Kotimaa

Mainos

Maistuisiko jau­ho­ma­to­rul­la? Kotisirkat ja muut hyönteiset ehtivät jo ensi vuonna ruo­ka­kaup­poi­hin

Colalla marinoidut kotisirkat maistuvat nacholautasella suolaisen rapeilta snackseilta. Annos on hyönteiskokki Topi Kaireniuksen Coca Colalle suunnittelmasta menusta. KUVA: Riikka Happonen
Kotimaa 21.3.2017 15:45
Riikka Happonen

Ensimmäiset kaupalliset hyönteisiä sisältävät elintarvikkeet voivat saapua ruokakauppoihin jo ensi vuoden lopulla. Näin uskoo hyönteisiin erikoistunut kokki Topi Kairenius, joka kasvattaa itsekin jauhomatoja.

Tällä hetkellä Suomessa ei ole vielä sallittua myydä hyönteisiä elintarvikkeina, koska niillä ei ole Euroopassa 25 vuoden tutkimushistoriaa. Ensi vuoden alusta muuttuva EU:n uuselintarvikeasetus helpottaa kuitenkin tilannetta, sillä se sallii muualla maailmassa tehdyn tutkimustiedon hyödyntämisen.

– Minä voisin vaikka nyt lähettää elintarvikehakemuksen sisään. Tammikuun alussa sitä aletaan käsitellä, ja käsittelyprosessi on yhdeksän kuukautta. Eli käytännössä ensi vuoden lopussa meillä olisi hyönteisiä hyllyssä elintarvikkeena, Kairenius sanoo.

Hyönteisiä kuitenkin kasvatetaan jo Suomessakin myyntiin. Esimerkiksi espoolainen EntoCube valmistaa ja myy kotisirkkoja keittiösomisteina.

Kaireniuksen mukaan Suomi onkin edelläkävijöitä hyönteisruokakulttuurin edistämisessä, Euroopassa edellä ovat vain Hollanti ja Belgia. Hänen mukaansa hyönteisistä ovat innostuneet muun muassa pohjalaiset sikafarmarit.

– Pohjanmaalla on sikafarmareita, jotka ovat alkaneet opetella sirkankasvatusta. Hyönteiset alkavat pikkuhiljaa syrjäyttää siellä tiloilla karsinoita, Kairenius sanoo.

Teurastetaan pakastamalla

Hyönteiset ovat proteiinipitoista ja ekologista ruokaa. Niiden kasvatus ei vaadi suurta viljelysmaata, vettä tai kovin paljon energiaa. Lisäksi rehutehokkuus on suuri.

– Jos naudalle annetaan kymmenen kiloa rehua, siitä saadaan kilo lihaa. Jos sirkoille annetaan 10 kiloa rehua, siitä saadaan yhdeksän kiloa ruokaa.

Hyönteiset kasvatetaan ympäristössä, johon ne ovat luontaisestikin tottuneet, esimerkiksi konteissa.

– Monet hyönteislajit viihtyvät ahtaissa ja pimeissä paikoissa, niitä on paljon samassa tilassa. Niin sanottu teurastus tapahtuu pakastamalla. Kun lämpötila laskee, hyönteisten luonnollinen olotila on vaipua horrokseen. Sen jälkeen ne vasta pakastuvat kuoliaaksi, Kairenius kertoo.

Kairenius on kiertänyt maistattamassa hyönteisiä muun muassa isoilla festivaaleilla. Hänen mukaansa suomalaiset ovat hyvin uteliaita maistamaan hyönteisiä.

– Olen syöttänyt tuhansia ja tuhansia suomalaisia ja ehkä kourallinen on totaalikieltäytynyt hyönteisistä. Näen tulevaisuuden aika valoisana kasvavalle hyönteisalalle, mielestäni olemme aika hyvillä jäljillä, Kairenius sanoo.

Neljän ruokalajin hyönteismenu

Hyönteiskokki Topi Kairenius esiintyi tiistaina lehdistölounaalla, jossa julkistettiin hänen Coca-Colalle suunnittelemansa neljän ruokalajin hyönteismenu. Menu sisältää colalla marinoituja kotisirkkoja nachojen kera, mehiläisen kuhnuritoukkia halloumisalaatissa, keväisiä jauhomatorullia sekä punajuuresta ja hyönteisjauhosta tehtyä smoothieta.

– Hyönteisissä yhdistyvät eettisyys, ekologisuus ja ravinteikkuus, minkä vuoksi meitä kiinnosti hyönteisruokien ja coca-colan makujen yhteensopivuus. Kaireniuksen osaamisen rohkaisemana ryhdyimme ennakkoluulottomaan kokeiluun, ja tänään Suomessa julkistetut reseptit ovat ensimmäisiä, joissa yhdistetään Coca-Cola ja hyönteiset, sanoo Suomen Coca-Colan viestintäpäällikkö Théa Natri.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Lihantuottajana en kannata mitää nyhtöhärkkistä ja kuivakoita mönkiäisiä vaan ihkatoseja lihapihvejä jotka syön vastaki ilman synnintuntoa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jee, nyt ratkesi kerralla monta ongelmaa: tässäpä paras mahdollinen maabrändi! Suomi maine maailman silmissä suorastaan loistaa. Uusi matkailuvaltti: tule Suomeen - meillä ei ole syöpäläisiä, me syödään ne ja syötetään teillekin. Enää ei tarvitse huolestua, jos kaukomatkoilta tulee russakoita ja luteita tuliaisena- syödään ne. Eikä kauppojenkaan enää tarvitse panna mitään vanhaa roskiin: kasvatetaan niissä matoja ja Syödään Ne. Ihanaa ? - muutan kohta vaikka Venäjälle. Siellä on enempi vararavintoa, mutta fiksuina eivät syö niitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyönteiset eivät ole ihmisravintoa. Siksi niiden myynti ruokatarvikkeiden kanssa samassa tilassa pitää kieltää.

Jokaisella on valinnanvapaus syödä tai olla syömättä hyönteisiä, joita kaukoidässä on käytetty ravintona äärimmäisen köyhyyden ja ruoan puutteen vuoksi, ei ole ollut mitään muuta syötävää.

Suomi on vauras maa, jossa kansalaisten on mahdollista syödä hyvin. Ilmastonmuutoshuijaus ei saa romuttaa suomalaisten hyvinvointia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Holmström sen sanoi: eläkkeitä on leikattava

Yritän jatkaa tietoon pohjautuvaa keskustelua. Ensinnäkin monen ehdottama eläkekatto: Se on moraalinen kysymys jolla ei ... Lue lisää...
Työn tekijä

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.8.

Naapurit

19.8.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image