Yleisradion MOT-ohjelman insestijakso on johtanut sakkoihin ja vahingonkorvauksiin. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi torstaina ohjelmassa esiintyneen miehen, ohjelman toimittajan sekä hänen esimiehensä sakkoihin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.
Kaikki kolme saivat maksettavakseen 30 päiväsakkoa, yhteensä noin 3 600 euroa.
Kyse on Lääkärit tuomareina -nimisestä MOT-ohjelmasta, joka esitettiin Ylen TV1:ssä vuonna 2004. Jakso kritisoi hyväksikäyttötapausten esitutkintaa, oikeudenkäyntejä sekä lääkäreiden suorittamia tutkimuksia.
Ohjelmassa haastateltiin muun muassa miestä, joka oli tuomittu omien poikiensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdottomaan vankeuteen. Mies esiintyi ohjelmassa omilla kasvoillaan ja etunimellään.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan isän esiintyminen televisiossa paljasti hänen poikiensa yksityiselämään liittyvän tiedon. Ohjelmantekijöiden mukaan poikia ei kuitenkaan voinut tunnistaa isän esiintymisen perusteella, koska he eivät olleet tavanneet isäänsä yli neljään vuoteen.
Ohjelmantekijät
tyytymättömiä tuomioon
Käräjäoikeuden mielestä hyväksikäyttötapausten tutkimiseen liittyvä kritiikki kuuluu sananvapauteen, mutta ilman että rikoksen uhrien henkilöllisyys voisi paljastua. Oikeus muistutti, että kyseisessä jaksossa esiintyi myös toinen mies, jonka henkilöllisyys oli suojattu. Ohjelmantekijöiden mukaan miehen henkilöys suojattiin, sillä hän oli yhä tekemisissä normaalisti lapsensa kanssa.
Käräjäoikeus määräsi toimittaja Matti Virtasen, hänen esimiehensä Ismo Silvon ja Yleisradion sekä ohjelmassa esiintyneen miehen maksamaan molemmille pojille 3 000 euroa vahingonkorvauksina.
Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi toimittajan toista esimiestä Ari Ylä-Anttilaa koskevat syytteet, koska sen mielestä hän ei ollut vastuussa jakson sisällöstä tai sen lähettämisestä. Oikeus hylkäsi myös syytteet avunannosta ja yllytyksestä salassapitorikokseen sekä syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta.
Käräjäoikeus käsitteli MOT-juttua suljetuin ovin. MOT-ohjelman tekijöitä ihmetytti tapa, jolla oikeudenkäynti julistettiin salaiseksi. Asianosaisten kantaa ei kysytty jutun pääkäsittelyn aluksi. Oikeudenkäynnit ovat lähtökohtaisesti julkisia myös vastaajien oikeusturvan takaamiseksi.
MOT-ohjelman tekijät aikovat valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.