Kotimaa

Mainos

Ministeriö kaavailee: Kiireetöntä hoitoa voisi jatkossa antaa ambulanssin sijaan yksi auttaja

Yhden henkilön yksiköt voisivat korvata ambulanssin, kun tilanne ei ole kriittinen.
Kotimaa 17.7.2017 5:00
Ida Roivainen

Yhden henkilön hoitoyksiköt voisivat ratkaista turhat ambulanssikäynnit, arvioi sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

Hätäkeskukseen tulleiden soittojen ja ensihoidolle välitettyjen tehtävien määrä on kasvanut viime vuosien aikana. Hoitoyksiköiden resurssit sen sijaan eivät ole kasvaneet.

Ongelman ratkaisemiseksi STM:ssä on suunniteltu muun muassa hoitoyksiköitä, joissa olisi ainoastaan yksi henkilö. Ne korvaisivat yleensä ambulanssilla kulkevan kahden hengen ensihoitoyksikön niissä tilanteissa, joissa potilaalla ei ole akuuttia hätää.

– Henkilöllä on oltava vähintään hoitotason eli käytännössä sairaanhoitajatason koulutus ja useamman vuoden työkokemus, jotta hän osaa potilaan kuvauksista ja oireista päätellä, miten toimitaan, toteaa sosiaali- ja terveyspalveluosaston erityisasiantuntija Lasse Ilkka STM:stä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun hätäkeskukseen tulee soitto, hätäkeskuspäivystäjä tekee vastuuviranomaisen antaman ohjeistuksen mukaan riskinarvion tilanteesta.

Jos päivystäjä on sitä mieltä, että kiireellistä hoitoa ei tarvita, hän välittää ohjeistuksen mukaan tiedon yhden hengen hoitoyksikölle.

– Paikallisesti on sovittu, minkälaisella henkilökunnalla ja minkälaisilla välineillä nämä yksiköt muodostetaan. Hätäkeskuksen kannalta ilmoituksen käsittely menee ihan samalla tavalla kaikissa tilanteissa, toteaa Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Ari Ekstrand.


Yhden hengen
yksiköitä on jo kokeilussa eri puolilla maata, ja esimerkiksi Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä tällaiset yksiköt ovat olleet käytössä jo vuodesta 2015.

Vastuulääkäri Timo Jaman mukaan yksiköt ovat toimineet pääsääntöisesti hyvin.

– Käytännössä yhden hengen yksiköt lähetetään paikalle, kun kyseessä on kiireetön D-riskiluokan tehtävä, Jama sanoo.

D-riskiluokkaan kuuluvat Jaman mukaan esimerkiksi tapaukset, joissa potilaalla on selkäkipuja, lievää nenäverenvuotoa tai yleistilan laskua.

Yleensä tällaisissa tilanteissa paikalle soitetaan ambulanssi, joka antaa potilaalle kotihoito-ohjeet, eikä kuljetusta sairaalaan tarvita. Jos käytössä olisi yhden hengen yksikkö, kuljetusresursseja jäisi kiireellisemmille potilaille

Tämä ei kuitenkaan Jaman mukaan tarkoita sitä, että potilas jäisi ilman akuuttia hoitoa, jos potilaan tilanne äkillisesti muuttuu. Hoitajilla on käytössään samat hoitovälineet kuin ambulanssissa.

– Hoitaja soittaa ennen paikalle saapumistaan potilaalle ja arvioi tilanteen. Jos vaikuttaa selkeästi siltä, että tilanne on kriittisempi kuin mitä hätäkeskuksen riskiarviointi on antanut ymmärtää, yhden hengen yksikkö soittaa lähimmälle ambulanssille, ja siirtää tehtävän suoraan heille, Jama sanoo.


Toistaiseksi
yhden hengen yksiköitä ei ole käytössä valtakunnallisesti, mutta Lasse Ilkan mukaan lainsäädäntö mahdollistaa niiden käyttämisen jo nyt.

Tällä hetkellä STM on valmistellut asetuksen, jonka mukaan hoitotason koulutuksen saanut henkilö voi yksin muodostaa yksikön.

Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alussa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (33)

Jes, hienoa suomi hyvin pyyhkii. Jos ei kerta tarvita välitöntä hoitoa niin eikös silloin mennä suoraan taksilla sairaalaan saamaan se hoito ?

Puhelimessako se tuomio tulee että "jaa sinä mitään akuuttia tarvitse" tai että jos tilipussi on kohdallaan niin mobilisoidaan koko pitäjän pelastusvoimat auringossa palaneen ihon vuoksi ? Täysin pöljä uudistus, työturvallisuuskin tuossa on aika kyseenalainen jos yksistään pitää lähtä "auttamaan".

Käytännössähän syy tähän on että laitapuolen ihmiset pitävät poliisi ja pelastusyksiköitä omina takseinaan ja jokapaikanhöylinä jotka voi soittaa paikalle syyllä jos toisella. Sitten saa kyydin sairaalaan josta kelakorvauksella vaikka kotiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se kumma kun ihmiset kommentoivat lukematta artikkelia. Moneen negatiiviseen kommenttiin löytyy tieto tekstistä miten asia hoidetaan. Vai onko sisälukutaito niin monilla ruostunut. On monenlaisia ihmisiä ja osalle ambulanssin soittaminen ei ole iso kynnys eikä se ole heidän vika. Ei maailma ole niin mustavalkoinen kuin monet luulevat. Onko kyse sitten vähäisestä elämänkokemuksesta vai muuten vain pienessä elinpiirissä pyörimisestä. En tiiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On sattunut, että rintakipuinen soittaa hätäkeskukseen, hänen luokseen tulee nopeimmin paikallisista koostuva ensivasteryhmä sormet suussa ihmettelemään, sitten ambulanssi ja helikopteri. Sitten potilas viedään ambulanssilla sairaalaan, jossa päivien tutkimisen jälkeen tullaan tulokseen, ettei ole ainakaan sydänvikaa. Muutaman viikon kuluttua yksityislääkärin tutkimuksissa löytyy sepelvaltimonahtautuma, joka pallolaajennetaan ja asiakas on tänäänkin hyvässä kunnossa. Aina ei auttajien määräkään ei riitä, joutuisiko yksi henkilö ottamaan liian suuren vastuun?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka soittaa hätäkeskukseen lievän nenäverenvuoden vuoksi? Yleensä kynnys soittaa hätänumeroon on aika korkea ja silloin todella tarvittaisiin apua eikä pompottelua tässäkin tapauksessa luukulta toiselle. Että minkälainen hoitoyksikkö nyt lähtee vai lähteekö minkäänlainen. Päättäjäthän eivät itse joudu näihin turvautumaan kun yksityislääkärit levittävät punaisen maton ovelleen pienimmänkin vaivan vuoksi ja he menevät kaikkien jonojen ohi. Silloin on helppo säästää muitten ihmisten tarpeista ja hoidoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päivystäjä ei tiedä kun ei näe potilasta, vai että taas huonnetaan sairaiden ihmisten hoitoa. sydänsairauksistakaan ei ole aina samanlaista näyttöä, onko kiire vai ei ja verisuonen tukoksista sun muista, kaikilla erilaisia oireita tuntuu olevan. Ministerit sensijaan ovat jäävejä sanomaan tai opettamaan sairaanhoitoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan tässä mietitty työntekijän turvallisuutta lainkaan. Nykyistä toimintaa voisi miettiä uusiksi. Onko tarvetta aina laittaa useampaa autoa pieneenkiin risahdukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä ehdotus,mutta hoitajalla pitää olla mittauslaitteita mukana,happisaturaatio ja sydänfilmikoneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

miten sitte kun häkepäivystäjän riskiarvio on D selkäkipuinen,ja kohteessa onkin A rintakipuinen? tarvitaan välittömästi lisää käsiä paikalle että potilas saa laadukasta hoitoa,että vaivaa päästään hoitamaan. tulee kohtuuttomasti lisää viiveitä,ei toimi. Tai entä jos kohteessa onkin väkivaltainen henkilö? Jo nyt nämä tilanteet ovat päivittäisiä,työpari tuo edes jotain turvaa tilanteeseen. Tai ylipäätään miten yksi henkilö tuo kerroksista potilaan pois sillä tavalla,ettei vaaranna potilasta siirron aikana,ja että saisi tuotua tavarat samalla kertaa pois? Näitä esimerkkejä ehdotuksen puutteellisuudesta on liikaa,ehdotus mätä jo syntyessään! Tätä tilannetta ei paikata muulla kuin lisäämällä yksiköiden määrää,ja häken päässä karsimalla selkeät turhat hälytykset pois pelottelematta jatkuvasti päivystäjiä oikeustoimilla. kiitos

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä ehdotus. Suurin osa nykyisistä hälytyksistä menee juuri tähän kategoriaan. Oikeasti kiireistä hoitoa tarvitsevat saavat paremmin kunnon hoitoa jos kaikki resurssit ei mene kiireettömien hoitamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä suunnitelma , auttanee soittokynnyksen madaltumista ja siten auttanee avuntarvitsijoita Kiitos

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen samaa mieltä. Hyvä, että ainakin joku on tulossa, jos oikein suuri hätä on ei siinä komppaniakaan auta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirveä ehdotus, eihän tuo voi pitää paikkaansa! Monta häirikkö asiakasta on nykyisin. Sekä potilaan tila voi nopeasti muuttua mitä sitten teet. Potilas on vainaja ennen sairaalaanpääsyä.
Mikä ministereiden päässä oikein liikkuu, varmaankaan itse eivät lähtisi sellaisen lanssin kyytiin jossa vain yksi ensihoitaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiireettömillä potilailla on muutenkin 2h tavoittamisaika, ja kaikkia soittajia käsketään soittamaan uudestaan jos tilanne muuttuu. Tietyissä tehtäväluokissa vain muutama prosentti potilaista kuljetetaan, tai kuljetus tapahtuu esim. seuraavana aamuna kun oma terveyskeskus aukeaa. Hyvin valikoiduissa potilasryhmissä tämä on todella hyvä järjestelmä, kysykää vaikka Lappeenrannan ja Imatran alueilla, joissa näin on toimittu vuosikausia jo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä hoitajia kaksi tarvitaan, mutta tarkempana voisi olla ambulanssien määrässä. Oulussakin yhden auto puuhun ajossa paikalla on 3 hoitoyksikköä ja palokunta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jäiskö nämä päättäjät vaan yhden arvioijan piiriin! Ne porskuttaa yksityisille kun rahasta ei ole kiinni. Entäs pohjoisen ihmiset? Muutenkin pitkät matkat ja väärin arvioinnissa ambulanssi tulisi vasta potilaan kuoltua. Että semmosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin... entäs työturvallisuus kun kaikenlaisia hörhöjä on niin yksin ku mennee kohteeseen ni aika avuton on hento tyttö... ja viiveitä tulee ku se tilanne äkisti muuttuuki... en kannata!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nimenomaan! Ei muuta kuin palkkaavat lisää henkilökuntaa niin riittää tehtäville hoitajia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (33)
Mainos
Mainos
Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän armeijan vahvuus

109 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En etsi isää lapsilleni...

Miehen kannattaa harkita kaksi kertaa ennen kuin laittaa pyykkinsä samaan koppaan kuin yh.äiti ja hänen lapsensa.Aivan v... Lue lisää...
Kannattaa varoa-maks...

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.9.

Naapurit

26.9.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image