Pietarissa vierailevan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin yhteisessä tiedotustilaisuudessa korostuivat talousasiat. Venäläistoimittaja kysyi pääministereiltä Nordstream 2 -kaasuputkihankkeen realistisista toteuttamismahdollisuuksista ottaen huomioon vastatuulen, jota se on kohdannut monissa EU-maissa.
Sipilä tähdensi Suomen kannan olleen ja olevan yhä se, että hanketta pitäisi käsitellä Suomen talousvesien käytön ja ympäristön kannalta. Se, mitä EU:ssa asiasta päätetään, ei ole Suomen asia.
Pääministeri Medvedev kiitteli Suomen rakentavaa asennetta hankkeeseen.
- Siihen suhtaudutaan Suomessa normaalina kaupallisena hankkeena.
Medvedev aprikoi, että EU-komission suhtautuminen ei varmaan ole yhtä rakentava kuin Suomen, ja hän tölväisi Yhdysvaltoja sen suhtautumistavasta. Maa haluaa Medvedevin mukaan haudata koko hankkeen. Hänen mukaansa taustalla on Yhdysvaltain halu saada tilaa omille energiahankkeilleen.
Tiedotustilaisuudessa nostettiin esille myös keskustelu kaksoiskansalaisuudesta
Pääministereiltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa myös suhtautumisesta kaksoiskansalaisuuteen. Kysymyksessä viitattiin Venäjän Suomelle antamaan noottiin, joka liittyi Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaiselle annettuun konsuliapuun.
Medvedev sanoi, ettei hänellä ole erityistä tietoa tästä tapauksesta.
- Maailmassa on erilaisia suhtautumistapoja kaksoiskansalaisuuteen, hän tyytyi kommentoimaan ja huomautti, että joissakin maissa se hyväksytään, joissakin ei.
Sipilä tähdensi, että Suomessa on meneillään selvitys kaksoiskansalaisuudesta.
- Se koskee kaikkia kaksoiskansalaisia, se ei ole suunnattu mitään maata vastaan, hän alleviivasi.
Tapaamisen pääpaino oli taloudessa
Kaiken kaikkiaan pääministerien alkupuheenvuoroissa korostuivat talouteen liittyvät asiat. Medvedev luetteli nimeltä suuria hankkeita, kuten Hanhikiven ydinvoimalan, Nordstream 2 -hankkeen ja Fortumin investoinnit.
Sipilän mukaan suomalaisilla yrityksillä on noin 12 miljardin euron edestä investointeja Venäjällä ja uusia hankkeita on käynnistymässä.
Medvedev pitäytyi omassa puheenvuorossaan talousasioissa, Sipilä mainitsi aiheista myös EU:n ja Venäjän suhteet sekä Pohjois-Korean.
- Totesimme myös, että Ukrainan konflikti leimaa EU:n ja Venäjän suhteita, jotka ovat riippuvaisia tämän konfliktin ratkaisemisesta, Sipilä kertoi.
Medvedev onnitteli Suomen kansaa
Kyse oli pääministerien kolmannesta tapaamisesta, mistä kumpikin tapaamisen yhteydessä mainitsi. Sipilän vierailu tapahtuu Suomi 100 vuotta -juhlan merkeissä. Pietarissa avataan laaja suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi, jonka avauksessa pääministerit puhuvat.
Suomi 100 vuotta -teemasta muistutti myös suuri plakaatti tilassa, jossa pääministerien yhteinen tiedotustilaisuus järjestettiin.
- Onnittelen Sipilää ja koko Suomen kansaa, Medvedev sanoi tiedotustilaisuudessa miltei sen alkajaisiksi.
--
Korjattu aiempaa uutista klo 19.47: Sipilän mukaan Nordstream-hanketta pitäisi käsitellä talousvesien käytön ja ympäristön kannalta. Aiemmassa versiossa puhuttiin "talouden ja ympäristön kannalta".