Lastensuojelun tarve kasvaa kaupunkien lisäksi yhä selvemmin myös monessa pienessä maaseutukunnassa. Lasten lisääntyvät huostaanotot ovat suuri ongelma niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin.
Lääninsosiaalitarkastaja Timo Mäkelä sanoo, että huostaanottojen määrän kasvu johtuu enemmän lisääntyneistä ongelmista kuin kriteerien tiukentumisesta.
"Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat syylistalla kärjessä. Aikaisemmin ongelmat keskittyivät isoihin taajamiin, mutta nyt niitä ratkotaan Oulun läänissäkin kaikkialla, myös maaseudulla."
Mäkelä torjuu ajoittain esitetyt epäilyt siitä, että kunnat voisivat paikata talouttaan kasvattamalla valtionosuutta lasten huostaanottojen kautta.
Kunta maksaa aina
"Kaikki muut toimet tulevat kunnalle edullisimmiksi. Lastensuojelukertoimella laskettava valtionosuus ei kata kuluja, vaan huostaanotosta lankeaa kunnalle aina merkittävästi todellisia kuluja", Mäkelä tähdentää.
Pohjois-Suomessa perhekoti- ja laitospaikkoja on hyvin tarjolla, osalla on jopa pulaa asiakkaista. Sen sijaan sijaisperheitä tarvittaisiin koko ajan lisää.
"Laitoshoidossa vuorokausimaksu on keskimäärin 170 euroa, perheissä 50 euroa. Etenkin pienille lapsille perhe olisi usein paras sijoituspaikka. Ensisijaisesti pyrimme sijoittamaan lapsen sukulaisten luo. Nykyinen korvaus vain ei tunnu olevan riittävä, sillä sijaisperheitä ei ole tarpeeksi", Mäkelä kertoo.
Helposta rikastumisesta haaveilevat eivät Mäkelän mukaan pääse sijaishuollossa alkusuunnitelmia pidemmälle. "Ammattipätevyys eli alan tutkinto vaaditaan ja myös asianmukaiset tilat. Joskus vastaan on tullut alalle aikovia, joiden motiivit ja osaaminen ovat epäilyttäneet. He ovat kyllä karsiutuneet pois pian, kun ovat tajunneet, mitä alalla toimivilta vaaditaan."
Huono palkka karkottaa
Rahasta puhutaan myös silloin, kun taivastellaan huutavaa pulaa pätevistä sosiaalityöntekijöistä. Kun maisterille tarjotaan kunnasta jopa alle 2 000 euron kuukausipalkkaa korvaukseksi näännyttävästä työtaakasta, virat pysyvät täyttämättä.
"Kuntien on tarjottava parempaa palkkaa, muuten pako yksityiselle puolelle vain kiihtyy. Lastensuojelun valtionosuuksia on lisätty, mutta ainakaan vielä nämä rahat eivät näy parempina palkkatarjouksina", Mäkelä sanoo.
Tahdonvastaiset huostaanotot ratkotaan nyt hallinto-oikeuksissa. Siellä ongelmaksi saattaa nousta asian ratkaisijoiden osaaminen, vaikka lisäkoulutusta on hankittu ja sivutoimisia asiantuntijoita käytetään.
"Mielestäni Suomeenkin tarvittaisiin perheoikeuksia ratkomaan yhä lisääntyviä perheiden ongelmia. Asiasta soisi taas heräävän keskustelua", Timo Mäkelä toivoo.