilaan elämänlaatu ja jaksaminen kohenee lääkkeiden käytöllä niin käyttö on perusteltua. Henkilö jolla ei ole sosiaalisia ongelmia (alkoholismia, väkivaltaista köytöstä, rikollista käytöstä) ei ole riskiä ajautua mihinkään huonompaan tilanteeseen näiden lääkkeiden käytön takia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sivuoireitten takia en haluaisi syödä opioideja, mutta raastavan kivun takia on pakko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aikanaan minulle lääkäri määräsi opioideja selkä kipuun ja taputti olalle ja sanoi että meillä jokaisella on joskus selkä kipeä. Eikä mitään tutkimuksia, sillä seuraamuksella että työkyky meni alle kolmikymppisenä ja useita leikkauksia takana mutta kaikki liian myöhään. Ja lääkkeitä syön nyt lopun elämääni kahta kauheammin, ja ties montako leikkausta vielä edessä....Se on helppoa määrätä ne lääkkeet ja painaa loput villaisella ja kalliimmaksi tuli tässäkin tapauksessa yhteiskunnalle, kun lääkäri halusi vähän säästää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinäpä sen sanoiksi puit. Jos vaiva esim. selkävaiva tutkittaisiin kunnolla ja tehtäisiin tarvittavat hoitotoimenpiteet, olisi särkylääkkeiden käyttö pientä. Tätä ei kuitenkaan tehdä, vaan summamutikassa syötetään kipulääkkeitä, jolloin se todellinen vaiva voi muhia siellä lääketokkuran peitossa todella pahaksi.
Se on jännä juttu, jotta kun puhutaan lääkkeiden väärinkäytöstä ei puututa syihin, miksi ihmisistä tulee niitä väärinkäyttäjiä. Näihin särky,kiputapauksiin kuuluisi ns. nopea interventio hoitotahon puolesta. Nopea tutkimus- ja hoito ja asiallinen lääkitys. Turha se on ihmisparkoja syyllistää sitten kun homma on mennyt summamutikassa hoidettaessa väärin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmeisesti ylilääkäri tarkoittaa että opeaatteja määrättäisiin vain narkeille eikä todellisista kivuista kärsiville .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä minulla vahva veikkaus et suurin osa kipulääkkeitten syöjistä ei söis päivääkään myrkkyjä jos muuten pärjäisi. Tramadolija stimulaattori auttavat jonkin moiseen elämän laatuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei mulle ole vaan annettu vaikka on ollut kovia hammaskipuja. Miksei nuita voisia antaa ihan vain yhtä tai kahta tuollaisiin akuutteihin kipuihin vähän yleisesti eikä pitkiä kuureja. järki käteen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Buprenorfiini luetaan keskivahvoihin opioideihin. Ei niihin nivelrikkoihin ja lonkkasärkymiin oikein parasetamoli auta. Buranaa ei suositella, kun ärsyttää mahasuolikanavaa. Niinpä jäljelle jää nämä opioidit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse olen törmännyt siihen ettei kunnon särkylääkkeitä anneta krooniselle kipupotilaalle vaan tämä saa vuosia kärsiä turhia kipuja joita voitaisiin helpottaa .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (51)

Uutisvirta

49
Kaupunginvaltuusto linjasi: Oulun lukioista ei päätetä osana palveluverkkouudistusta
30
Kiikelin Löylymaailman suunnitelmia kiiteltiin – veneharrastajia huolettaa sataman toimivuus, oululaiset toivovat savusaunaa
25
Trump haluaa luoda Yhdysvalloille "avaruusvoimat" – pelkkä läsnäolo avaruudessa ei riitä takaamaan Yhdysvaltojen puolustusta
19
Oulun kaupunginteatterin ongelmat menivät kirjelmänä hallitukselle – ”Kattava asialista siitä, mitä teatterissa henkilö­kunnan sisällä tapahtuu"
18
Lomallakin kannattaa muistaa nauttia alkoholia kohtuudella, tissuttelu hankaloittaa stressistä ja rasituksesta palautumista
17
Oulun yliopiston tutkimus: Geenivirhe voi aiheuttaa nuoria tappavan sydänlihasfibroosin
17
Kunnat maksoivat palkkoja väärin perustein vuosien ajan – maksettavaksi lankeava summa voi olla yli 10 miljoonaa euroa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa länsituuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Ahvenanmaan, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa länsituuli muuttuu voimakkaaksi, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja länsiosassa, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja länsiosassa, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Jari ja sarjakuvat

Jari

17.6.

Naapurit

19.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image