Kirurgian professori Krister Höckerstedt kertoo, että osa valkokärpässientä vahingossa syöneistä on maahanmuuttajia. Hänen mukaansa maahanmuuttajia on suhteellisesti paljon myrkytyksen saaneissa.
"On toki myös tapahtunut, että sellaiset henkilöt, jotka osaavat erottaa sienet, ovat vahingossa syöneet valkokärpässientä", Höckerstedt sanoo.
Kaikkien neljän sairaalahoidossa olevan tila on vakava, ja yhtenä hoitovaihtoehtona on maksansiirto, kertoo osastonylilääkäri Anna-Maria Koivusalo. Sienimyrkytyksen saaneet potilaat ovat eri seurueista eri puolilta Etelä-Suomea.
Viikonlopun myrkytysaalto on poikkeuksellinen, sillä Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa on koko 2000-luvulla hoidettu vain toistakymmentä sienimyrkytyksen saanutta potilasta.
"Vuodessa hoidetaan tavallisesti nollasta kahteen potilasta. Näin monta yhtäaikaa hoidossa on äärimmäisen poikkeuksellista", Koivusalo sanoo.
Tänä vuonna paljon sieniä
Helsingin yliopiston kasvimuseon sienitutkija Mauri Korhonen kertoo, että tänä vuonna on erittäin runsaasti valkokärpässieniä ainakin etelärannikolta Salpausselälle saakka. Sieniä esiintyy enemmän muutaman vuoden välein, kun olosuhteet suosivat.
Valkokärpässienestä saatuihin myrkytyksiin on kuollut Suomessa noin tusina ihmistä.
"Oireet eivät tule heti syötyä, vaan vasta seuravana päivänä. Silloin myrkky on jo ehtinyt aiheuttaa vaurioita", Korhonen sanoo.
Valkokärpässieni on kokonaan "ruumisarkun valkoinen" sieni.
"Tunnistamattomia sieniä ei saa käyttää ruuaksi", Korhonen sanoo.
Myrkytystietokeskus on jo pelkästään elokuussa saanut soittoja sienistä 160 kertaa. Niistä 107 tapauksessa on syöty sientä, jota ei tunneta.
Jo varsin pieni määrä syötyä valkokärpässientä voi aiheuttaa myrkytyksen.
"Ohjeena on, että jos lapsi on syönyt yhtään enemmän kuin murusen valkokärpässientä, on lähdettävä lääkäriin. Jos aikuinen syö kuutiosentin sientä, on syytä ottaa lääkehiiltä. Jos sientä on syönyt ateriaksi, huolestumme", Myrkytystietokeskuksen ylilääkäri Kalle Hoppu sanoo.

Kommentoi
On siinä niin yleissivistyksessä kuin maalaisjärjessäkin melkoinen aukko, jos syö tuntematonta sientä kaikessa rauhassa. Riippumatta siitä selviääkö hengissä, ei varmasti toista kertaa tule. Mutta turhan kallis oppitunti joka tapauksessa.
Matti, ei se ole köyhyyttä se ruokasienien syönti. Se on täyttä HERKUTTELUA ja luksusta. Ja sienethän on tosi kalliita, jos niitä lähtee vaikka torilta ostamaan. Sienestys on sitä paitsi täyttä seikkailua! Sientensyöminen taitaa vaatia tiettyä tasoa sivistyksessä...
Syksy on marja- ja sienivouhottajien kulta-aikaa. Saattaa olla, että juuri sellainen on valinnut harhauttavan kuvan Hesariin. He eivät osaa tähän aikaan vuodesta mistää muusta puhuakaan kuin marjoista ja sienistä ja voivottelevat ja surkeilevat sitä, kun Suomessa jää niin niin niin tosi paljon marjojaja ja sieniä metsiin. Minä miehenä olen niin leipääntynyt siihen vouhotukseen, että minua ei muija saa kirveelläkään metsään.
poison huom. Hesari on itse myöntänyt virheellisen kuvan ja kertonut siitä seuraavan päivän lehdessä. ÄLÄ vaan syö noita "herkkutatteja"!
Sienet ovat viimeisintä "ruokaa",jota söisin:Niin köyhä en varmaan tule koskaan olemaan,että muuta en saisi!
Ei kai kukaan järjissään oleva ihminen jätä sienien tunnistamista yhden sanomalehtikuvan - ja vain kuvan ilman ominaisuuksien selvittämistä - varaan ?
Jos kyseessä oli valkokärpässieni Hesarissa kuvattuna niin ei kande luottaa Hesarin uutisointiin tästedes jos ei ennenkään. Iltalehden mukaan asiaa tutkitaan.
No eipä tästä voi Hesaria syyttää. Vastuu on kuitenkin poimijalla, mitä sieniä kerää. Jos sienestämään lähtee, niin kyllä siinä pitäis ensin ne sienet opetella.
Sitä se on, kun betonihelvetissä kasvanut ihminen alkaa "valistumaan" luonnontuotteiden ylivertaisuudesta. Sitä ollaan sitten suuna päänä muka marjassa, sienessä, metsällä ja kalassa... eikä mitään tolkkua koko hommassa. Jättäisivät nuo hommat ammattilaisille, eli maalla kasvaneille.
Minusta siinä Hesarin jutussa oli joku herkkutatti...
Opettele tuntemaan myrkkysienet. Syö vain sieniä jotka tunnet.
Liittyykö tähän mitenkään viikonloppuinen Hesarin juttu jossa neuvottiin poimimaan valkosia sieniä (kuvassa oli juuri valkokärpässieni)