Lapin poliisi on lisännyt näkyvää valvontaa matkailukohteisiin terroristijärjestö Isisiä lähellä olevan viestintäkanavan levittämän materiaalin takia. Terrorikehotuksissa näkyy Ylen mukaan muun muassa joulupukki, talvista lumimaisemaa, poro sekä palava vuosiluku 2017.
Ilta-Sanomien mukaan kuvissa kehotetaan niin sanottuja yksinäisiä susia iskemään muun muassa sairaaloihin, elokuvateattereihin ja ostoskeskuksiin.
Poliisin mukaan uhkauksissa on jouluteema, mutta ne eivät sinänsä liity Lappiin. Materiaalissa ei mainita erikseen Suomea tai Lappia. Poliisin tietoon ei ole tullut muita konkreettisia uhkauksia.
Poliisin mukaan näkyvää valvontaa lisätään kaupunkialueille ja tunturikeskuksiin. Lapin poliisista arvioidaan, että vastaavia uhkauksia ei ole aiemmin ollut.
Ylen mukaan Supo on tietoinen uhkaavasta materiaalista. Supon tiedossa ei ole kuitenkaan Suomeen kohdistuvaa yksittäistä uhkaa.
Euroopan viime aikaisten tapahtumien vuoksi uudenvuoden tapahtumiin sekä muihin suuriin yleisötapahtumiin valmistaudutaan myös Suomessa entistä tarkemmin.