Mainos

Mielenterveyspotilas voi jäädä vaille palveluja

Kotimaa  30.6.2012 | Päivitetty 30.6.2012 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivä potilas jää yhä monissa kunnissa ilman apua. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan syynä tähän on se, että kaikki kunnat eivät noudata vuonna 2009 tehtyä linjausta. Sen mukaan mielenterveys- ja päihdepalvelut pitäisi olla saatavilla yhdestä paikasta. Suosituksista huolimatta osa kunnista tarjoaa palveluja vielä erikseen.

Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvoksen Helena Vorman mukaan tämä aiheuttaa yhä väliinputoamista.

–  Se on yksi syy, miksi näitä on katsottu viisaaksi tarjota saman oven takaa. Mielenterveys- ja päihdeongelmiin saattaa liittyä sitä, ettei jaksa ajaa asioitaan yhtä tarmokkaasti kuin terve ihminen.

A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Pekka Heinälän mukaan pahimmillaan käy niin, ettei potilaan asia kuulu kenellekään.

Heinälän mukaan palveluiden yhdistäminen on asiakkaan kannalta tärkeää, mutta myös taloudellisesti järkevää.

Heinälän ja Vorman mielestä kunnat tiedostavat tämän. Käytännössä palveluiden uudelleen järjestäminen on vienyt aikaa, mutta muutostakin on alkanut tapahtua.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

1/1 kommentti

Ryynimakkara
30. kesäkuuta 2012 kello 10.43.55

Valitettavasti osalla sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöistä on myös sellainen asenne päällä, että kun on kyse kajahtaneesta "tenukepistä", niin tällaiseen ihmiseen ei tarvitse suhtautua vakavasti koska heidän mielestään on kyse itseaiheutetusta ongelmasta ja täten asia ei kuulu yhteiskunnan tarjoamien palvelujen piiriin.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös