Mat­ka­lau­kuil­le ruu­ma­mak­su

Talousvaikeuksissa oleva suomalainen lentoyhtiö Finnair suunnittelee lisämaksuja lentomatkustajille. Yhtiön talousviestintäjohtaja Taneli Hassinen kertoo, että esille on noussut maksujen periminen ruumaan menevistä matkatavaroista.

Talousvaikeuksissa oleva suomalainen lentoyhtiö Finnair suunnittelee lisämaksuja lentomatkustajille. Yhtiön talousviestintäjohtaja Taneli Hassinen kertoo, että esille on noussut maksujen periminen ruumaan menevistä matkatavaroista. Maksua käyttävät jo muun muassa useat halpalentoyhtiöt sekä American Airlines.

"Paineet maksun ottamiseen ovat olemassa, sillä lentolippujen hinnat ovat laskeneet 14 prosenttia. Emme voi lennättää kalliimmalla kuin mitä ihmiset maksavat. En sulje pois sitä mahdollisuutta, että maksu tulee jo tänä vuonna. Mietimme ylipäätänsä koko ajan, mitkä palvelut sisältyvät lipun hintaan ja mitkä eivät", Hassinen sanoo.

Finnair on jo uusinut palvelukonseptiaan. Tämän vuoden alussa Finnair luopui turistiluokan alkoholitarjoilusta Euroopan lennoilla. Kaukolennoilla viini- ja oluttarjoilua on edelleen myös turistiluokassa. Bisnesluokassa tarjoilut sisältyvät lipun hintaan.

Uusia maksuja miettivät muutkin lentoyhtiöt. Keskiviikkona ranskalais-hollantilainen lentoyhtiö Air France-KLM ilmoitti alkavansa periä lihavilta matkustajilta lähes kaksinkertaista maksua lentolipusta.

Finnairilla käytäntö on ollut voimassa jo vuosikymmenet. "Jos matkustaja ei mahdu yhdelle istuimelle, hän voi lentoa varatessa varata kaksi paikkaa. Perimme toisesta paikasta täyden maksun lukuunottamatta kenttämaksuja", talousviestintäjohtaja Taneli Hassinen selvittää. Hänen mukaansa kyseisen kaltaisia varauksia tulee Finnairille aniharvoin. Sen sijaan tuplalippuja saatetaan ostaa, jos tarvitaan tilaa esimerkiksi soittimelle tai halutaan tehdä rauhassa töitä.

Lue lisää torstain Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä