Norwegianin viime perjantaisella lennolla kehotettiin matkustajia liikkumaan koneen sisällä, jotta kone ei "kippaisi".
Kyseessä oli Oulusta Helsinkiin suuntautunut lento. Kuulutus tehtiin, kun kone oli jo laskeutunut ja matkustajat olivat poistumassa koneesta.
Lentoyhtiö Norwegianin Suomen mediayhdyshenkilö Jukka Aarnio kertoo, että kyseessä oli matkustamon esimiehen varotoimenpide.
"Matkustamon henkilökunnan vastuulla on huolehtia siitä, että kone on lastauksen aikana tasapainossa", Aarnio sanoo.
Kyseessä oli lentokonetyyppi, jossa matkustajien poistuminen tapahtuu Helsinki-Vantaan lentoasemalla etuoven kautta. Jos etuosan matkustajat poistuvat nopeasti ja takaosassa on vielä paljon väkeä, kone saattaa joutua epätasapainoon.
Aarnion mukaan matkustamohenkilökunta toimi oikein puuttuessaan tilanteeseen. Todellista vaaraa koneen matkustajilla Aarnion mukaan ei ollut, vaan kuulutus oli varotoimenpide.
"Sana "kippaaminen" on tässä yhteydessä ehkä hieman liian vahva ilmaus", Aarnio sanoo.
Kyseiset kuulutukset ovat Aarnion mukaan hyvin harvinaisia.