Kalastajien lohesta saama hinta laski 35 prosenttia vuoden aikana. Luonnosta pyydetystä lohikilosta saatiin viime vuonna 3,5 euroa.
Myös siian kilohinta laski. Luonnosta pyydetystä siiasta saatiin viime vuonna 3,88 euroa kilolta, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2011.
Tiedot selviävät Riista- ja kalatalouden Kalan tuottajahinnat 2012 -tilastojulkaisusta.
Kasvatetusta kirjolohesta maksettiin tuottajalle 3,2 euroa kilolta ja siiasta 6,73 euroa kilolta, mikä on noin 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Kasvatetun kirjolohen reaalihinta on laskenut alle puoleen 1980-luvun lopun korkeimmista hinnoista. Suurin syy tähän on Norjasta tuotava viljelty lohi, joka on vallannut kalamarkkinoita.
Kuhasta, ahvenesta, hauesta ja muikusta kalastajille maksetuissa kilohinnoissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edellisvuoteen verrattuna. Silakan ja kilohailin keskihinnat nousivat hieman.
Edellä mainitut hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa, joka oli kalasta 13 prosenttia. Siian, lohen, kirjolohen ja taimenen hinnat on laskettu peratulle kalalle, muiden lajien hinnat perkaamattomalle.