Useat maailmanlaajuiset julkaisut ovat nostaneet Rovaniemen ja napapiirin maailman parhaiden joulukohteiden joukkoon. Suomessa Valittujen Palojen nimeä kantava Readers Digest, varakkuuslistoista tunnettu aikakauslehti Forbes sekä aasialainen matkailun ja muodin erikoislehti Tatler ovat kaikki noteeranneet joulupukin kotikaupungin kymmenen parhaan listalle.
Reader´s Digest listaa Rovaniemen neljänneksi ja kehuu vierailun jättävän muistoja koko loppuelämäksi. Ykköseksi julkaisu nostaa New Yorkin, ja saman tekee myös Forbes, jonka listalla Rovaniemi on kuudentena.
Tatlerin kärkikohde on Lontoo, mutta Rovaniemi kirii hyvänä kolmosena. Lehti patistaa matkustamaan napapiirille, mikäli tuntien jonotus markettien joulupukkien polvelle alkaa kyllästyttää.
Rovaniemen Matkailun toimitusjohtajan Sanna Kortelaisen mukaan kiinnostuksen kasvu näkyy selvästi. Esimerkiksi kansainväliset mediavierailut ovat lisääntyneet lähes viidenneksen vuoden takaisesta.

Kommentoi
onnea roille!
Joulu merkitsee näemmä eri ihmisille eri asioita, Lontoo ja New York ovat shoppailua varten. Rovaniemellä on luontaiset vahvuudet, Napapiiri, Joulupukin luola, kaunis ympäristö ja moderni kaupunki. Mikä unohtui. Se oikea Joulupukki! Nuo pitää vaan saada maailmalle jakeluun ja hyvin näemmä onnistuttu. Täällä Oulussa pyritään nyhjäämään tyhjästä jotain vetovoimaista sellaisesta jota täällä ei ole, miksi tänne tulla jouluksi, uudeksi vuodeksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi jne. Ei täällä mikään "Hilton" vedä, ei tori, ei rössypottu, ei edes tuo meri. Jätethän koko kaupunki ja lähemä kaikin pois!
Totta, Rovaniemi ja Napapiiri ovat niitä kauneimpia alueita maailmassa. Muistan vuosikymmenien päähän kuinka Napapiirin metssissä metsästettiin lintuja ja kaadettiin hirvejä. Oli muuten erinomaisen hyvää riekko ja koppelo aluetta. Suosittelen
Toisin kuin Oulu.
Rovaniemi on kyllä ihana talvikaupunki <3 Lapin murretta suloisempaa ei oo.
Eiköhän tuo tulevien vuosien vyönkiristys Kreikan matkailun pelastamiseksi syö Suomen matkailusta kasvun pois, kun kaikki julkinen rapistuu, yleinen turvallisuus ja palvelut heikkenevät. Yrittäjillä itsellään ei kuitenkaan voi riittää rahkeita kuin oman tonttinsa hoitamiseen, ei sentään koko Lapin.