Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) sanoo Ilta-Sanomille, että lukutaidottomien ja vähän koulutettujen turvapaikanhakijoiden kotouttaminen tulee olemaan vaikeaa.
– Tämä on tietysti iso ongelma. Koulutettujen sijoittaminen on helpompaa. Siellä on tätä (lukutaidotonta) porukkaa, maaliskuussa saadaan faktaa, Lindstöm sanoo.
Ylen tiistaina uutisoimien ennakkotietojen mukaan Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista luku- ja kirjoitustaidottomia on noin viidennes. Englantia osaa noin kymmenen prosenttia tulijoista.
– Ensiksi pitää opettaa ihmiset lukemaan ja kirjoittamaan, ehkä omalla kielellään, jotta he voivat sen jälkeen opetella suomen kieltä, Lindström sanoo.
Ennakkotietojen mukaan 10-20 prosentilla turvapaikanhakijoista on taustallaan ammatillista koulutusta. Korkeasti koulutettuja on alle 10 prosenttia.