Kotimaa

Ministeri Bernerin esitys mi­nis­te­ri­va­lio­kun­nal­le: Suomi voisi esittää kesäajasta luopumista EU:ssa

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) haluaa Suomen esittävän Euroopan komissiolle kesäajasta luopumista. KUVA: Kimmo Penttinen
Kotimaa 25.1.2018 18:46 | Päivitetty 26.1.2018 11:54
Markku Uhari

Suomi ei voi omin päin päättää luopua kesäajasta EU-direktiivin vuoksi. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) haluaa Suomen esittävän Euroopan komissiolle, että kesäajasta voisi luopua. EU-ministerivaliokunta käsittelee Suomen kantaa perjantaiaamuna.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) haluaa Suomen esittävän Euroopan komissiolle kesäajasta luopumista.

Valtioneuvoston EU-ministerivaliokunta kokoontuu perjantaiaamuna käsittelemään Suomen kantaa EU:n kesäaikasääntelyyn, ja asian esittelevänä ministerinä on Berner.

– Pohjaesityksenä on, että Suomi esittäisi Euroopan komissiolle, että komissio käynnistäisi prosessin, jonka kautta sitten voitaisiin kesäajasta luopua, Berner sanoo Lännen Medialle.

Berner arvioi torstaina iltapäivällä, että hänen pohjaesityksensä saisi myönteisen vastaanoton ministerivaliokunnassa.

Esityksellä on kuitenkin vielä monta etappia, jotka sen on käytävä läpi ennen kuin kellojen siirtely Suomessa päättyisi.

EU-ministerivaliokunnan tekemä linjaus menee Bernerin mukaan eduskunnan suuren valiokunnan käsiteltäväksi.

Jos suuri valiokunta antaa kannalle siunauksensa, voi Suomi esittää kesäajasta luopumista Euroopan komissiolle. Komissio puolestaan antaisi asiasta aikanaan esityksensä Euroopan parlamentin päätettäväksi.

Berner ei osaa arvioida, kuinka esitys menestyisi parlamentissa. Kaikki Suomen 13 europarlamentaarikkoa ovat kuitenkin ilmoittaneet kannattavansa kesäajasta luopumista EU:ssa.

Kansalaisaloite käynnisti keskustelun

Kesäajasta luopumista käsiteltiin viime vuonna eduskunnassa siitä tehdyn kansalaisaloitteen vuoksi. Yli 70 300 nimeä kerännyt aloite luovutettiin viime kesänä eduskunnalle.

Aloitetta käsitellyt liikenne- ja viestintävaliokunta kuitenkin totesi lokakuussa, ettei Suomi voi omin päin luopua kesäajasta siitä annetun EU-direktiivin vuoksi.

Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen valiokunnan esityksestä, mutta valiokunta patisti mietinnössään valtioneuvostoa edistämään kesäajasta luopumista EU:n päätöksentekoelimissä.

– Uskon, että tämä on asia, jossa haluamme kunnioittaa eduskunnan hallitukselle antamaa viestiä. Tämä keskustelu lähtee hyvin paljon kansalaisista, toteaa Berner.

Hän on itse sitä mieltä, että kesäajasta voitaisiin luopua, kunhan EU-maiden kesken ei syntyisi keskenään liian kirjavia aikakäytäntöjä.

Tällöin esimerkiksi lentoaikataulujen tulkinnasta tulisi tukalaa unionin alueella matkaavalle.

Kesäaikaa on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan perusteltu muun muassa sillä, että valoisa aika saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin. Tämän on puolestaan ajateltu tuovan säästöjä energiakustannuksiin.

– Näyttää siltä, että merkittäviä perusteluita kesäajan säilyttämiseksi ei sinänsä ole. Liikenteen puolesta katsottuna helpottaisi, jos meillä ei olisi eri aikatauluja kesällä ja talvella, sanoo Berner.

Nykyisin Suomessa siirrytään kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina. Kello siirretään tunnilla eteenpäin.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (47)

Suomi voisi kertoa, että irtaantuessamme kesäajasta, saatamme irtaantua myös EU:sta, ellei tätä kellojensiirtorumbaa saada muuten loppumaan. Vain hullu takoo päätä seinään vuosikaudet, koska isoveli käskee niin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaan tarvitaan Forbes-lehden nuoreksi eurooppalaiseksi päättäjäksi valitun edustaja Sarkkisen tasoinen henkilö asiaa EU:saa lobbaamaan, jotta kesäajasta luopua voidaan. Suomen eduskunnan hartiat kun ovat tässä kysymyksessä liian kapeat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli se tiivistyi taas tuohon EU:hun. Koska me oikein saada itsenäisyys takaisin ja voidaan demokraattisesti äänestämällä päättää omista asioista täällä Suomessa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis ollaanko tässä niin EU:n orjia, että pitää rukoilla kesäajan loppumista. Sairasta hommaa. Maaliskuu taas lähenee ja ahdistus lisääntyy.
Kun ehtii tottua yhteen rytmiin, alkaa uusi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eurostoliitossa ollaan vankina ja sieltä en pääse pois koskaan. Määräilevä ote vain tiukkenee tiukkenemistaan. Ja ihan vapaaehtoisesti Suomi on antautunut kahleisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sellainen anomus täytyy tehdä Brysseliin välittömästi. Itsehän meillä ei ole enää mitään oikeutta lopettaa kesäaikaa pelkästään Suomen osalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

taitaa olla ennätys näissä kaiken maailman tutkimus ja asiantuntija ryhmien perustamisissa, näinhän se käy kun ei osaa itse osaa mitään järkevää. samalla voisi tutkia miten paljon nämä höpötykset on tullut maksamaan suomalaisille veronmaksajille. Lienee turha odotella tällaisia tutkimustuloksia. No nämä tuloksethan tiedetään ilman mitään asiantuntija ryhmien nimittämisiäkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

USE= United states of Europe. Kyllähän Suomi silloinkin saa omista jutuista päättää, mutta kuitenkin EU:n kanta tulee aina olemaan korkeammalla. Sama kuin Kaliforniassa laillistettiin pilvi, silti se on USA:n liittovaltiolakien alainen, ja liittovaltio voi kyselemättä ratsata coffeeshopin Kaliforniassa, ilman, että kenelläkään on siihen mitään sanomista. Älä pahoita mieltäsi vertauskuvastani, se nyt vain oli ensimmäinen, mikä tuli mieleen. Pätee myös kaikkeen muuhun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä taas nähdään mitä me itse saamme päättää, eu sanelee kaiken toimintamme. Muistakaa äänestää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Anne Berner on S.O.S hallituksen järkevin ministeri. Hän on nainen joka seisoo YKSIN päätöstensä takana, eikä ruikuta sympatioita muilta roikaleilta. Annella on vaan väärä salkku. Hän olisi työministerinä saanut paljon parannuksia aikaan,, toisin kuin nykyinen smurffi. Kepu teki virheen kun pestasi Matti pojan pressaehdokiksi. Anne olisi ollut parempi vaihtoehto ja seuraava pressa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Berner olisi presidenttinä turvalliempi kuin nykyisessä asemassan. Presidentillä ei ole mitään valtaoikeuksia eikä presidentti voi tehdä aloitteita tai ehdotuksia kansallisomaisuuden yksityistämisestä.
Koska kansa ei jaa Bernerin kanssa samoja arvoja, ei Berneristä voi tulla Suomen arvojohtajaakaan. Hän muuttaa varmaankin takaisin Sveitsiin kun tämä pesti on suoritettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eu päättä taas meitin asiasta ei saada päättää mitään enään eu senoo mitä saadaan tehdä näin se menee vaan paljonkohan sekin päätös maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensimmäinen järkevä ehdotus tädiltä, mutta myös täysin mahdotonta. Suomi on nykyään pelkkä EU:n nurkkakunta ilman omaa valtaa, ja mitään "lupia" ei tule tippumaan. Puhumattakaan siitä millainen savotta on edessä kun korjaillaan ohjelmistoissa aikavyöhykeasiat kuntoon kesä- ja talviajan osalta.

Poliittista irtopisteiden keräilyä jolla peitellään massiivista autoveron muutosta (SIIS RAHASTUSTA)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No mutta siinähän se luki mikä ongelma on ja miten se korjataan. Suomi ei voi päättää omasta ajastaan EU-direktiivin vuoksi, koska tämmöinen direktiivi nähtävästi kävelee Suomen lain ja kansan yli mennen tullen? Meidän on erottava EU:sta mahdollisimman nopeasti. EU on uppoava laiva ja parhaillaan Trump moukaroi globalisteja Davosissa ja ei tuo paatti loputtomasti Trumpin moukaria kestä. Äkkiä pois uppoavasta EU globalistien laivasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se mukavaa kun on kesäaika, silloin on tunti enemmän illassa/iltapäivässä olla ulkona lämpimässä auringon paisteessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Suomi olisi itsenäinen valtio niin sen ei tarvitsisi esittää kellekkään mitään vaan tehdä kuten Venäjä-ilmoittaa vain että Suomi luopuu kesäajasta ja sillä selvä.PS. Meillä ei ole syytä juhlia Suomen 100 v. itsenäisyyttä koska Suomi ei ole satavuotias itsenäinen valtio vaan antoi itsenäisyytensä pois v.1995 ollessaan itsenäinen 78 vuotiaaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi on oikeastaan 212 vuotta sitten saanut itsenäisyyden, kun pääsi eroon kuningaskunnasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (47)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa erittäin tukalaa hellettä maan eteläosassa sekä tukalaa hellettä maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Muonio, Pelkosenniemi, Savukoski, Inari ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

329 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työttömät sylkykuppina

Ensinnäkään, tämä ei pidä paikkaansa. Ei ole ketään jotka "aina" saa töitä, eikä ketään jotka eivät "koskaan" saa töitä,... Lue lisää...
Väsynyt

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image