Kotimaa

Nuorten val­ta­kun­nal­lis­ta har­ras­tus­pas­sia valmistellaan ministeriössä – Kempeleessä vireillä har­ras­tus­se­te­li

Kempeleessä on kehitteillä harrastusseteli. KUVA: Teija Soini
Kotimaa 24.4.2018 6:15
Taneli Kärki

Nuorten ja lasten harrastamisen tukemiseksi halutaan ottaa käyttöön valtakunnallinen harrastuspassi. Käytännössä nuori voisi käyttää mobiilisovelluksessa toimivaa passia valitsemansa harrastuksen kustannuksiin.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen nimesi marraskuussa 2016 työryhmän selvittämään keinoja, joilla jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan mieleinen harrastus.

Aiemmin harrastustakuu-nimellä suunniteltu malli on muuttunut harrastuspassiksi.

– Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan valtakunnallista mobiilipohjaista harrastuspassia, jota nuorten on helppo käyttää. Tavoitteena on, että kunnat voisivat helposti liittyä passin käyttäjiksi ja ottaa sen omassa kunnassaan käyttöön, sanoo opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virta.

Saman tyyppinen harrastusseteli on kehitteillä myös Kempeleessä.

– Kempeleessä lähes kaikki nuorten tukeminen tapahtuu urheiluseurojen kautta. Eli tuetaan urheiluseuroja. Idea on, että nuorella olisi raha, jonka käyttökohteen hän voisi itse päättää, sanoo aloitteen esitellyt Kempeleen kunnanvaltuutettu Arto Tahkola (kesk.).

Aloitteessa yksittäisen setelin arvoksi on ehdotettu 150– 200 euroa vuodessa.

Urheiluharrastusten kustannuksissa suuria eroja

Seuratoimijat arvioivat mahdollisimman kilpailullisella tasolla harrastavan 15-vuotiaan harrastuksen kokonaiskustannuksia.

Keskimäärin ratsastus harrastuksena maksaa vuositasolla 10 641 euroa.

Taito- ja muodostelmaluistelu maksaa vuodessa keskimäärin 5 172 euroa.

Jääkiekko maksaa keskimäärin vuositasolla 3 000 euroa.

Uintilajeissa keskimääräinen harrastamisen kustannus on 2 787 euroa vuositasolla.

Jalkapallo tai futsal kustantaa vuositasolla keskimäärin 1 856 euroa.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön kysely, 2016-

Lue lisää 24.04.2018 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Aivan mahtavaa. Iso Peukku. Hienoin uutinen pitkään aikaan. Kaikki nuoret liikkumaan. Siitä Suomi lähtee nousukiitoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja tämän setelin käyttötarkoitus tulisi nimen omaan olla sellaisen joka ei tähtää urheiluseura toimintaan vaan nuoren omaan kuntoon tähtäävää, ei kilpailu toimintaan. Tosin voisi käyttää halutessaan urheiluseuroihinkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi, mitä pahaa urheiluseura- ja kilpailutoiminnassa on mielestäsi ? Kilpailutoimintako ei tähtää kunnon kohottamiseen ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö Kempeleessä tueta muunlaisia harrastuksia kuin urheilu? Meidän lapset harrastaisivat mielellään taidetta, kokkailua, kädentaitoja yms. tyyppisiä harrastuksia. Ei taida urheiluseuroilta löytyä tälläisiä? Onko tämä tasapuolista, että ainoastaan urheiluseuroja tuetaan Kempeleessä? Ei kaikki kykene tai halua harrastaa urheilua esim. vamman tai muun syyn vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paperi Kalevassa olevassa laajemmassa jutussa mainittiin, että tuetaan muutakin kuin liikuntaa ja urheilua

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta voisiko lapsimääriä ehkäisyllä vähentää niin pystyy elättämään ne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yleensä on niin, että näitä asioita/toimenpiteitä kun suunnitee samat päät etelässä vuodesta toiseen ja vielä useita erilaisia saman vuoden aikana, niin ne tulevat käytännössä hiipumaan hetimiten. Asiat pitäs jakaa eri puolille Suomea kehitettäväksi ja tehtäväksi, niin samalla tieto-taito paranisi ympäri maata ja olis vähä "kilpailuasetelma" tehdä asiat huipusti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18
Nämä kuusi asiaa jokaisen kuuluisi tietää taksiuudistuksesta – "Asiakkaalta vaaditaan nyt erilaista vastuuta"
15
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
9
Pitkään eduskunnassa ollut Erkki Pulliainen pohtii yhä ydinvoimarakentamista ja kaivostoiminnan vaikutuksia luontoon
8
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
5
Turkin historiallisten vaalien äänistä laskettu yli puolet, Erdoğan näyttää onnistuvan nousemaan maan yksinvaltiaaksi
5
Turkin vaalilautakunta: Erdogan on voittanut presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella
3
Kotimaisista "b-luokan kaloista" halutaan kehittää Rovaniemellä jotain uutta – kuore sopii jopa suklaan raaka-aineeksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

196 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

Kyllä, juuri näin. Eli aloittaja on hyvä, ja miettii uudestaan ketkä täällä näitä taloustalkoita todella tekeekään. + pä... Lue lisää...
Taloudellisesti riip...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image