Mainos

Murhasta tuomittu karkasi jälleen vankilasta


Poliisi
Kotimaa  14.7.2012 | Päivitetty 14.7.2012 | Kaleva, STT Muuta tekstin kokoa -+

Murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Pekka Luukkonen karkasi Sukevan vankilasta lauantaina aamuyöllä.

Vankilan johtajan Maija Roihan mukaan Luukkosen pako vaikuttaa suunnitellulta. Roiha kertoi STT:lle, että pako huomattiin vasta aamulla.

”On oletettavaa, että hän on kyennyt jollain tavalla ylittämään aidan hälytyspisteet”, Roiha arvioi.

Luukkosen pako huomattiin vasta aamulla, joten hän ehti saada useiden tuntien etumatkan. Luukkonen pakeni osastolta ikkunasta ja ylitti sen jälkeen vankilan aidan.

Kuusamosta kotoisin oleva Luukkonen on syntynyt vuonna 1979. Luukkonen on normaalivartaloinen, 172 senttimetriä pitkä ja painaa 75 kiloa. Hänellä on tummat, lyhyet hiukset.

Luukkonen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen joulukuussa 2010 entisen anoppinsa murhasta. Hän ampui itse katkaisemallaan haulikolla entisen tyttöystävänsä äidin helmikuussa 2010 Kuusamon Kurkijärvellä.

Oulun käräjäoikeus piti tekotapaa erittäin julmana ja harkittuna ja Luukkosen todettiin olleen tekohetkellä syyntakeinen.
Luukkonen oli saanut laajennetun lähestymiskiellon entistä avopuolisoaan ja heidän yhteistä lastaan kohtaan ja lähestymiskielto koski myös anopin kotiosoitetta.

Mahdolliset havainnot vangista tulee ilmoittaa hätänumeron kautta. Poliisi korostaa, että väkivaltarikoksista tuomittua vankia ei pidä lähestyä itse missään tapauksessa.

Luukkoselle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hänellä on persoonallisuushäiriöstä johtuva heikentynyt käyttäytymisen kontrolli sekä taipumus raivostua ja toimia väkivaltaisesti vastoinkäymisissä.

Luukkonen karkasi viime vuoden heinäkuussa Oulun vankilasta kiipeämällä vankilan muurin yli. Tuolloin hänet oli jätetty hetkeksi yksin työskentelemään vankilan lastausalueelle. Hänet saatiin kiinni kahden viikon pakomatkan jälkeen mökiltä Kuusamosta.

Poliisin mukaan on mahdollista, että Luukkonen suuntaa nytkin Kuusamoon.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/56 kommenttia

vartija
15.7.2012 11:29

Vankilan johtaja vastuuseen karkaamisesta. liian löysä on vartiointi kun näin pääsee käymään


Mies Kuusamon
15.7.2012 09:25

Apuri samaan selliin.


no minä
15.7.2012 08:46

siis miten on mahdollista että tätä yhtä ja samaa miestä ei saada pidettyä kiven sisällä? jossain mättää ja hyvin pahasti!


kettinkit
15.7.2012 00:37

jalkoihin ei pitkälle pötki ..mutta ei ovet seljällääns näyttää olevan suomen täys hoitoloisa..pitäisköhän ulkoistaa tuo vankein hoito vaikka afganistaniin


Suomi paska maa
14.7.2012 22:39

Luukkonen pakeni osastolta ikkunasta ja ylitti sen jälkeen vankilan aidan. Suomen vankilat ovat kuin lasten tarhat. Niistä voi kävellä pois heti kun ei huvita olla siellä. USA:n vankiloista ei karata vaan siellä lentää kuula ottaan jos meinaa lähtä kesken kaiken pois.


körmyjenkörmy
14.7.2012 20:51

Voihan Vihtori, mökkilomalle Kuusamoon, olisi luultu että edellisestä kerrasta opittas,laittaka niille tiilenpäitä lukeville kaulaan hakulaitteet ,samanlaiset kuin koirilla hirvimetillä niin olisi helppo hakea pois .Ei Luukkosella ainakaan masennus vaivaa ,toiminnan mies,Poliisit vauhtia hakuun ,taidatta ollaa lomilla kun heinäkuu pyörii kalentirissa ,tämä pelleily maksaa veronmaksajille.


RiSe!
14.7.2012 20:28

Toivottavasti tämä herra jää tällä kertaa kiinni ennen kuusamon neljäntien risteystä, tänne sillä ei varmana ole oikeastaan mitään asiaa temppujensa jälkeen...


Yore
14.7.2012 17:43

kyllähän armeijassakin lomat pyörii,niin miksei vankilassakin..tosin miehekkäämmässä armeijassa


fffff
14.7.2012 17:23

veijon vestareille halu. onkohan kyyti ollut portilla??? kukas haki???


Lomakausi kaikilla
14.7.2012 17:23

Käytte sitten parin viikon kuluttua hakemassa pojan sieltä kuusamon mökiltä pois.


ironnisti
14.7.2012 15:51

Nyt on heti selvitettävä, että onko Sukevalla liian karut olot vangeilla. Jokin mättää jos vanki ei viihdy vaan joutuu karkaamaan.


Häh
14.7.2012 16:43

Kuka siellä haluais olla?


merkki
14.7.2012 14:38

kyllä routa porsaan kotiin tuo


Tuomion aikana ei tarvi vapauksia elämäänsä!
14.7.2012 13:55

Eikö ne ollu murhamiehillä ennen kahleet, ettei tullu liiaksi mieleen lähtä kesken "istunnon" -omille.. On ne nykyään, vaikkapa murhaajilla lokoiset oltavat, ei tarvi kun pikkasen lipoo ja on hyväkäytöksinen, niin saa liikkuua muurien sisällä ja olla muutenkin miten lystää.


omenapuun alla
14.7.2012 13:51

Olisiko jo korkea aika, ottaa niiltä vangeilta ne omat avaimet pois, se helpottaisi huomattavasti sitä valvontaa, kun olisi sen jälkeen kaikilla ne samat säännöt kuinka kuljetaan.


vartija
14.7.2012 13:50

Helppo on karata kun on avovankilassa ilman kaltereita.


Alijohtaja Paapero
14.7.2012 13:49

Ei hätää, lähestymiskieltoa pitää totella ja laittomat aseet ovat kiellettyjä!


nim.
14.7.2012 13:33

meneeköhän taas kuusamoon?


lähestymiskielto on vitsi
14.7.2012 13:29

Ei mitään hätää. Kaverille on määrätty lähestymiskielto.


Prison break
14.7.2012 13:26

Suomen oikeuslaitos on kyllä yksi suuri vitsi.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös