Mainos

Nelonen: Oikeus pitää helposti raiskausta lievänä

Nelosen uutisten selvityksen mukaan tuomioistuimet pitävät jopa ruumiinvammoihin johtaneita raiskauksia lievinä eli pakottamisena sukupuoliyhteyteen.

Kotimaa  21.6.2009 | Päivitetty 21.6.2009 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Nelosen uutisten selvityksen mukaan tuomioistuimet pitävät jopa ruumiinvammoihin johtaneita raiskauksia lievinä eli pakottamisena sukupuoliyhteyteen.

Nelosen uutiset kävi läpi kaikki käräjäoikeuksien käsittelemät seksuaalirikosjutut vuoden ajalta. Kävi ilmi, että syyttäjät ja tuomioistuimet ovat pitäneet lievinä jopa sellaisia raiskauksia, joissa nainen on saanut vammoja, jossa häntä oli pidetty vankina useita päiviä tai jossa naisen kotiin on väkivalloin tunkeuduttu.

Pakottaminen sukupuoliyhteyteen tuli lakiin 1999. Tämän uuden määritelmän mukaan ottamista vastustaneet ennustivat silloin, että muutos johtaisi rangaistusten lieventämiseen.

Rangaistuksen kannalta rikosnimikkeellä on olennainen ero; rangaistusasteikko raiskauksesta on selvästi kovempi. Nelosen selvityksen mukaan yli puolet raiskauksesta tuomituista on saanut ehdotonta vankeutta, lievään raiskaukseen syyllistyneistä ehdotonta on saanut alle joka kymmenes.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

20/32 kommenttia

H
22.6.2009 18:49

Tais pari vuotta sitte tulla selvitys siitä että naistuomarit lieventää helpommin raiskaustuomioita kuin miestuomarit. Nainen on naiselle susi? Ehkä muistan väärin... Mutta oon samaa mieltä siitä ettei raiskaus voi olla koskaan lievä, eikä tutun raiskaaminen ole mielestäni lieventävä tekijä. Raiskauksesta/insestistä yms seksuaalirikoksesta pitäis aina antaa vankeutta, on tekijä sitte ollu mies tai nainen.


Lautamies
22.6.2009 08:30

Naistuomarit hoi antakaa ääntenne kuulua myös tuomioistuimissa !


Keorke
22.6.2009 00:33

Tässähän nämä yhteiskunnan "arvot" taas punnitaan. Se että samat venkulat pyörii eri instansseissa verorahoilla on niin iso pisnes ettei sitä haluta lopettaa. Niin monella on lusikka siinä sopassa ettei rangaistuksia tulla koventamaan koskaan. Herliinin tapaus tulee olemaan mielenkiintoinen. Siinä yhdenvertaisuus punnitaan...


suomessa saa raiskata???
22.6.2009 00:22

Voi herrajumala! Kertokaa mulle mikä on "LIEVÄRAISKAUS"? Eikö raiskaus ole aina raiskaus, mitä sitä lieventämään? ja tuomiot, ei mitään järkee! HALOO, raiskauksen tuomiot ovat aivan liian lieviä, suurin osa "melkein kaikki" raiskaajat uusivat rikoksensa!


Halveksiva nainen -89
22.6.2009 00:01

Nana (kommentoinut klo:18.59), naurahdin kommentillesi. Olet niin oikeassa ja puit ajatuksen ytimekkäästi sanoiksi! On toki hieman eri asia tulla raiskatuksi ilman "erityisen raakaa" väkivaltaa, mutta onko mikään raiskaus lopulta yhtään vähäpätöisempi juttu?! Ainahan on kyse PAKOTTAMISESTA (myös painostus) seksiin. Väkisin maatuksi tuleminen jättää jäljen varmasti kaikkiin - sen millä tavalla tahansa kokeneisiin! Raiskaus loukkaa yksilön koskemattomuutta, josta säädetään jo Euroopan unionin jäsenmaiden yhteisissä perusoikeuksissa. Asianmukaiset tuomiot seksirikollisille!


Lukija
21.6.2009 23:58

Jotain mätää on tuomareissa...


Lukija
21.6.2009 23:51

Vaikken nykyhallitusta juuri arvostakaan täytyypi todeta, että oikeuslaitos on hallituksesta täysin riippumaton taho. Laissahan skaalaa kyllä riittää... Tuppaavat vaan tuomiot lukemaan sieltä alapäästä.


tipi
21.6.2009 22:25

Ei voi edes sanoa tuohon mitään. HUH HUH!!!! Rikollisten paapomista ja naisen arvon alentamista.


niinseon
21.6.2009 22:10

bordellit suomeen!


Tr
21.6.2009 22:09

Niin, mikäs järki siinä on että raiskauksista, pahoinpitelyistä, ryöstöstä ja hyväksikäytöistä saa pienemmät tuomiot ja sakot kuin ylinopeudesta? Leveä moottoritie, ei ketään muita missään, hyvä näkyvyys ja 140 km/h niin johan on yhteiskunnan vihollinen numero 1, mutta vapaudenriisto ja väkisinmakaaminen puukko kurkulla ei oo juuri mitään. Järjetöntä. Eikä päättäjät älyä tätä ennenkuin osuu omalle kohdalle. Sehän se kumma juttu aina on, että aina se pitää lähelle sattua että alkaa järkeä tulla asiaan.


Mummo
21.6.2009 22:05

Tämä tieto vie uskoani oikeuden oikeudenmukaisuuteen!


oikeustaju hoi
21.6.2009 21:54

Raiskaajat ovat Itä-Suomen hovioikeuden erityisessä suosiossa - eikös siellä lieventäväksi perusteeksi käynyt se, että raiskaaja on kova työmies. Ihmisen elämän ja koskemattomuuden pitäisi olla tuomareiden suojeluksessa - ei raiskaajien. Mikä tuomareita vaivaa?


kaaperi
21.6.2009 21:53

Toivon,että tämä julkaistaan.Luulen,että laki ihmisissä on näitä raiskaajia siksi pienet tuomiot


omituinen oikeus
21.6.2009 21:36

Raiskaus ei voi olla missään tapauksessa lievä. Minkälainen olisi lievä murha tai lievä tappo.


Lukija
21.6.2009 21:31

Nana: Lievä raiskaus ei välttämättä ole vähäpätöinen, mutta aina vähätöinen.


tuitui
21.6.2009 21:08

Mahtavaa että tämäkin asia lopulta tuli päivänvaloon! Liian kauan on raiskaajia ja hyväksikäyttäjiä vain taputeltu poskelle ja sanottu soo soo.


Lukija
21.6.2009 20:57

Seksuaalirikosten tuomitseminen pitäisi siirtää naistuomareiden tehtäväksi, sillä heillä todennäköisesti olisi sydäntä myös uhria kohtaan. Kuopion suunnallahan seksuaalirikoksista ei saanut takavuosina juuri minkäänlaista tuomiota, mitä ihmeteltiin kautta maan. Silloin kyllä heräsi ajatus sikääläisten tuomarien kelvottomuudesta koko työhönsä.


Lainsäätäjä
21.6.2009 20:55

Mut hei, meillä on tärkeämpiä asioita mielessä. Niinkun esmes tiedostojen jakaminen ja työntekijöiden sähköpostin kyttääminen.


jos olisin presidentti...
21.6.2009 20:44

Milloin laki olisi heikkojen puolella?? Naisena järkyttää ja pelottaa milloin se kaikki tapahtuisi juuri minulle! raiskaaja pääsee helpolla, mutta kuka sitä traumaa sitten kantaa loppuelämän? Naisiin, lapsiin ja eläimiin kohdistuva väkivalta


juha
21.6.2009 20:41

raju henry: ei noin. laki antaa mahdollisuuden ankariinkiin rangaistuksiin. "oikeudet" antavat vain tuomioita rangaistusasteikon alapäästä ja joskus jopa lainvastaisia perusteluita extralievennykseen.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Kotimaa Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös