Mainos

Miksi erosit Sisusta, Juho Eerola?


/ Lehtikuva
Kotimaa  16.6.2012 | Aki Harju Muuta tekstin kokoa -+

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola on ehdolla eduskunnan hallintovaliokunnan johtoon.

Eerola oli Suomen Sisun jäsen, mutta hän erosi yhdistyksestä torstaina.

Juho Eerola, miksi päätit erota Suomen Sisusta?

”Jäsenyyttä joutui selittelemään koko ajan ja joka paikassa. Koin, että järjestöä käytettiin lyömäaseena minua ja koko puoluetta vastaan. ”

Kuinka vaarallinen järjestö Suomen Sisu on?

”En pidä sitä mitenkään vaarallisena tai vahingollisena yhdistyksenä. Kyseessä ei ole mikään ääriliike vaan kansallismielinen ja isänmaallinen yhdistys.”

Millaista toimintaa järjestö harjoittaa?

”Ei käytännössä minkäänlaista. Se on ollut tosi monta vuotta ihan pöytälaatikkofirma. Käsittämättömän kova maine sillä siihen nähden on. En ikinä ole ollut yhdessäkään järjestön kokouksessa.”

Käyttääkö yhdistys valtaa perussuomalaisissa?

”Ei käytä, vaikka aina puhutaan, että perussuomalaisten eduskuntaryhmässä vaikuttaa jokin sisulainen falangi. Emme juo verta pimeinä tunteina keskenämme. Kyseessä on aivan neutraali järjestö, joka ei ole millään tavalla ristiriidassa perussuomalaisen arvomaailman kanssa. Siksi sitä voi verrata vaikkapa mieskuoroon tai urheiluseuraan. Mediassa Suomen Sisusta on tehty kuitenkin fasistinen salaseura. Siksi katsoin viisaaksi erota siitä nyt. Kukaan ei ainakaan voi väittää, että olisin jonkin ääriryhmän jäsen.”

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/25 kommenttia

ulkosuomalainen
17.6.2012 00:45

Suomi on synnyimaani ja minulla on suomalainen sisu tallella.En ole tullut koskaan sen takia vainotuksi.


Tilaa Kaleva
16.6.2012 22:21

jokainen euro menee taatusti eurooppaan ...ei meille suomalaisille ; )


tosisuomalainen
16.6.2012 19:34

Liityin hanger on -jäseneksi Suomen Sisuun n. 6 vuotta sitten. Sen jälkeen minulle on ”raportteja” toiminnasta ja joka kesä kutsu SS:n isänmaalliselle harjoitteluleirille. Kuulosti että luonnossa ollaan ja ”isänmaalisia” taitoja harjoitellaan, joten en innostanut näin aloittelijaa. Eerola: ” Se on ollut tosi monta vuotta ihan pöytälaatikkofirma.” On vai?


Leka
16.6.2012 17:07

Sisuun kuulumisesta pitää olla ylpeä ja siitä ei pidä erota vain näyttääkseen paremmalle kukkahattutätien silmissä.


sama kaiku
16.6.2012 15:42

"Kyseessä on aivan neutraali järjestö, joka ei ole millään tavalla ristiriidassa perussuomalaisen arvomaailman kanssa". - Niinpä!


Kysyn vain
16.6.2012 15:18

Mitä väärää suomalaisuuden vaalimisessa on?


käsijarru päällä lisää bensankulutusta
16.6.2012 17:59

Ei mitään vikaa niin kauan kuin suunta on kohti tulevaisuutta, eikä suuntana ole Impivaara, joka oli ja meni.


aa
16.6.2012 22:17

Kokoomuksen ja RKP politiikkahan on niin impivaaralaista kuin vain voi.


Muistin virkistämiseksi
16.6.2012 14:19

Joko Juho Eerolan Suomen sisussa ja FDL:ssä jäsenenä oleva avustaja on löytänyt uusia töitä?


jahas
16.6.2012 14:05

Kaleva jatkaa valitsemallaan Perussuomalaisia vainoavalla linjalla. Lehden uskottavuus on jo mennyt ja vaikea sitä enään saada takaisin.


?
16.6.2012 20:26

Milloin haastattelun julkaisemisesta on tullut vainoamista?


Tähänkö on tultu?
16.6.2012 13:03

Joko olemme näin pitkällä, että laillisesta järjestöstä eroamista joutuu selittelemään. Ennen perustuslaki takasi yhdistymisvapauden, elikä sai kuulua lailliseen yhdistykseen tai olla kuulumatta ilman selityksiä.


sjt
16.6.2012 14:37

Eihän tässä siitä ole kysymys ;) On vain mielenkiintoista nähdä miten Suomen Sisu on sellainen mörkö PErsuille, että siitä pitää erota, jos jonkun merkittävän position saa?!? Siis LOL!


kaikenlaisia pellejä
16.6.2012 12:04

Näyttää kiinnostavan hallintovaliokunnan puheenjohtajuus/siitä saatava kunnon palkanlisä, kukkakeppihattutädit valitsee pulmusen nyt siihen hommaan. Olen aina ollut suomalaisen oikean Sisun kannattaja, mutta tälläisen järjestön yhteydessä Sisu menettää sympolisen merkityksensä ollen häpeä isänmaalle!


Hartsa
16.6.2012 11:55

Eikös se Breivik ollut hyvin isänmaallinen, samoin kun ne Oulussa vaikuttavat vastaavat, jotka juoksentelee luotilliivit päällä? Jos tuo on sitä isänmaallisuutta ja kansallismielisyyttä, niin minä kyllä pysyn kaukana moisista.


Selittelyä
16.6.2012 11:32

Kyllä ne SS-miehet ja heidän ajattelumaailmansa tunnetaan.


eskoaho
16.6.2012 11:22

Täälläkin ollaan tuomitsemassa ihmistä oletetun ajatusmaailman perusteella. Mielipiteenvapaus on kyllä Suomessa jos mielipide vain on oikea. Kummastuttaa, että kaikista persujen tekemisistä tehdään suuri haloo.


HATTU JA LUSIKKA
16.6.2012 11:18

Kalva varmaan nyt kaivaa tasapuolisuuden nimissä muidenkin kansanedustajien harrastustoiminnat esiin ja tekee niistä jutun? Uskomatonta propagandaa!


valta humaluttaa
16.6.2012 11:10

Erosi mutta ajatusmaailma ei muuttunut.


Suokuokka- Jussi
16.6.2012 11:06

Suomen sisullla ei ole mitään tekemistä oikean suomalaisen sisun kanssa. Pelkkiä muutosta pelkäävien hiekkalaatikko.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös