Oulun kaupungin pysäköinninvalvonnan mukaan Oulussa on tänä vuonna annettu yli 19 000 pysäköintisakkoa. Eniten sakkoja on annettu Oulun keskustassa osoitteessa Isokatu 30. Isonkadun osoitteessa on annettu tammikuun alusta lokakuun alkuun mennessä yhteensä 666 pysäköintisakkoa eli reilut kaksi sakkoa päivässä.
Varmoja sakkopaikkoja tilastojen valossa ovat myös Rata-aukio (590 sakkoa), Tietomaa (568 sakkoa) ja toinenkin paikka Isollakadulla eli Isokatu 47 (520 sakkoa). Viiden kärkeen yltää myös Oulun yliopistollisen sairaalan alue: osoitteessa Aapistie 3-5 on annettu 371 sakkoa.
Keskustan kadut ovat ymmärrettävästi paikkoja, joissa annetaan paljon sakkoja. Myös pääkirjastolla sekä yliopistolla annetaan usein sakkoja. Kirjastolla sakkoja on annettu 132 sakkoa ja yliopistolla 210 sakkoa.
Kuuminta sakotusaikaa on tilastojen valossa 9-14, jolloin annettiin 66 % kaikista sakoista eli reilut 13 000 sakkoa. Kello kymmenen ja yhdentoista välillä on todennäköisintä saada sakko, sillä silloin kirjattiin eniten sakkoja eli 2899 kappaletta.
Kaiken kaikkiaan Oulun kaupungissa annettiin tarkasteluajankohdalla yli 19 600 sakkoa. Oulussa kirjoitetaan yleensä noin 20 000 pysäköintivirhemaksua vuodessa.
Tiedot perustuvat aineistoon ajalta 1.1.-6.10. Pysäköinninvalvonta tilastoi pysäköintivirhemaksut osoitteen mukaan, ja esimerkiksi sairaalan alueella annettuja sakkoja on kirjattu myös A6- ja A3-sisäänkäyntien mukaan, jolloin yhden alueen sakkomäärä voi olla yhteenlaskettuna suurempi kuin yksittäisen osoitteen.
Kartalla keltainen väri edustaa alueita, joilla on kirjoitettu 90-450 pysäköintivirhemaksua. Punainen väri edustaa alueita, joilla on kirjoitettu yli 450 sakkoa.