Kotimaa

Nuoria kiinnostavat tv-ohjelmat, mutta ei van­ha­nai­kai­nen tv-ruutu

Kotimaa 17.4.2018 0:55 | Päivitetty 17.4.2018 7:18
STT

Television katselua tarkkaillaan entistä perusteellisemmin, kun Finnpanel mittaa katselua jatkossa kaikilta päätelaitteilta, myös mobiililaitteista. Tässä Suomi on yhtiön mukaan ensimmäisten maiden joukossa. Tv-mittaritutkimus kattaa nyt myös mediatalojen videopalvelut Areenan, Katsomon ja Ruudun.

- Uuden menetelmän avulla saamme selville katsojaprofiilit ja kohderyhmittäiset katsojamäärät myös online-katselusta. Nyt tiedämme tarkkaan, mitä kansa katsoo. Tämä auttaa mediataloja kehittämään sisältöjään ja palveluitaan, kertoo Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Brun tiedotteessa.

Mediatalot eivät ole ainoita tarkemmasta mittauksesta kiinnostuneita.

- Myös mainostajia kiinnostaa tietää, miten eri alustat toimivat videomainonnan välittäjinä, toteaa MTV:n tutkimusjohtaja Taina Mecklin tiedotteessa.

Finnpanelin mukaan uudistettu mittaus paljastaa muun muassa sen, että nuoret tuijottavat entistä harvemmin tv-vastaanotinta, mutta katsovat televisiota muilta laitteilta.

Tutkimuksessa selvisi, että esimerkiksi pääsiäisen aikaan tietokoneet, tabletit ja älypuhelimet toivat kahden viikon aikana 25 prosenttia lisää katselua MTV:n, Nelosen ja Ylen sisällöille nuorissa kohderyhmissä.

MAINOS

Kommentoi

Ei minuakaan kiinnosta enää vanhanaikainen musta-valko tv-ruutu, olen jo pitkän aikaa katsellut väri teeveetä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:06
Satoja aluksilla jumissa olleita siirtolaista päästettiin rantautumaan Sisiliaan
7:00
Kärki ja Kaija tenttaavat puolueiden puheenjohtajia – He joutuvat seisomaan 1,5 tuntia Porin torilla
7:00
Isä hermostuu metsässä telttaillessa – Kauhu jää paremman puutteessa säikyttelyksi
7:00
Kehitys on käänteinen, kalastajien määrä vähenee, valvojien ja valvonnan lisääntyy Lukijalta
7:00
Oululainen Aamu ajatteli olevansa transmies, kun hän alkoi tuntea vetoa meikkiin ja hameisiin – Nyt hän tietää olevansa muunsukupuolinen, kuten yhä useampi suomalainen Tilaajille
6:20
Vesi on ollut Pohjois-Pohjanmaalla viimeksi yhtä vähissä vuonna 2006 – peltoja kuivuus kurittaa vähemmän kuin etelässä
6:01
Lakimiesliitto: Seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö uudistettava – pelkkä rangaistusasteikon koventaminen yläpäästä ei muuta rangaistuskäytäntöä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia. Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Pohjois-Lapissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Kemijärvi, Salla ja Muonio.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

301 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työttömät sylkykuppina

Ei ole kuitenkaan sinultakaan liika vaadittu yrittää ymmärtää yksi ihan yksinkertainen seikka. Maksan korkeita veroja. V... Lue lisää...
Tähtitenava

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image