Kotimaa

Ministeri Sampo Terho: Työttömiä koskevaa aktiivimallia ei peruta - "Kyse poliittisesta operaatiosta"

Eurooppaministeri Sampo Terho (sin.) painottaa, että hallitus aikoo pitää kiinni aktiivimallista. KUVA: Compic/Pekka Sipola
Kotimaa 31.1.2018 12:27 | Päivitetty 31.1.2018 13:14
STT, Kaleva

Hallitus pitää kiinni työttömiä koskevasta aktiivimallista, vakuuttaa sinisten puheenjohtaja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Puolueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä puhunut Terho sanoo, että aktiivimallin keskiössä on ollut väärä väite, että kyseessä olisi työttömyysturvan leikkaus. Terho huomauttaa, että työttömyysturva paranee suurimmalla osalla työttömistä.

Hän painottaa, että työttömyysturvan uudistuksen kokonaisuutta ei kumota eikä peruta.

–  Sellainen vaihtoehto ei ole edes pöydällä, että se peruttaisiin.

Perjantain laajaa lakkoa ministeri ei hyväksy. Puolueen mukaan tavallinen työtön ei lakosta hyödy.

–  Tässä on kyse poliittisesta operaatiosta, jossa ovat mukana tietyt demareita lähellä olevat tahot.

 Terho huomauttaa, että aktiivimalli on yksi osa kymmenen kohdan työllisyyspakettia, jossa on myös työttömien kannalta pehmeitä ja kannustavia toimia. Ministerin mukaan hallituksen riveissä ei ole rakoilua ja hallituksen toimintakyky on niin hyvä kuin se voi olla.

–  Henki on hyvä.

–  Kaikki ministerit puolustavat hallituksen yhteisiä päätöksiä. Siniset ovat kaikkien hallitusten päätösten takana.

Terho arvioi, että eduskunnasta ei löydy mitään muutakaan kokoonpanoa, joka pystyisi vastaavanlaiseen päätöksentekoon kuin nykyhallitus.

Eduskuntaryhmän peräsimessä jatkaa Elo

Siniset kertoivat keskiviikkona myös, että eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Simon Elo.

Elo aloitti tehtävässä heti viime kesänä, kun Sininen tulevaisuus irtautui omaksi eduskuntaryhmäkseen perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen.

Ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi on valittu Kari Kulmala, toisena varapuheenjohtajana jatkaa Ari Jalonen ja kolmantena Lea Mäkipää.

Loppuvuodesta puolueeksi rekisteröidyn Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmä ja ministeriryhmä ovat olleet koolla Helsingissä.

Sininen tulevaisuus piti joulukuussa ensimmäisen puoluekokouksensa Tampereella. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho valittiin tuolloin odotetusti puolueen puheenjohtajaksi. Terholla ei ollut puheenjohtajakisassa vastaehdokkaita.

Puolueen varapuheenjohtajat ovat työministeri Jari Lindström, aiemmin ryhmän 1. varapuheenjohtajana ollut kansanedustaja Tiina Elovaara sekä puolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja Tiina Ahva.

Puoluesihteeri on lappilainen kansanedustaja Matti Torvinen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (150)

Terho ja muut hallituskumppanit voisi samalla kertoa, missä on ne 300 000 työpaikkaa, mitkä työttömät vähintäänkin tarvitsee!
Höpöttävät vaan, että menkää töihin, mutta eivät tee elettäkään antaa työnantajille sanktioita vaikkapa siitä etteivät lisätyöllistä!
Tommosiin hallituksen höpötyksiin ja "lausuntoautomaatteihin" kansa on jo kyllästynyt!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaahas täyttä potaskaa. Rikkaat rikkaat ja rikkaat. Niitähän me äänestetään ja rikkaan ääni kuuluu myös terhon suusta. Äänestäkää vaan kokoomusta ja keskustaa niin varmasti tuntuu. Tai älkää äänestäkö ja kookumus jyrää. Suomessa demokratia ei toimi käytännössä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sampo Terho,tyhjänpäivänen ministeri,jolla ei ole järjenhäivääkää työttömien saiassa,eikäpä paljon muisakaan,tyhytpinnanen,pienipäinen,katsepähylevä kuin olisi joku kyylä että voisi sohasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä jälkipyykkiä, missä kumminkin kuivaksi vääntäminen on vielä tekemättä saatikka loppuravistusta vailla. Päättäjiemmehän pitäisi olla ihmisten elämän asiantuntijoita, mutta siltä ei tunnu olevan? Oli vuosi 100...100...100, nyt on taantumuksien voimien vuosi 1918. Sadassa vuodessa ei ole opittu mitään. Silloinkin jääräpäisesti ei ymmärretty vähäväkisten asemaa ja silloinkin sitten jälkikäteen kumminkin työläisten vaatteisiin myönnyttiin ja elämä lähti rauhoittumaan eli poliittisella kannanotolla elämän tosiasiat loksahtivat paikalleen. Nyt on uudet taantumat voimat kasvamassa, tehdään lakeja vaan ja ainoastaan poliittisista syistä. Lakeja, joilla ei mikään asia muutu mutta näytetään kuin oltaisiin kovia jätkiä, voi reppanoita. Siksi politiikkaan on vastattava politiikalla, eikö poliitikko sitä tiedä, lukekaa edes historiaa ja oppikaa jotain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässäkin ns.aktiivimallissa on kysymys poliittisesta operaatiosta,taustalla häärivät oikeistolaiset äärivoimat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin! Terho vakuuttaa ja paaluttaa samalla Keskustan ja Kokoomuksen kantoja, että työttömien tilanne tällä jopa paranee!
Asia voidaan tietysti nähdä kultalusikka suussa olevien näkökulmasta näinkin kun työttömän ei tarvitse olla enää 500 päivää ansiosidonnaisella kun jo "pääsee" Kelan peruspäivärahaa nauttimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hallitus laittaa populistisesti kaikki työttömät samaan koriin. Kaipaako esim. korkeasti koulutettu työtön aktiivipakotteita? Eikö hän ole osoittanut jo aktiivisuuttaan kouluttautumalla. Entä 55v ingenjör, joka sanotaan 30 vuoden palveluksen jälkeen irti tuotannollis-taloudellisiin tekosyihin vedoten? Aktiivimalli ei ole mikään lääke aktiivisuuteen, vaan päinvastoin lamauttaa lähtökohtaisesti aktiivisen. Hätä on kädessä mutta ei järkeä päässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsittämätöntä että hallitusherrat luulee olevansa yksinvaltiaita eivätkä ymmärrä kansan selvää mielipidettä. Onhan tämä tottakai sikäli poliittinen mielenilmaisu että kansa vastustaa eliitiporhoista koostuvan hallituksen harjoittamaa politiikka. Työttömyysturvaan on tehty jo liian suuria leikkauksia, pitkä työuran lisä poistettu, päivärahaa alennettu ja todella iso leikkaus 300-500 pv lyhennys... tämä viimeisin suunnitelma eli aktiivimalli on jo likaa.
Ikään kuin työttömät olisi tahallaan työttömiä, 90% heistä on valmis heti töihin kun vaan normaalia palkkaista on tarjolla. Kuinkahan paljon tämä hallituksen jääpäisesti ajama malli tuleekaan nyt maksamaan... syö varmaan kaikki säästöt... pitäisi hallituksenkin ymmärtää viimein ottaa kansan mielipide tosissaan. Eikös Suomessa pitänyt olla demokratia ja kansanvalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hallitus voisi mennä vaihtoon ja kokeilemaan käytännössä sitä aktiivimallia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hallitus tulee vaihtaa jos ei ole sopeutumiskykyinen kansan asioitten hoitajaksi.Pääministeri vaihtoon ja tilalle kansanmies tai nainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työministeri Jari Lindström aikoo jättää valtakunnan politiikan — ”Ihme pitää tapahtua, että jatkaisin tämän kauden jälkeen”, ( KS viime kesältä)
Pitänee myös paikkansa muiden uuvattien ministereiden osalta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Linström tamburuin alle levähtämään ja lusa käteen,paperimies kun on ,ei kuitenkaan täydellä palkalla,vaan leikatulla työttömyyskorvauksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei aio enää, takki kääntyi jo.Kertomansa mukaan kentältä on tullut niin paljon pyyntöjä jatkaa että mittaa kannatuksensa vaaleissa. Ihan pimee jätkä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sattumoisin innostuin vanhana koulumaailmassa elämäntyön tehneenä utelemaan työvoimaviranomaisilta muutaman tapaamani työttömän mahdollisuuksia lisäkouluttautua TY:n lisäkurssien myötä. Ihmettelin aluksi, kun yhteyksia ei meinannut saada ? Sitten kysyin, oletteko saaneet hallituksen lupaamia lisäresursseja työttömien asioita hoitamaan. Virkailija sanoi, että on käynyt päinvastoin, eli on vähennetty väkeä. Totesin, että tässä asiassahan on hallitus jälleen menetellyt vastoin lupauksiaan lisätä väkeä työvoimatoimistoihin ? Eli ei ne lupaukset ja puheet, vaan ne teot ratkaisee. Kyllä työtön on totisesti heitteillä tässä armaassa isänmaassamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi vasemmisto ei sentään kehdannut masinoida yleislakkoa Niinistön aloittaessa toista kauttaan, kuten tehtiin Kekkosen astuessa presidentin virkaan vuonna 1956.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No huh. Ei kai, kun patamusta Niinistö on saanut perinteisen median avulla vedettyä kansaa kuin pässiä narussa. Kyllä suomalaiset ovat niin uunoja, että ihan nolottaa olla suomalainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Äänetön yhtiömies on puhunut: Juha ja Petteri pitäähän minun sanoa ei tollaisille vaateille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä seurannut tilannetta ja huomannut että valitettavasti ihmiset oikein herkuttelevat tästä tilanteesta. On totta että että kyseessä on aika radikaali mielenilmaus mutta itse työttömänä olen ollut hieman alamaissa kun olen ajatellut että ketään ei kiinnosta työtön ihminen.
Työttömän silmissä aktiivimalli on pelkkää keppiä kokonaisuutena, laki juntattiin läpi joulukuussa nopeasti ja ilmeisesti hallitus kieltäytyi kokonaan keskustelemaan asiasta mistään muusta ajatusmallista että oletusarvoisesti työtön välttelee työtä ja vaatii piiskaa että löytyy motivaatiota. Itse olen aktiivinen ja haluan olla valmis että kun löydän paikan olen valmis aloittamaan työt mutta tämä malli jo ahdistaa sillä se sitoo työllistymista, mistä saan sen 18h työn joka ei estä ottamasta vastaan vakituista koska sehän voi olla sopimusrikkomus? Miksi ei ole tarjolla vaadittuja koulutuksia tarpeeksi? mitä jos mitä jos.
Miksi TE-keskusta ei kiinnosta työtön, koska eihän sekään noudata lakia 3kk välein tapahtuvasta haastattelusta?
Kun sovittiin kiky ja muut niin luvattiin ettei rokoteta? Viime vaaleissa poliitikot lupasi ettei opiskelijoita ei kuriteta mutta miten kävi?
Miksi otettiin tanskan mallista vain se piiskakohta, miksi ei otettu kokonaisuutta, pelättiinko että ihmiset suuttuvat kun irtisanomisuojaa heikennetään kun se on suomessa niin hyvä? miksi vain työttömät on tässä tulilinjalla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (150)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

237 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Lahtari haikailee 100 vuotta vanhoja ihania lahtiaikoja, silloin sai lain nojalla hävittää väärinajattelijoita. Lue lisää...
Piti olla sovinto!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image